15.6.2020

Laavuilla tulenteko kielletty metsäpalovaaran vuoksi – polttopuut kerätty pois

Polttopuut on maanantaiaamuna kerätty pois kaikilta kaupungin ylläpitämiltä laavuilta metsäpalovaaran vuoksi.

“Näin tehdään aina, kun metsäpalovaroitus on voimassa. Tuli voi levitä kuivaan maastoon pienestäkin kipinästä”, muistuttaa työnjohtaja Pekka Haapaniemi.

Yksi Veitsiluodon kalapaikan eli makeavesialtaan laavuista. KUVA: PENTTI KORPELA

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan metsäpalovaroitus on voimassa koko juhannusviiikon, keskiviikosta lähtien koko maassa.

Takaisin listaukseen