Opettaja Heli Veijola, rintakuva.

Heli Veijola

5.3.2021

Nimeni on Heli Veijola, olen pitkän linjan kemiläinen asukkina ja kunnan työntekijänä. Muutin kaupunkiin alle kolmivuotiaana ja nyt on takana jo 42 vuotta koululaiselämää Kemissä. Ensin oppilaana ja syksyllä alkoi 30. vuosikerta kansankynttilänä. Tajusin vasta, että olen tehnyt kekkoset, kun olen ollut samalla koululla vuodesta 1991 asti. Toki työtehtävät ovat vaihtuneet ja viime vuodet olen tehnyt rehtorin töitä. Tunnen neljän pojan äitinä kemiläisen perusarjen ja kaksi lastenlasta pitää kiinni siinä edelleen. Vapaa-ajalla luen, luen ja luen. Liikkumismuodoista mieluisin on sauvakävely. Nautin myös ihan kaikenlaisesta taiteesta. Harrastan melkein joka vuosi jotain opiskelemista, se on nettiaikana kätevää. Nyt pidän ainakin opiskeluista välivuotta ja keskityn opettelemaan uudenlaista arkea, kun nuorimmainenkin lapsista lähti omaa elämää rakentamaan. Ja kokeilen ensimmäistä kertaa elämässä blogin kirjoittamista. Jos sinulla lukijana tulee mieleen kysymyksiä tai aiheita, joita toivoisit minun käsittelevän, niin sekin käy. Laita ajatuksiasi osoitteeseen heli.veijola@edukemi.fi.

Kolome kuppia kahavia ja santsikupit

Nuoruudessani ei ollut olemassa energiajuomia. Keltaista jaffaa sai puoli pulloa saunan jälkeen lauantaina. Nuorena opeteltiin juomaan kahvia. Muistoissa on monta monituista kahvikuppia Villikissassa, Mettäsellillä, Savotan Sannilla ja Eteläntien Essolla.

Niin, kahvi liittyy olennaisena osana suomalaiseen elämään ja omassakin elämässä on monta kahvimuistoa. Kahvi on minulle arjen hyvä hetki. Arkirakkautta.  Nyt kun ei oikein pääse ottamaan komeita kahvilakahvikuvia, niin keräsin puhelimestani arkisempia ja jaan ne kanssanne.

Vanhoja kahvipannuja ja kahvimyllyjä.
Koulun perinnenäyttelyssä kahvikulttuuri on komeasti esillä. KUVA: HELI VEIJOLA

Työhön liittyvä tärkeä kahvimuisto ensimmäiseksi. Nuorena opettajana ja vastavalmistuneena en itse alkuaikoina tajunnut olevani lopen väsynyt, luulin olon kuuluvan ihan normaalina työelämään.  Yhtenä tuollaisena hurlumheipäivänä sattui koulumme rehtori Anneli Kivilinna olemaan sitten koululla. Anneli nimittäin johti kahta koulua, eli Keskuskoulua ja Pajarinrannan erityiskoulua.  Hän varmaan jollakin tavalla minun kasvoista näki, että nyt tuo nuori ope kohta piiputtaa,  koputti luokan ovelle ja sanoi: Juodaanpa Heli pikkukahavit. Muistan sen pikkukahavin usein haastavina hetkinä, ja aina sen, kuinka sen kahavikupillisen jälkeen menin luokkaan ja olo oli paljon turvallisemman oloinen. Tuntui,  että kyllähän tämä tästä. Onko se sellaista suomalaista jäyhyyttä, tarvitaan se syy, että voi antaa tukensa. Kahvihetki.

Kahvikuppi ja silmälasit
Koulussa juodaan paljon kahvia. KUVA: HELI VEIJOLA
Termoskannu sekä rikkinäinen kahvipannu
KUVA: HELI VEIJOLA

Kahvin voimalla on tehty suuria asioita, sillä kahvi ja keskusteleminen, vai voisiko  peräti sanoa että kahvi ja vaikuttaminen, kuuluvat yhteen. Kahvin voimalla asioista jaksaapi keskustella, päästään yhteiseen ymmärrykseen. Kahvin juomista ei koulussa valitettavasti opeteta, mutta  kun koulullamme vietämme Minna Canthin päivää, niin silloin juodaan kuutosten kanssa Canthin salonkikahvit. Samalla pohditaan sitä, kuinka vireällä keskustelukulttuurilla kohdistetaan valokeila niin yhteiskunnan epäkohtiin kuin ilohinkin ja vaikutetaan maailmanmenoon lainsäädäntöön asti. Viime vuonna canthkahvit jäivät koululla juomatta, koska olimme edellisenä päivänä siirtyneet etäopetukseen.

Tarjolla kahvia ja pikkuleipiä
Canthin päivän salonkikahvit koululla. KUVA: HELI VEIJOLA
Tyylitelty kuva Minna Canthista
Minna Canth KUVA: HELI VEIJOLA

Tänä talvena on ollut huippusäät viikonloppuisin. Usein olemmekin miehen kanssa pakanneet repun jo aamusta ja hipsineet aamukahville aurinkojäälle tai lumisatumetsään.  Siinä sitä sitten istutaan kuksa täynnä tuoksuvaa kahvia ja ihmetellään, että kuinka me saadaan ihan vapaasti nauttia näin ihanassa maisemassa tästäkin hetkestä. Kaikesta.

Kuksa
Retkikahvi uhmaa fysiikan lakeja. KUVA: HELI VEIJOLA

Pikkuisen Ilonan ja Carlan kanssa leikimme kahvihetkeä. Lastenhuoneessa oli ehkä vauhdikkain kahvittelukokemus aikoihin. Vuoden ikäisille ovat jo auenneet kahvihetken oleellisimmat asiat. Kaadetaan suurieleisesti ja se hörppäysääni, se kuuluu kauas.

Lapsi kahvinkeittoleikeissä
Vauhdikas kahvittelu. KUVA: HELI VEIJOLA
Lapsi kastelukannun kanssa
Vauhdikas kahvittelu. KUVA: HELI VEIJOLA
Pehmoleluja kahvikutsuilla
Vauhdikas kahvittelu. KUVA: HELI VEIJOLA

Sitten vielä jokaiselle lukijalle sydänkahvihetkitehtävä. Jos saisit mahdollisuuden kahvihetkeen kenen tahansa kanssa, niin kenen kanssa kahvittelisit ja missä?

Keltainen kahvimuki
Jokaisella on SE kuppi, josta kahvi maistuu parhaalta. KUVA: HELI VEIJOLA
Takaisin listaukseen