Nuori nainen istuu auton takaluukun päällä.

Fanni Frant

26.2.2021

Olen Fanni, vielä 16-vuotias ihan syntyperäinen kemiläinen ja käyn tällä hetkellä lukion toista vuotta. Olen entinen joukkuevoimistelija, ja laji on säilynyt elämässäni valmentamisen merkeissä. Nykyään harrastan tankotanssia ja teatteria. Lisäksi valokuvaan ja kirjoitan jonkin verran omalla ajallani. En juuri jaksa olla päiviä kotona, koska elän muiden ihmisten seuralla, joten olen joka päivä jossain liikkeellä.

Kun ainoakin ajanviettotapa on väärä

Oman ikäluokkani ajanviettokeinot ovat vähentyneet järkyttävän paljon. Osittain se johtuu varmasti tästä poikkeuksellisesta ajasta, mutta olen laittanut merkille, että harva nuori täällä tekee nykyään muuta kuin ajelee autolla ympäriinsä tai parkittaa jossain.

Elokuviin ei voi mennä ainakaan isolla porukalla eikä kaupoissa voi kierrellä huvin vuoksi. Syntymäpäiviä ja muita sellaisia ei oikeastaan voi edes pitää normaalisti. Tornioon ei voi lähteä muuten vain, koska siellä tilanne on pahempi. Onhan minulla itselläkin ikäpoikkeusluvalla saatu ajokortti, niin kuin varmaan puolella ikäisistäni tässä kaupungissa. Uskaltaisin väittää, että suurin osa ei ole hankkinut poikkeuslupaa tosissaan siksi, että olisi joku kulkemisongelma. Se on niin helppo saada, että moni varmasti hankkii sen jollain verukkeella sen takia, ettei oikeasti ole mitään tekemistä.

Kielletty ajosuunta-liikennemerkki
KUVA: FANNI FRANT

Kulttuurikeskuksen edessä oleva “toriksi” kutsuttu parkkipaikka-alue oli yleisin paikka keskustassa, mihin nuoret kokoontuivat autoillaan. Parilla se meni sitten siihen, että oli pakko alkaa metelöimään ja häiriköimään, vaikka erittäin hyvin oli tiedossa, että ympärillä asuu ihmisiä, jotka haluavat nukkua yönsä rauhassa. Siksipä sinne laitettiin aikarajoitukset. Täysin ymmärrettävää. Mutta mikä ajoi sinne porukkaa? Se, ettei muuta paikkaa ole. Samalla tavalla nuoret ajavat vaikkapa satamaan ja istuvat siellä parkissa, eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa, jos se ei ketään häiritse. Mutta jos halutaan, ettei kaupungissa metelöitäisi yöllä, tai halutaan yksinkertaisesti suojella luontoa, miksi ei kehitetä jotain muuta tekemistä? Talvi on surkeaa aikaa siinä mielessä, että tuskin kovin moni meistä ulkoilmasta vieroittautuneista nuorista haluaa hengailla ulkona, saati keksi mitään tekemistä siellä. Välillä on taas niin järkyttävä lumisade, ettei teitäkään ehditä aurata sen mukaan. Terveiset sille jollekin sankarille, joka itse kolasi kokonaista katua. Silloin ei oikein voi edes autolla lähteä liikenteeseen ja jos lähtee niin ei se kovin mukavaa ole.

Luminen kulttuurikeskuksen parkkipaikka
KUVA: FANNI FRANT

Itse aikalailla elän muiden ihmisten seuralla. Olen joka päivä näkemässä edes yhtä kaveriani, jos jokin asia ei sitä täysin estä. Nykyään suuri este on se, ettei ole välttämättä muuta tekemistä, kuin ajaa ympyrää kaupungissa, joten bensakin loppuu jossain vaiheessa, eikä meillä sitä ole varaa maksella jatkuvasti. Sitten jos jäädään parkkiin johonkin niin siitä tulee vain vihaisia katseita. Keksikää sitten parempaa tekemistä meille, jos tämä ei kelpaa.

Muistaakseni niin kutsuttu “kortteliralli” ei ole myöskään enää lain mukaan hyväksyttävää. En edelleenkään ymmärrä sitä. Isommissa kaupungeissa se ehkä saattaakin olla ongelma, mutta täällä näkee liikkeellä iltaisinkin maksimissaan 5 autoa ja niissäkin on juuri nuoria joilla ei ole muuta tekemistä, että en tiedä kuinka paha asia se täällä on.

Pimeä, luminen katunäkymä
KUVA: FANNI FRANT

Tarkoitukseni ei tosiaankaan ole syyllistää, vaan enemmänkin kyseenalaistaa se, miksi yksi ainoista mahdollisista ajanviettokeinoistamme ei ole hyväksyttävää. Ilmeisesti 8.3. tulee taas kovemmat rajoitukset voimaan, eli siinä taas rajoittuu koko elämä.

Takaisin listaukseen