PENSSELIN PIIKA? – Vain mielikuvitus ja raamit rajana – Sirkka Raikamon taidenäyttely

Kemiläislähtöisen kuvataiteilijan ja opettajan Sirkka Raikamon o.s. Räsäsen näyttelyn työt koostuvat sekä uusista taiteilijan elämää myötäilevistä aiheista että 30-vuotisen taiteilijataipaleen aikaisemmista teoksista. Raikamon ensinäyttely Kemissä oli Pohjolan Sanomien näyttelytilassa kesällä vuonna 1988. Paluu kotikonnuille tapahtuu juhlanäyttelyn merkeissä Kemin historiallisen museon tilassa ja avustamana.

Taiteilija Sirkka Raikamo on tavattavissa museolla la-su 5.-6.5.2018 klo 10-15.

VALOON!

VALOON! on Tornion Kuvataideseura ry:n yhteisnäyttely Kemin historiallisen museon vahtuvien näyttelyiden tilassa. Tornion Kuvataideseura ry päätti näyttelyn teeman, VALOON! keskellä pimeintä kaamosta. Näyttely on sopivasti aikaan, jolloin ollaan jo reippaasti vuodenkierron valoisemmalla puolella, kiitämässä kohti yötöntä yötä. Yhteisnäyttelyn jokainen taiteilija kokee VALOON!- teeman omalla tavallaan ja tyylillään. Näyttelyn lopputulos on siis aina yllätys.

VALOON! on pirteä ja keväinen näyttely, joka varmasti saa kävijänsä hyvälle tuulelle.

Meren ja joen kaupunki

Perusnäyttely käsittelee Kemin ja lähialueiden historiaa, meren ja joen vaikutusta alueen kulttuurin ja elinkeinojen sekä puuteollisuuden muotoutumiseen. Näyttelyssä on 10 pääteemaa ja niiden lukuisia alateemoja.

Näyttelyn arkeologia kertoo elämästä tuhansia tai satoja vuosia sitten aina kaupungin perustamiseen ja syntyyn. Puu- ja paperiteollisuus esitellään niin työläisasumisen kuin tehtaiden ja sahojen kautta aina 1800-luvulta nykypäivään. Näyttelyn “Kauppakadulla” voit tutustua mm. poliisilaitokseen, 1950-1960-luvun kampaamoon tai väri- ja tapettikauppaan sekä palveluelinkeinoihin ja kemiläisiin henkilöihin. Lapin sota ja Kemin taistelut kertovat sodan kosketuksesta kemiläisiin. Kemijoki esitellään kulkuväylänä, uiton ja kalastuksen kautta. Meri- ja merenkulun historiaan voi tutustua satamaosiossa.

Näyttelyssä on 15 kosketusnäyttöä, joiden kautta näyttelyn teemoihin voi tutustua tarkemmin. Näyttelytekstit on suomeksi ja englanniksi, mutta QR-koodien kautta tekstit avautuvat myös ruotsiksi, saksaksi ja venäjäksi

Town of the Sea and the River

The permanent exhibition deals with the history of Kemi and vicinity, the influence of the river and sea have played on the area’s culture, livelihoods and the various branches of the forest industry. The exhibition is divided into ten top themes, leading down to numerous subthemes.

In the exhibition, the archaeology part tells about life before Christian era up to the official founding of the town. The forest and paper industries are presented through the points of view of working-class living, factories and sawmills from the 19th century to the 21st. The exhibition’s Main Street section may take you to the police station, a hairdresser’s in the 50’s and 60’s, a paint and wallpaper store, the service sector and the lives of local prominent people. The Lapland War and its local battles shed a grim light on how the war touched upon residents of Kemi. The river is presented as a water fairway and through the livelihoods of log driving and fishing. The marine and seafaring aspect(s) of Kemi can be discovered in the Port part.

The exhibition’s 15 touch screens open up the themes in greater detail. The texts are in Finnish and English, with their Swedish, German and Russian translations appearing in using QR codes.

 

Me olemme tukeneet perusnäyttelyn rakentamista: