Kemin ja Wuhanin kymmenvuotinen yhteistyö avaa uusia mahdollisuuksia
Kemin kaupungin delegaatio vieraili Kiinan Wuhanissa juhlistamassa kaupunkien kymmenvuotista ystävyyskaupunkisuhdetta sekä rakentamassa uusia yhteistyömahdollisuuksia. Vierailun aikana Kemi sai merkittävää näkyvyyttä kiinalaisessa mediassa ja uusia kontakteja syntyi niin koulutuksen, elinkeinoelämän kuin matkailunkin saralla.

Kemi ja yli neljätoistamiljoonainen Wuhan ovat mittakaavaltaan hyvin erilaisia kaupunkeja, mutta kymmenen vuoden aikana rakentunut yhteistyö on luonut pohjan uusille avauksille. Vierailun aikana Kemin delegaatio tapasi Wuhanin kaupungin johtoa ja muita yhteistyökumppaneita. Keskusteluissa esillä olivat muun muassa koulutus, vihreä siirtymä, teollisuus, matkailu sekä kaupunkien välisen yhteistyön kehittäminen.
Delegaatio tutustui myös Wuhan ammatilliseen- ja korkeakoulutukseen ja keskusteli mahdollisuuksista kehittää oppilaitosten välistä yhteistyötä.
Kemi näkyvästi esillä kiinalaisessa mediassa
Vierailuun liittynyt kansainvälinen konferenssi sai Kiinassa runsaasti medianäkyvyyttä. Samalla myös Kemi nousi näkyvästi esille kiinalaisessa mediassa. Erityistä näkyvyyttä Kemi sai kaupunginvaltuuston puheenjohtajan esiintymisten ja haastattelujen kautta. Kansainvälinen mediahuomio tarjosi Kemille mahdollisuuden tehdä kaupunkia ja koko Lapin aluetta tunnetuksi Kiinassa.


Yritysyhteistyössä uusia avauksia
Juhlavuoden lisäksi vierailun tavoitteena oli hyödyntää kansainvälisiä verkostoja uusien elinkeinoelämän yhteyksien rakentamisessa. Vierailun aikana käytiin keskusteluja kiinalaisen autonvalmistajan kanssa ja esiteltiin Kemin tarjoamia mahdollisuuksia yritystoiminnalle, teollisuudelle ja vihreän siirtymän investoinneille. Keskusteluja ja syntyneitä kontakteja jatketaan vierailun jälkeen.
Myös Kemi ja Lappi matkailukohteina herättivät kiinnostusta. Vierailun yhteydessä saatiin useita tiedusteluja mahdollisuuksista järjestää matkoja Kemiin ja Lappiin. Tavoitteena on jatkaa keskusteluja matkailutoimijoiden kanssa ja saada syntynyt kiinnostus muuttumaan konkreettiseksi yhteistyöksi.
Kansainvälinen verkosto laajenee
Wuhanin vierailu toi Kemille yhteyksiä myös Kiinan ulkopuolelta. Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltiossa sijaitsevan Tacoman edustajien kanssa käytiin keskusteluja kaupunkien välisestä yhteistyöstä ja mahdollisuudesta kehittää kaupunkien välisiä suhteita edelleen.
Kansainvälisten suhteiden merkitys Kemille näkyy ennen kaikkea niiden kautta syntyvissä uusissa yhteyksissä. Pitkäjänteinen kaupunkien välinen yhteistyö voi avata ovia yrityksille, koulutusorganisaatioille ja matkailulle sekä vahvistaa Kemin tunnettuutta kansainvälisesti.
Wuhanin vierailulla juhlistettiin kymmenen vuoden aikana rakennettua yhteistyötä, mutta samalla katse suunnattiin vahvasti tulevaan. Nyt tehtävänä on viedä syntyneitä kontakteja eteenpäin ja rakentaa niistä konkreettisia yhteistyömahdollisuuksia Kemille ja alueen toimijoille.


