Pikkupoikia roikkuu leikkitelineessä koulun pihalla.

Harrastustoiminta koulussa

Tervetuloa mukaan koulun kerhoihin ja harrastuksiin! Harrastamisen Suomen mallia toteutetaan kaikissa Kemin kouluissa. Kemiläisittäin toiminta on nimetty Harrastusten jäänmurtajaksi. Sen tarkoitus on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluinen ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää kunnille vuosittain avustusta Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen.

Kuva: Christer Ådahl

Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on mahdollistaa kemiläisille lapsille ja nuorille maksuton ja mieluisa harrastus osana turvallista koulupäivää. Harrastuskerhot järjestetään ennen tai jälkeen koulupäivän, ja harrastuslukujärjestys suunnitellaan lasten ja nuorten harrastustoiveiden pohjalta. Toiveita kartoitetaan vuosittain toteutettavan harrastekyselyn kautta.

Harrastuskerhot alkavat elo-syyskuussa jatkuen viikoittain koulujen työpäivinä toukokuun loppupuolelle saakka. Lähtökohtaisesti harrastuksiin sitoudutaan koko lukuvuodeksi. Mukaan voi tulla myös lukuvuoden aikana, jos vapaita paikkoja on! Harrastetoimintaan osallistuakseen ei tarvitse olla aiempaa kokemusta harrastuksesta. Tietoja kerhoista päivitetään alla oleviin koulukohtaisiin lukujärjestyksiin.

Harrastuksiin on rajallinen määrä paikkoja ja niihin ilmoittaudutaan etukäteen helppokäyttöisen Hellewi-järjestelmän kautta (linkki ja ilmoittautumisohjeet alla). Ilmoittautua voi myös suoraan koululla kerhon ohjaajana toimivalle. Oppilaat ovat vakuutuksen piirissä kerhojen ja kerhomatkojen osalta. Oman koulun harrastustoiminnan lisäksi osallistua saa myös muiden Kemin koulujen harrastustoimintaan (poikkeuksena Jäälajiharrastus, joka on suunnattu ensisijaisesti Kivikon ja Karihaaran koulun oppilaille). Huomio! Jos kuljet koulukuljetuksella, ilmoitathan harrastuksen ohjaajalle.

Oletko kiinnostunut harrastuskerhojen ohjaajana toimimisesta? Ota yhteyttä harrastekoordinaattoriin!

Harrastustarjotin tarkentuu lukuvuodelle 2026–2027 elo-syyskuussa 2026.

Harrastuskerhot kouluilla lukuvuonna 2026–2027

Maanantai:

  • Kaikkea langasta – kerho 1-9 luokat. Maanantaisin kello 13.15-14.15. Ohjaajina toimivat Noora Mutka ja Nina Frant. Ilmoittaudu tästä.
  • Liikunta- ja puuhakerho 1-3 luokille. Maanantaisin kello 14.15-15. Ulkona/liikuntasali, ohjaajana Noora Mutka. Ilmoittaudu tästä.
  • Innostu luistelusta! – Luisteluharrastus 3-6 luokat maanantaisin kello 15.30–16.20 jäähallissa. Kuljetus Hepolasta Syväkankaan koulun kautta lähtee 15.05 ja paluu kouluille 16.30 alkaen). Ohjaajana Susanna Sykkö. Harrastus kestää helmikuun loppuun asti. Ilmoittaudu tästä.
  • Kuntosaliharrastus 7-9 luokat (sekaryhmä). Kerho kokoontuu maanantaisinkello 16.15-17. EasyFit -kuntosalilla, Valtakatu 7-9.   (Syväkangas, Karihaara ja Hepola). Ohjaajana personailtrainer. Ilmoittaudu tästä.
  • Kuntosaliharrastus tytöille 7-9 luokat, kerho kokoontuu maanantaisin kello 17.15-18. EasyFit -kuntosalilla, Valtakatu 7-9.   (Syväkangas, Karihaara ja Hepola). Ohjaajana personailtrainer. Ilmoittaudu tästä.

Tiistai:

  • Eläin- ja luontoharrastus 1-9 luokat. Ohjaajina Hanna Kettunen ja Merja Kauranen.  Kerho kokoontuu tiistaisin kello 14.20-15.20,  Paikka vaihtelee, ilmoitetaan kertakohtaisesti. Ilmoittaudu tästä.
  • Lautapelejä, askartelua ja hyvinvointia kaveritaitoja opetellen 4-9 luokat. Ohjaajina Hanna Kettunen ja Merja Kauranen. Kerho kokoontuu tiistaisin kello 15.20-16.20. Ilmoittaudu tästä.

Keskiviikko:

  • STEAMia tuunaten 4-6 luokat. Ohjaajana toimii Janne Mäkelä. Kerho kokoontuu keskiviikkoisin kello 14.20-15.20. Ilmoittaudu tästä.

  • Salibandyharrastus 6-8 luokat. Ohjaajana toimii Teemu Kvist. Kerho kokoontuu keskiviikkoisin kello 15.05-16.05 Hepolan koulun liikuntasalissa. Ilmoittaudu tästä.

Torstai:

  • Liikuntaa ja leikkejä-kerho 3-9 luokat. Ohjaajina Hanna Kettunen ja Merja Kauranen. Kerho kokoontuu torstaisin kello 13.15-14.15 liikuntasalissa. Ilmoittaudu tästä.
  • Palloilu ja jäälajit 3-6 luokat. Ohjaajina toimivat Hanna Kettunen ja Miia Palosaari. Kerho kokoontuu kello 14.20-15.00 Hepolan koulun liikuntasalissa ja talvella koulun luistelukentällä. Ilmoittaudu tästä.
  • Sulkapallo, pingis ja muut toivelajit 7-9 luokat. Ohjaajana Anton Ukkola. Kerho kokoontuu liikuntasalissa torstaisin kello 15.05-16.05. Iltsu kyydillä kuljetusoppilaat kotiin. Ilmoittaudu tästä.
  • Kuvataide 5-9 luokat. Ohjaajana Helena Skarp. Kerho kokoontuu kuvataideluokassa torstaisin kello 15.05-16.05. Ilmoittaudu tästä.
  • Leipominen ja välipalat 5-6 luokat. Ohjaajana toimii Riika Manninen. Kerhokokoontuu torstaisin klo 15.05-16.45, kotitalousluokassa. Mahdollisille kuljetusoppilaille kyyti koulukuljetusreittiä pitkin erillisellä kuljetuksella kello 16.50 alkaen. Ilmoittaudu tästä.

Perjantai:

  • Kuvataide 1-4 luokat. Ohjaajana Helena Skarp. Kerho kokoontuu kuvataideluokassa perjantaisin kello 13.20-14.15. Ilmoittaudu tästä.

Maanantai:

  • Kuntosaliharrastus 7-9 luokat (sekaryhmä). Kerho kokoontuu maanantaisinkello 16.15-17. EasyFit -kuntosalilla, Valtakatu 7-9.   (Syväkangas, Karihaara ja Hepola). Ohjaajana personailtrainer. Ilmoittaudu tästä.
  • Kuntosaliharrastus tytöille 7-9 luokat, kerho kokoontuu maanantaisin kello 17.15-18. EasyFit -kuntosalilla, Valtakatu 7-9.   (Syväkangas, Karihaara ja Hepola). Ohjaajana personailtrainer. Ilmoittaudu tästä.

Tiistai:

  • Hyvikkisankarit-kokkauskerho 5-6 luokat, kerho kokoontuu tiistaisin kello 15-17.00 kotitalousluokassa. Ohjaajana Tarja Sipilä. Ilmoittaudu tästä.
  • Keilailun lyhytkurssi 6-9 luokkalaisille. Kello 16.15-17.15 ajalla 1.9.-27.10.2026, 8 kertaa, Kemi Areena, keilahalli. Ohjaajana Sini Ruohonen. Lyhytkurssi alkaa 1.9. ja kestää 31.10.2026 asti kerran viikossa.  Ilmoittaudu Tästä.
  • Voimistelu 1-4 luokat. Ohjaajana Amalia Juntura. Tiistaisin kello 14.30-15.30. Ilmoittaudu tästä.

 

Maanantai:

  • Leivonta- ja kokkikerho 1-6 luokat. Kello 14.15-16.15. Kerho kokoontuu 9 kertaa ajalla 31.8.-2.11.2026. Kerho järjestetään Kivikon koululla/päiväkodilla. Ohjaajana Marjo Kumpuniemi. Ilmoittaudu tästä.

Tiistai:

  • Askarteluharrastus 1-3 luokat. kello 13.15-14.15 Ohjaajana Marjo Kumpuniemi. Ilmoittaudu tästä
  • Uintikerho alkeisryhmä 1-3 luokat. 1.9.-6.10. kello 14.30-15.15 uimahallilla opetusaltaalla. Kuljetus lähtee kello 14.00 koululta ja palaa uimahallilta 15.40 takaisin. Ohjaajana uimahallin uimaopettajat. Ilmoittaudu tästä.

  • Uintikerho alkeisryhmä 4-6 luokat. Tiistaisin 20.10.-15.12. kello 14.30-15.15 uimahallilla toiminta-altaalla. Kuljetus lähtee kelo 14.00 koululta ja palaa uimahallilta 15.40 takaisin. Ohjaajana uimahallin uimaopettajat. Ilmoittaudu tästä.

Keskiviikko:

Torstai:

  • Pelit ja leikit 2-4 luokat. Kello 14.15.-15.15. Ohjaajana Suvi Järvinen. Ilmoittaudu tästä.
  • Ompelukerho 4-6 luokat. Ohjaajana toimii Sari Kukkula. Ilmoittaudu tästä.
  • Kaverikerho 1-6 luokat. Lyhytkurssina syyslomaan asti 2.9.-7.10. Kello 15.15-16.15. Ohjaajana Suvi Järvinen. Ilmoittaudu tästä.

 

Maanantai:

Tiistai:

  • SaukkiPallo 1-3 luokille. Ohjaaja Antti Toppinen, kello 14.15-15.15. Ilmoittaudu tästä.
  • Hyvinvointi- ja liikuntakerho tytöille, 5-6 luokille. Kello 15.15-16.15. Ohjaaja Merja Äijälä. Ilmoittaudu tästä.

Keskiviikko:

  • SaukkiPallo 4-6 luokille. Ohjaajana Antti Toppinen,  kello 14.15-15.15. Ilmoittaudu tästä.
  • SaukkiPelit,  1-2 luokille. Ohjaajana Irja-Liisa Kuoppala, kello14.15-15.15, iltsu.  alkaa 19.8. Ilmoittaudu tästä.

Torstai:

  • SaukkiArt pienille. Ohjaajana Laura Hirvaskoski 1-2 luokat,  kello 13.15-14.15. Ilmoittaudu tästä.
  • SaukkiMusa. Ohjaajana Laura Sorsa, kello 13.15-14.15, musiikkiluokkassa. Ilmoittaudu tästä.
  • SaukkiKeilailu 4-6luokille. Ohjaajana Seija Hytti (ainakin viikolle 41 asti), kello 14.30-15.30. Ilmoittaudu tästä.

Perjantai:

Maanantai:

  • Innostu luistelusta! – Luisteluharrastus 3-6 luokat ( Kuljetus Hepolasta Syväkankaan koulun kautta jäähallille ja takaisin koululle). Ohjaajana Susanna Sykkö. Harrastus kestää helmikuun loppuun asti. Ilmoittaudu tästä.
  • Palloilu-, pelit ja monitoimiharrastus 1-3 luokat. Maanantaisin kello 14.20-15.05. Ohjaajana toimii Sari Heikka. Ilmoittaudu tästä.
  • Palloilu-, pelit ja monitoimiharrastus 4-7 luokat. Maanantaisin kello 15.10-15.55. Ohjaajana toimii Sari Heikka. Ilmoittaudu tästä.
  • Kuntosaliharrastus 7-9 luokat (sekaryhmä). Kerho kokoontuu maanantaisinkello 16.15-17. EasyFit -kuntosalilla, Valtakatu 7-9.   (Syväkangas, Karihaara ja Hepola). Ohjaajana personailtrainer. Ilmoittaudu tästä.
  • Kuntosaliharrastus tytöille 7-9 luokat, kerho kokoontuu maanantaisin kello 17.15-18. EasyFit -kuntosalilla, Valtakatu 7-9.   (Syväkangas, Karihaara ja Hepola). Ohjaajana personailtrainer. Ilmoittaudu tästä.

Keskiviikko:

  • Palloilu 1-3 luokat. Kerho kokoontuu keskiviikkoisin kello 14.10-14.55 liikuntasalissa. Ohjaajana Lauri Kupari. Ilmoittaudu tästä.
  • Sulkapallo, pingis ja muut toivelajit 7-9 luokat. Kerho kokoontuu keskiviikkoisin kello 15.05-15.50 liikuntasalissa. Ohjaajana Lauri Kupari. Ilmoittaudu tästä.

Torstai:

  • Palloilukerho 7-9 luokille. Kerho kokoontuu torstaisin kello 15.10-15.55 liikuntasalissa. Ohjaajana Lauri Kupari. Ilmoittaudu tästä.

Perjantai:

  • Pelit, leikit & temppuilu 1-3 luokat. Perjantaisin kello 14.10-14.55 liikuntasalissa. Ohjaajana Lauri Kupari. Ilmoittaudu tästä.

 

Kerhoihin ilmoittautuminen tapahtuu Hellewi-ilmoittautumisjärjestelmää käyttäen. Alla olevan painikkeen kautta voi tarkastella kaikkia Kemin kouluissa toteutettavia kerhoja.

Harrastuskokeilut

Viikoittaisten harrastuskerhojen lisäksi lukuvuonna 2025–2026 järjestetään myös harrastuskokeiluja. Harrastuskokeilut on suunnattu pääosin yläkoululaisille. Harrastuskokeiluista tiedotetaan Wilman kautta.

Näin ilmoittaudut harrastuksiin Hellewissä

  • Hellewiin pääset yllä olevasta linkistä tai suoraan yksittäisiin harrastuksiin niiden perässä olevasta ”Ilmoittaudu tästä” -linkistä. Hellewiin ei tarvitse kirjautua.
  • Klikkaa ”lisää ostoskoriin” haluamasi harrastuksen/harrastusten kohdalla.
  • Kun olet valinnut haluamasi harrastuksen/harrastukset, klikkaa ”Ostoskori” ja täytä oppilaan ja huoltajan tiedot.
  • Klikkaa sen jälkeen ”lähetä”. Ilmoittautuminen on valmis! Saat vielä sähköpostiisi kuittauksen. (Jos ryhmä on jo täynnä, saat paikan varasijalle.)
  • Jos sinulla on kysyttävää ilmoittautumiseen tai harrastuskerhoihin liittyen, olethan yhteydessä HYTE-koordinaattoriin.

Tervetuloa mukaan harrastuskerhoihin!