Pipopäinen nainen nojailee kompostiin.

Eija Kinnunen

30.4.2020

Olen virkaiältäni nuori Vihreä ja kestävä Kemi -hankkeen projektipäällikkö, kierrätys-Kinnusena tai Vihreänä Kyylänäkin tunnettu. Synnyin jonkin verran Kemin kaupunkia myöhemmin Simossa, josta koukkasin mieheni kanssa Oulun, Vaasan ja Helsingin kautta kolmisenkymmentä vuotta sitten Kemiin enkä ole katunut paluumuuttoamme päivääkään. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri eli ekonomi ja aiemmin olen työskennellyt pääasiassa IT-alalla. Helsingissä asuvat kolme lastamme alkavat olla kanssamme samanikäisiä. Harrastan puuhastelua, rentoilua yksin tai ystävien kanssa, pyöräilyä, hiihtelyä ja niistä kirjoittamista.

Vappu

80-luvulla, kun olimme nuoria, vapuille osui yleensä muutto. Mieheni opiskeli Vaasan tekussa ja tekun kevätlukukausi päättyi vappuun. Silloin vaihdettiin maisemaa. Tai ainakin kaupunginosaa.

Opiskelijamuutot olivat helppoja: iloinen ja innokas talkooporukka, muutama pahvilaatikollinen vaatteita, astioita ja kirjoja paikasta toiseen, eikä yhtään väsyttänyt jatkaa vapun juhlintaa, päinvastoin. Saattoi hoitua kavereidenkin muutot samalla. Jonka jälkeen sitä tunsikin ansainneensa kunnon juhlat!

Helsinkiin muutettuamme varallisuutemme oli karttunut jo niin, että muuttokuorma sisälsi pahvilaatikoiden lisäksi pienen pakastekaapin – sen sai kuljetettua Pengerkadulta Agricolankadulle talkkarilta lainatuilla kottikärryillä. Sivustavedettävä puinen perintösänky muutettiin uuteen asuntoon kantamalla. Muuttomatkaa oli pari korttelia ja sen puolivälissä oli sopivasti Pengerpuisto, jossa oli hyvä muuttoporukan huilata. Levitimme sängyn puistoon, jolloin siihen mahtui useampikin roudari lepäämään ja kuuman ja aurinkoisen vappusään aiheuttamaa nestevajetta tasaamaan. Juhliinhan se sekin muutto tietenkin päättyi. Ja kauniiseen, moniääniseen, öiseen kuorolaulantaan Kallion kaduilla, mitä kaikki kuulijat eivät ilmeisesti arvostaneet, minkä päättelimme päällemme kerrostalon ikkunasta kaadetusta vesiämpärillisestä. Ainakin toivoimme sen olleen vettä. Joka tapauksessa ylioppilaslakkimme saivat asiaankuuluvia muistoroiskeita.

Kun lapset olivat pieniä, vappu muodostui serpentiineistä, ilmapalloista, simasta ja äitini paistamista munkeista. Äitini leivontayksikkö oli ämpärillinen: jouluna pipareita, milloin tahansa pullaa ja vappuna munkkeja – kaikkea oli aina ämpärillinen. Taikka kaksi.

Vappuviuhkoja ja serpentiinejä.
KUVA: EIJA KINNUNEN

Tämän vuoden vappu on vähän erilainen. Tai eihän tämä oikeastaan meidän taloudessamme juurikaan eroa viime vuosien vapuista. Ihan helposti olemme saattaneet viettää muutaman vapun kaksistaan kotona. Parina vappuaattona avasimme terassikauden käymällä töiden jälkeen oluella. Molemmilla kerroilla olimme terassilla kahdestaan. Pipot päässä ja hanskat kädessä. Ihan olisivat menneet koronavapuista nekin. Paitsi että saimme sentään nauttia oluemme ravintolan terassilla. 

Pari vappua sitten nautimme skumpat omalla terassilla. Oli todella lämmin, vaikka lunta oli vähintään yhtä paljon kuin nytkin. Innostuimme postaamaan someen auringonottokuvia, joissa makasimme lähes uimapukusillaan hangella. Jolloin ystäväpariskunta lähestyi meitä viestillä ihmetellen, miksi he eivät ole meillä. Kohta olivat. Joten se vappu ei sitten lopulta ollutkaan ihan korona-ajan näköinen.

Ehkä ensi vuonna voimme taas itse päättää, missä seurassa vappumme vietämme? Nyt noudatetaan rajoituksia ja juhlitaan ylioppilaat, työläiset ja muut juhlansa ansainneet sekä siunataan motoristien kesäajot ja luukutetaan rullaatirullaat tai sandstormit omalla terassilla. Tai sisällä, jos räntäsade yllättää.

Muut kuin töissä käyvät, muistakaa pysyä kotona ja pestä käsiä! 

Mukavaa vappua toivottaa

Eija

Takaisin listaukseen