29.3.2022

Kemin taidemuseossa nähdään huhti-toukokuussa maalausnäyttely Taju kankaalla

Kemin taidemuseossa avautuu perjantaina 8.4.2022 Jukka Alapotin, Henri Hagmanin, Auli Järvelän, Päivi Kallion, Nagashilan, Tarmo Paunun ja Jukka-Pekka Uusikylän yhteisnäyttely Taju Kankaalla. Näyttely on Henri Hagmanin kuudes samalla teemalla kokoama näyttely. Näyttely on avoinna yleisölle 9.4.-28.5.2022. 

Näyttelyn taiteilijoita yhdistää se, että he ovat kouluttautuneita ammattitaiteilijoita, mutta heidän maalaustekniikkansa on tarkoituksellisen konstailematonta. Taiteilijat ovat valinneet teknisen taituruuden sijaan spontaanin ja luonnollisen maalaustavan, jossa yhdistyvät paksut väripinnat, vahvat värien kontrastit, kaksiulotteisuus ja lapsekkaat kuva-aiheet. 

Taiteilija Carolus Enckell kuvasi Taju kankaalla näyttelyn taiteilijoita vuonna 2007 seuraavasti: 

“Nykypäivänä, kun taiteilijat ovat menettäneet asemansa taideinstituutioille, jotka heidän sijastaan määrittelevät taiteen, ovat taiteilijaryhmittymät ilmiönä kadonneet. Taiteilijat pyrkivät sen sijaan saavuttamaan mainetta yksilöinä aktiivisen markkinoinnin ja pakonomaisen näyttelytoiminnan avulla. Mediajulkisuus ja taiteilija tuotteena ovat nykypäivän markkinatalouden taiteilijoilta edellyttämä toimintastrategia. Taiteen kehitystä ohjaavat uutisarvo ja kaupallisuus. Taiteilijat ovat menettäneet riippumattomuutensa ja kysynnästä on tullut elinehto taiteilijan olemassaololle. 

Siksi on ilahduttavaa huomata, että ryhmä nuoria taiteilijoita on kokoontunut yhteisnäyttelyyn otsikolla ”Taju kankaalla”. Tällä arvoituksellisella otsikolla on kaksoismerkitys, joko slangi-ilmaus tajuttomuudelle tai kirjaimellisemmin ”panna tietoisuus, taju kankaalle”. Ilmaisu on ongelmallinen, koska jos vitsiä ei ymmärrä, tulee ilmaus helposti ymmärretyksi ainoastaan varsinaisessa merkityksessään, ja otsikko jää tällöin käsittämättä. Vielä vaikeaselkoisemmaksi asian tekee se, että otsikko on ryhmän ainoa kirjallinen väittämä. Yritetäänpä erästä tulkintaa. Kaikessa taiteessahan on lopultakin kysymys erilaisista tulkinnoista taiteilijan tajusta tai tietoisuudesta, taideteoksiksi käännettyinä. Jos haluaa tulkita tämän ryhmän näyttelyotsikon väittämänä, voi luonnollisesti nähdä asian niin että maalaamisessa itsessään on kyse tajunnan laajentamisesta, että maalaamisen luonteeseen kuuluu tietouden hyödyntämisen sijaan pyrkimys sen laajentamiseen. Maalaustaide ei ole tietoa sen perinteisessä merkityksessä vaan kokemuksen kautta välittyvää uutta tietoisuutta.”

Lisätietoja: Tanja Kavasvuo, 040 357 6991 tanja.kavasvuo@kemi.fi

Takaisin listaukseen