Päivien kimallus - jalokiviä ja kokoelmateoksia Kemin taidemuseossa juliste

29.9.2022

Kemin taidemuseon Päivien kimallus -näyttely on ihastuttanut

Päivien kimallus -näyttely, joka on yhdistänyt kaksi Kemin kaupungin merkittävää kokoelmaa: taiteen ja jalokivet, on nauttinut yleisön suosiota ja taidemuseon henkilökuntaa on palkittu positiivisella palautteella koko näyttelyn ajan. Muun muassa kirjailija-poliitikko Rosa Meriläinen oli haltioitunut näyttelyideasta ja erityisesti Liisa Rautiaisen teoksista sekä Teuvo Ypyän tekemästä kuningatar Elisabet II kruunun jäljennöksestä. Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen oli suuresti yllättynyt, että Kemin kaupunki ylipäätään omistaa jalokivikokoelman.  

Moni on ollut mielistynyt myös museon tuoreimpiin hankintoihin, Pekka Homasen “Kemi blues” teoksiin (2021), joissa Veitsiluodon tehtaan rakennukset loistavat pastellinsävyissä harmaalla taustalla. Homasen teosten värimaailmaa korostaa teoksien viereen asetettu jäänsininen opaalikivi. 

Näyttelyvieras innostetaan löytämään yhtäläisyyksiä taideteosten ja veistosten tapaan esille asetettujen kivien välillä. Erilaisia kiviä tarkkaillessa ja sen jälkeen taideteokseen katsahtaessa voi löytää samoja värejä, linjoja, liikettä, pintoja ja kimallusta. Näyttelyn ideaan pääsee kiinni heti näyttelyn ensimmäisen teos-kivi-parin äärellä. Kansallistaiteilija Eero Snellmanin vuonna 1915 maalaaman “Rantakiviä” teoksen etualalla oleva vihreä kivikko on hämmästyttävän saman värinen ja muotoinen kuin Zairesta peräisin oleva vihreä malakiitti.   

Vanhimman ja tuoreimman taideteoksen välillä on näyttelyssä 180 vuotta ikäeroa. Vanhin teos on August Wilhelm Kiesewetterin “Naisen muotokuva” 1840-luvun alusta. Muotokuvan lempeäkatseinen, varakas nainen on sonnustautunut jalokivin koristeltuihin kultakoruihin, läpikuultavaan huiviin sekä vaaleanpunaisella samettinauhalla, kukilla ja helmillä koristeltuun hiuspäähineeseen. Teos on asetettu arvokkuutensa mukaan kuninkaallisten kruununjalokivien vierelle. Jokainen teos on osa Lapin vanhimman taidemuseon eli Kemin taidemuseon 75-vuotista päivien kimallusta. johon kaupungin kivikokoelma on tuonut ainutlaatuista loistoa. 

Kemin taidemuseo kutsuu yleisöä näyttelyn Finissage -päätöstilaisuuteen tiistaina 11.10. kello 17 englantilaisittain kello viiden teelle kuulemaan Mandoliiniorkesteri Remolon musiikkituokiota sekä tarinaa näyttelyn takana intendentin kertomana. Näyttelyyn ehtii vielä tutustua, sillä näyttelyaikaa on jatkettu keskiviikkoon 26.10. saakka. 

Kemin taidemuseon Päivien kimallus näyttelystä 2022. Kuva: Sami Pakila 2022.
Takaisin listaukseen