20.3.2024

Kemin koululaisten kevätnäyttely ihastuttaa jälleen 

Kemin kulttuurikeskuksen aula on muuntautunut värikkääksi ja energiseksi kuvataiteen opetuksen kevätnäyttelyksi 20.3.-20.4.2024. “On ne taitavia” – huomauttaa ripustusta seuraava ohikulkija. Hän ei ole ainoa, joka pysähtyy seuraamaan näyttelyn syntyä ja hämmästelemään lasten ja nuorten osaamista ja luovuutta. 

Tekniikat ovat monipuolisia, kuten ovat myös opetusvaatimukset taidekasvatuksessa kouluissa, lukiolla ja Kivalo-opiston taiteen perusopetuksessa. Nykyoppilas saa hyvät eväät kädentaitoihin ja taiteen tekemiseen koulussa, etenkin syventävillä kursseilla. Taiteen tekemistä voi opiskella koulun ohella Kivalo-opiston taiteen perusopetuksessa, jossa taitoja kehitetään suunnitelmallisesti eteenpäin. Näyttelyssä on esillä teoksia Kemin Hepolan, Karihaaran, Koivuharjun, Sauvosaaren ja Syväkankaan kouluista, Kemin lyseon lukiosta sekä Kivalo-opiston Kemin taiteen perusopetuksen Kemin ryhmistä. 

Koululaisten kevätnäyttelyä koordinoi Kemin taidemuseo. Näyttely on tärkeä vuosittainen yhteistyö museon ja taiteen opetuksesta vastaavien välillä. Taidemuseo tukee elinikäistä taiteen tekemistä ja harrastamista paikallisesti ja alueellisesti tarjoamalla näyttelymahdollisuuksia Kulttuurikeskuksen Aulagalleriassa. Matalalla kynnyksellä saavutettava tila kaupunginkirjaston ja museoiden yhteydessä on hyvä paikka pitää näyttelyitä. Kävijöitä talossa on viikoittain tuhansia.  

Paikka: Kemin kulttuurikeskus, Aulagalleria, Marina Takalon katu 3, 94100 Kemi 

Avoinna: ma-pe 8-21 sekä la 10-15, pyhinä suljettu 

Lisätietoja: 

Kemin taidemuseo, Venla Kakko, 0408329691, venla.kakko@kemi.fi

Takaisin listaukseen