30.9.2021

Koronarokotustiedote 29.9.2021

3. KORONAROKOTE VOIMAKKAASTI IMMUUNIPUUTTEISILLE

THL suosittelee kolmannen rokoteannoksen antamista niille 12-vuotta täyttäneille, jotka taudin tai hoidon vuoksi ovat voimakkaasti immuunipuutteisia. Rokotussarjan kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta.

Voimakkaasti immuunipuutteisiksi katsotaan seuraavat ryhmät: elinsiirto, kantasolusiirto, vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos, immunosupressiivinen syöpähoito, autoimmuunisairauksien hoito immunosupresiivisilla biologisilla lääkkeillä tai JAK-estäjillä, dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta, pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV sekä lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosupressiivinen tila.

Voimakkaasti immuunipuutteisten ryhmä ei ole sama kuin ensimmäisellä rokotuskierroksella rokotetut riskiryhmät 1 ja 2. Esimerkiksi diabetes, vaikea lihavuus tai uniapnea eivät kuulu nyt määriteltyyn voimakkaasti immuunipuutteisten ryhmään.

Rokotusaikoja voi edelleen aikaistaa siten, että 1. ja 2. rokoteannoksen väli on vähintään 6 viikkoa. 1. annoksia annetaan edelleen, 12-vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.

Rokotusajan voi varata netin kautta puhelimitse arkisin kello 8-11 ja 12-15, numerosta 040 589 0995.

Rokotusaikoja on vapaana lauantaille 16.10.2021 ja 23.10.2021

Rokotuspaikkana toimii uusi Terveyskeskus, osoitteessa Valtakatu 6. Käynti terveyskeskuksen pääovista.

Seuraa tiedotteita Kemin kaupungin nettisivuilla ja Facebookissa.

Takaisin listaukseen