23.4.2021

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin koronavirustiedote 23.4.2021 kello 11:00

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on eilen todettu 8 uutta koronavirustapausta, joista valtaosa Torniossa.

Tapausmäärät alueella ovat voimakkaassa kasvussa ja altistuneita on useissa Meri-Lapin kunnissa. Karanteeniin on laitettu alueella noin 500 henkilöä viikon sisällä. Tartunnanjäljitykseen tulee viiveitä näin suuren altistuneiden määrän jäljittämisessä. Tämä lisää riskiä epidemian pahenemiselle.

Aiemmasta poiketen altistuneiden määrät ovat olleet nyt erittäin suuria, koska ollaan tavattu suurella joukolla yksityisissä tilaisuuksissa. Tilanne heijastelee selkeästi myös nuorison väsymystä koronarajoituksiin.

Tartuntaketjuista osa näyttää jään tuntemattomiksi. Kahden viikon ilmaantuvuus on nyt 55/100 000.

Mikäli tartuntojen kasvu ei pian taitu joudumme arvioimaan epidemian leviämisvaiheeseen siirtymistä ensi viikolla.

Ystävien ja kavereiden näkeminen on nuorille tärkeää, mutta nyt on välttämätöntä lopettaa usean ihmisen kokoontumiset ja noudattaa enintään 6 hengen tapaamisrajoitusta toimien silloinkin turvavälien ja kasvomaskien kanssa. Suositeltavaa on tavata vieläkin pienemmässä porukassa kavereita.

Lieväoireisena on jäätävä kotiin ja mentävä koronavirustestiin. On tärkeää ymmärtää, että osa meistä kantaa tätä virusta ja tartuttaa sitä oireettomana 2-3 päivää ennen sairastumistaan tai silloinkin, kun ei itse tautiin sairastu.

Jyri J. Taskila
Johtajaylilääkäri
Sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri

Takaisin listaukseen