Anna Eveliina Koivunen, 21-vuotias kemiläinen opiskelija.

Anna Eveliina Koivunen

18.3.2020

Olen Anna Eveliina, 21-vuotias kemiläinen opiskelija. Olen ihan syntyperäinen kemiläinen henkeen ja vereen. Asun Kemissä avopuolisoni ja teddyhermeliini-kääpiökanin kanssa. Opiskelin Ammattiopisto Lappiassa lähihoitaja-alaa, tein työharjoitteluita Kemin Lämäreillä ja lähdin Tornioon opiskelemaan mediapalvelujen toteuttajaksi vuonna 2017. Työskentelen opiskeluiden ohella FC Kemillä ja kirjoitan myös omaa blogia nimeltä Nuoren tytön mietteitä. Harrastan kirjoittamista ja laavuilua rakkaani ja kavereiden kanssa, en pidä urheilusta, vaikka hiihtoa harrastinkin aikoinaan, nykyään tykkään luovista asioista, kuten valokuvaus ja piirtäminen. Rakastan matkustamista, tähän mennessä olen uinut Kreikan rannalla, nähnyt Alanyan moskeijat ja kävellyt Amsterdamin kaduilla. Olen outo, mukava persoona ja lähestulkoon absolutisti, joka meinaa välillä aiheuttaa ihmetystä, kun ottaa huomioon nuoren iän. Nautin hyvästä seurasta ja elän kahvista! Tätä menoa kolmas nimeni on Kulta Katriina.

Kuvausta ja erakoitumista

Tämän koronavirustilanteen aiheuttamien muutosten takia olen yrittänyt nauttia yksinkertaisemmista asioista.

Olen käynyt ystävän kanssa yhtenä kertana kuvaamassa Sotisaaren päädyssä.

Sotisaaren silta on yksi minun lempikuvauspaikoistani. Siellä olen ottanut maisemakuvien lisäksi kuvia Karasta aikoinaan.

Myös Sotisaaren pääty, missä on se puiden uittopaikka, on yleinen kuvauskohteeni. Siellä olen ottanut myös kesällä kuvia hylätystä tiilirakennuksesta ja vanhoista lahoista portaista metsän keskellä.

Silloin aiheenani oli “Luonto ottaa omansa”. Käytin sitä aihetta omassa blogissani ja kerroin, kuinka kaikki luonnosta otettu päätyy jossain vaiheessa takaisin, muodossa jos toisessa.

Omat valmistujaiskuvani otettiin myös siellä pari viikkoa sitten. Valmistujaiskuvistakin tuli todella onnistuneita. Ilta-aurinko näytti kuvissa todella kivalta ja olihan minulla hyvä kuvaajakin, jonka ansiosta ne kuvat onnistuivatkin niin hyvin.

Tässä työnhaun ja valmistujaisten suunnittelun keskellä on mukavaa käydä harjoittamassa omia kuvaajan taitoja ja olla kuvattuna ihan muuten vaan. 

Myös olen saanut omaan portfolioon sen avulla lisää materiaalia, koska henkilökuvia minulla ei portfoliossa ole ollut kovin paljoa. Nytpä ainakin on lisää, kun otin kuvia ystävästäni ja hän minusta.

Tämän kaiken stressin ympäröimänä on hyvä saada muuta ajateltavaa, turvallisuus ja vastuullisuus huomioon ottaen kuitenkin. Vielä pari viikkoa sitten tuntui turvalliselta vaihtoehdolta käydä maakuntamatkailemassa Ylitorniolla ja pikainen pysähdys tuli tehtyä Kukkolankoskella. Nyt ei käy mielessäkään lähteä muihin kaupunkeihin vierailemaan. 

Paljon olen aikaa käyttänyt kotona parina viime päivänä, kaupassa käyntiä lukuun ottamatta.

Oli pakko käydä ruokaostoksilla, näemmä koko Kemin kaupungilla oli sama ajatus yhtä aikaa, koska jonot olivat aivan mahdottoman pitkät. Seuraavana päivänä piti vielä jotain lihaa ostaa, mutta hyllyt olivat tyhjät. Nyt meillä on kuitenkin ruokaa jääkaapissa sekä pakastimessa, niin ei ihan heti tarvitse isoille ostoksille lähteä.

Tämän ajan olen käyttänyt kotona siivoamiseen, tavaroita olen käynyt läpi ja luopunut paljon turhista arvottomista tavaroista, mitä ei paljon ole tullut käytettyä.

Kemissä oli jokunen viikko sitten aika loskaiset kelit, mutta talvi onkin päättänyt, ettei vielä lähdekään pois, ainakin lumisateista päätellen.

Voisipa skipata loskakelit ja siirtyä suoraan kevääseen ilman sitä lumen sulamisreaktiota. Ei minunkaan tarvitsisi aina ajaessa pelätä, että kastelen jonkun kävelijän ja saan kotiini muhkean pesula-laskun joltain ärtyneeltä vesilätäkön alle jääneeltä uhrilta.

Olen kerran kokenut sen, kun joku ajaa suuren lätäkön päältä ja heittää kaikki likavedet päälleni. Ei ole kivaa, siksi olen niin tarkka, etten vahingossa tee sitä muille. 

Aluksi suunnittelin uutta kuvausreissua, jotta saisin kirjoittaa omaan blogiini Kemi-sarjaa, mutta täytyy ehkä siirtää sitä.

Kemin tapahtumatkin kun ovat kärsineet kolauksen nykyisen tilanteen vuoksi, niin ei pahemmin mitään kuvattavaakaan ole. Mutta turvallisuus ensin!

Kai jotain maisemakuvia voisin käydä jossain päin Kemiä kuvailemassa, mutta aion nyt vielä jonkin aikaa elää pienenä erakkona ja vältän tuolla ulkona liikuskelua, ellei ole aivan pakko.

Vaikka meillä ei ole ulkonaliikkumiskieltoa kuten Ranskassa, aion viettää vapaa-aikani kotona sisällä, ellei tule jokin pakottava tarve lähteä ulos tai kauppaan. Viihdyn hyvin kotona, joten eipä se haittaa mitään.

Peskää kädet saippuavedellä, varsinkin, kun tulette kotiin vaikka kauppareissulta. Jos näette jossain käsidesiä, se on siinä syystä, käyttäkää sitä. Muistakaa tämä, varsinkin ne, jotka eivät vielä näin tee.

Ollaan kaikki vastuullisia yhdessä, eikös joo? 

Takaisin listaukseen