Rock Academy Finland Kemi
Rock Academy keskittyy kokonaisvaltaisesti musiikin tekemiseen ja sen esittämiseen. Nuoret saavat tietoa uravaihtoehdoista musiikkialalla, laaja-alaisia näkemyksiä sekä tukea työllistymiseen musiikin parissa.
Nuorten bändit saavat opastusta kaikessa mahdollisessa musiikkibisneksen koukeroista soitonopetukseen ja oman osaamisen markkinointiin. Tiedossa on myös keikkoja, studioaikaa ja musiikkivideoiden tekemistä.
Kaikki akatemialaiset osallistuvat säännöllisesti järjestettäville klinikoille. Kovan luokan ammattilaisten vetämät klinikat ovat ilmaisia ja avoimia kaikille.
Rock Academy on tarkoitettu minkä tahansa musiikkigenren bändeille, joiden jäsenet ovat alle 29-vuotiaita. Hakijoilta edellytetään oikeanlaista asennetta, motivaatiota kehittyä sekä mahdollisuutta sitoutua sparraukseen kahden vuoden ajaksi. Toiminta on bändeille maksutonta.

Kaksivuotinen Rock Academy -ohjelma tarjoaa mukaan valituille yhtyeille ohjattua studiotyöskentelyä ja bänditreenejä säännöllisesti, esiintymismahdollisuuksia, laadukkaat videotuotannot ja promokuvat, alueellisen musiikkialan yhteistyöverkoston sekä tuen Turku Rock Academyltä musiikilliseen kehittymiseen.
Valtakunnallinen Rock Academy Finland -hanke edistää nuorten harrastustoimintaa ja yhtyeiden kehitystä kohti jopa ammattimaista musiikkiuraa.
Turun kaupungin nuorisopalveluissa toimiva Turku Rock Academy on alkujaan Turun nuorisoasiainkeskuksen luoma malli, joka tarjoaa maksutonta sparrausta ja koulutusta ammattimaiseen toimintaan tähtääville nuorille yhtyeille ja artisteille.
Vuosina 2019–2020 toimivassa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Rock Academy Finland -hankkeessa ovat mukana Rovaniemi, Raahe, Kemi, Kuopio ja Kouvola. Hanketta koordinoivat Turun kaupunki ja Turku Rock Academy.
Lisätietoja Rock Academy Finland -hankkeesta antaa projektipäällikkö Outi Nurmela.