Ruuanvalmistusvälineitä ja vihanneksia
KUVA: HEIDI NIKKILÄ

25.11.2020

Joulukampanja kerää ruoanvalmistusvälineitä

Sosiaalisen keittiön joulukampanja kerää ruoanvalmistusvälineitä perheille ja nuorille joululahjaksi!

Keräämme hyväkuntoisia käytettyjä tai uusia ruoanvalmistusvälineitä, sauvasekoittimia ja blendereitä lahjoitettavaksi hankkeen kohderyhmään kuuluville perheille ja nuorille sekä muille tarvitseville joululahjaksi. Tavoitteena on lahjoittaa kokkausvälineitä lahjaksi vähävaraisille ja arjessa tukea tarvitseville, jotta he voisivat paremmin hyödyntää kasviksia ja -hedelmiä kotikeittiössä. Kampanja toteutetaan yhteistyössä mm. Kemin kaupungin perhetyön kanssa. Toimitamme keittiövälineet hävikkiruokakassin kanssa tarvitseville joulun alla.

Kampanja kestää jouluaattoon 24.12.2020 saakka. Lahjoituksia otamme vastaan perjantaisin kello 13-15 Jänkälässä, Kauppakatu 30 ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Sovi lahjoituksen tuominen etukäteen soittamalla Tarja Sipilälle 040 572 9798 tai Heidi Nikkilälle 040 587 7153.

Toimijoiden logot, eli Eu aluekehitysrahasto, Eu vipuvoimaa, Lapin liitto, Lappia ja Kemin kaupunki
Takaisin listaukseen