Fanni Frant
23.4.2021
Lasten ja nuorten harrastustoiminta Kemissä
Kuten jo esittelytekstini kertoo, valmennan joukkuevoimistelua Kemin Innossa. Seurahan on perustettu jo vuonna 1907. Seura toimii useampien lajien parissa, mutta ajattelin keskittyä nyt parhaiten tuntemaani lajiin, eli joukkuevoimisteluun. Valmentamani joukkue Xelene kilpailee 12-14 vuotiaiden harrastesarjassa.
Nykyään seurassa on 5 kilpailevaa joukkuetta, joka on pikkukaupunkiimme nähden suuri määrä. Joukkueet harjoittelevat useampia kertoja viikossa, josta johtuen salivuorojen kanssa joudutaan silloin tällöin tuskailemaan, etenkin nyt kun Sauvotalo ei ole enää monien vuosien jälkeen käytössämme. Lisäksi esimerkiksi Tervahalli on kovasti jalkapallo- ja sählyjoukkueiden käytössä, jonka takia välillä joudumme niidenkin edestä väistymään.
Seuramme 12-14 vuotiaiden kilpajoukkueen Xestian valmentaja Annika Mäkipörhölä kommentoi minulle omaa näkökulmaansa tästä salivuorotilanteesta:
“Kaikki Kemin urheiluseurat tuskailevat salivuorojen vähyyden kanssa. Liikuntatilojen puute on Meri-Lapissa todellinen haaste, ilman riittäviä harjoitusvuoroja ei korkealle tähtääminen missään lajissa onnistu. Ennen koronapandemiaa seurallamme saattoi harjoitella yhtä aikaa kolme joukkuetta Tervahallin puolikkaassa salissa ja jakaa keskenään lajissamme tärkeää voimistelumattoa. Varsinkin nuorempien kanssa tämä oli haastavaa, kun keskittyminen karkasi vähän väliä muiden touhuihin. Tällä hetkellä salivuoroja meidän ryhmillemme on juuri ja juuri riittävästi, jouduimme kyllä pyytämään apua muilta seuroilta kauden alussa kun tilanne näytti hyvin huonolta.”
Joukkueet ovat tosiaan täksi kevääksi saaneet juuri ja juuri riittävästi salivuoroja, joten viiden kisajoukkueen pyörittäminen onnistuu sen verran hyvin, että joukkueet pärjäävät. Lisäksihän on tietysti joukkueet jotka eivät kilpaile. Myös nämä joukkueet tarvitsevat salivuoroja. Lisäksi Kemissä on voimistelun lisäksi monia muitakin harrastusmahdollisuuksia niin lapsille kuin aikuisillekin. Siitähän ei tosiaan tiedä mitä tulevaisuus aikoo tuoda tullessaan ainakin mitä nyt on uutisia tullut luettua. Varmasti moni on ollut huolissaan. Onko meillä muutaman vuoden päästä enää tarpeeksi liikuntapaikkoja edes lasten ja nuorten harrastustoiminnan pyörittämiseen?
Tällä hetkellä kisakausi on vielä kesken ja kisaaminen tapahtuu hyvin erilaisissa merkeissä ainakin tuttuun verrattuna. Kisat järjestetään etänä. Kisaohjelmat kuvataan videolle ja itse kisat tulevat livelähetyksenä myöhemmin. Kaikki on järjestetty hyvin ja toimivasti, mutta toivotaan, että pääsemme viimeistään syksyllä taas oikeille kisamatkoille. Siihen asti yritetään rajoituksia noudattaa ja vetää kisakausi kunnialla loppuun. Toivottavasti saamme myös kevätnäytöksen toteutettua jotenkin vähintään samalla tavalla kuin joulunäytöksen, eli kuten kisatkin, kuvattiin ohjelmat ja ne yhdistettiin yhdeksi videoksi YouTubeen.