Kuntalaisten lähettämiä joulukortteja ikäihmisille.
Kuntalaisten lähettämiä joulukortteja ikäihmisille.

17.12.2020

Joulupostia ikäihmisille

Kemissä saatiin 688 kortillista joulupostia ikäihmisille!

Kemissä yllytettiin marras-joulukuun vaihteessa kuntalaisia lähettämään joulupostia kotihoidon ja palvelutalojen asiakkaille. Idea Siskot ja Simot ry:n –joulutempaukseen osallistumisesta syntyi useassa yksikössä yhtä aikaa.

Hoiva- ja hoitotyön johtaja Rita Oinas otti varhaiskasvatukseen yhteyttä, jonka pohjalta päiväkoteihin lähti toive joulupostin askartelemisesta ikäihmisille. Osallistuminen oli täysin vapaaehtoista ja haasteen ottivat vastaan Takajärven, Sauvosaaren, Hepolan ja Kivikon päiväkodit 160 kortilla. Korttien ja kirjeiden kirjo oli sydäntä ja mieltä lämmittävää, kertoo Kemissä tempausta koordinoinut sivistystoimialan suunnittelija Venla Kakko.

Kivalo-opiston taiteenperusopetuksen opettaja Taina Rönkkö ilmoitti Kemin kaupungin mukaan Siskot ja Simot ry:n valtakunnalliseen tempaukseen. Hänen opiskelijansa loihtivat sata käsintehtyä joulukorttia tätä varten. Tainaa on kiittäminen myös joulupostikeräyksen huolehtimisesta Kulttuurikeskuksessa.

Kuntalaisilta saapui 379 joulumieltäpursuavaa joulukorttia ja -kirjettä. Lisäksi laatikosta löytyi 49 Kivikon ja Karihaaran koulun oppilaiden tekemää korttia. Karihaaran 2. luokan oppilaat olivat lisänneet korttiin jopa QR-koodin, jonka avaamalla voi kuulla lasten esittämän joululaulupotpurin. Näiden laskettujen korttien lisäksi Syväkankaan koululaiset tekivät tänä vuonna palveluasukkaille itsenäisyyspäiväkortit ja Kivikon eskareiden kaksi ryhmää toimittivat joulukortit perinteisesti itse lähivanhusten hoivakotiin.

Joulupostia kertyi kolme laatikollista. Postin ottivat vastaan Keskustan palvelutalossa avohuollon toiminnanohjaaja Johanna Majamäki ja toimistosihteeri Tuula Helala-Kujala.

Kortit jaetaan saatekirjeen kanssa ensisijaisesti kotihoidon piirissä oleville asiakkaille, joita on Kemissä 552. Rita Oinas kertoo, että kotihoidon ja tukipalvelujen asukkaissa on paljon yksinäisiä ihmisiä, joille joulutempauksen joulutervehdys voi olla ainoa jouluposti. Joulupostin jakavat yksiköihin Johanna Majamäki yhdessä Tuula Helala-Kujalan kanssa. Kotihoidon kortit jaetaan kotikäyntien yhteydessä ja palvelutalojen kortit jakavat yksikön hoitajat. Kemin kaupungilla on lisäksi käynnissä kaksi joulukukkakampanjaa ikäihmisille ja omaishoitajille.

Kemin sosiaali- ja terveysalan henkilökunta sekä sivistystoimi kiittää kaikkia joulupostin lähettäjiä. Joulun taika syntyy välittämisestä! Kiitos!

Takaisin listaukseen