Joonas Berghäll

6.6.2022

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Joonas Berghäll on tunnettu koskettavista, toivontäyteisistä elokuvistaan. Mestariteokseksi luonnehdittu Miesten vuoro on liikuttanut ihmisiä ympäri maailman ja kiertää festivaaleja edelleen, 12 vuotta ensi-iltansa jälkeen. Berghäll on voittanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja ollut mm. Suomen Oscar-ehdokkaana sekä ehdolla Euroopan elokuvapalkinnon saajaksi (EFA). Kaiken kaikkiaan Berghällin elokuvia on esitetty yli kahdellasadalla festivaalilla. Ne ovat voittaneet kolmetoista kansainvälistä ja kotimaista elokuvapalkintoa ja kunniamainintaa. Yhteensä Berghällin tuottamat elokuvat ovat saaneet kotimaan lehdistössä yli kaksikymmentä viiden tähden arvostelua.

Joonaksen vuosi – osa 7: Äidinkieli ja unelmat

Sain kunnian käydä juttelemassa unelmista sekä äidinkielen merkityksestä Kemin Lyseon lukiossa ja Syväkankaan koululla! Kemistä alkoi aikoinaan minunkin opinpolkuni. Tuntuu kuin ympyrä olisi sulkeutunut, kun pääsin kertomaan omasta kirjastani kemiläisille nuorille, sekä juhlimaan kirjan julkistusta lempikaupungissani Kemissä.

Takaisin listaukseen