14.9.2022

Aikoja vapaana koronarokotuksiin Kemissä 17.9.2022

Rokotamme ajanvarauksella lauantaina 17.9.2022 uudessa terveyskeskuksessa, osoitteessa Valtakatu 6. Sisäänkäynti terveyskeskuksen pääovista.

Rokotusaikoja on vielä vapaana.

THL suosittelee neljänsiä koronarokotusannoksia yli 60-vuotiaille ja 18-59-vuotiaille lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville sekä yli 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3 kuukautta.

Ensimmäisen ja toisen koronarokotusannoksen väli on vähintään 6 viikkoa. Kolmannen koronarokotteen voit saada, kun toisesta rokotteesta on kulunut vähintään 3 kuukautta. Sairastetun koronataudin ja koronarokotuksen välinen aikasuositus on vähintään 3 kuukautta.

Tehosterokotteen voi ottaa tulevalla syyskaudella, kun edellisestä rokotuksesta tai taudin sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Rokotteen ottamista ei suositella heti syyskuussa, vaan myöhemmin syksyllä samalla käynnillä influenssarokotuksen kanssa.

Erona aiempaan on, että tehosteannoksen kohderyhmien osalta ei ole enää väliä, kuinka monta rokotetta henkilö on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa hän on mahdollisesti sairastanut koronan.

Rokotusajan voi varata netin kautta osoitteesta https://koronarokotuskemi.kehollesi.fi/ tai puhelimitse numerosta 016-259704. Kemissä on otettu käyttöön takaisinsoittojärjestelmä puhelinajanvarauksessa.

Rokotuksiin liittyvissä asioissa yhteys koronarokotus@kemi.fi

Takaisin listaukseen