18.2.2021

Lievennyksiä harrastustoimintaan Kemissä

SM-tason ryhmäkilpaurheilu sallitaan alle 20 vuotiailta.

Alueellinen pandemiatyöryhmä päätti purkaa aiemmin antamansa suosituksen, jonka mukaan kokoontumisrajoitukset koskivat myös SM-tason ryhmäkilpaurheilua. Suosituksen purkamisella työryhmä pyrkii vähentämään harjoitteluun ja kilpailuun liittyvää ylimääräistä matkustamista. Urheilutapahtumat tulee kuitenkin järjestää ilman yleisöä ja koronaturvallisuusohjeita huolellisesti noudattaen.

Harrastustoimintaa koskevaa suositustaan työryhmä päivitti niin, että jatkossa ryhmämuotoiset harrastustoiminnat on sallittu alle 20-vuotiaille. Aiemmin ikäraja oli 18-vuotta.

Koska valtakunnallinen pandemiatilanne heikkenee nopeasti ei muihin rajoituksiin tai suosituksiin voida tehdä muutoksia. Nykyinen epidemiatilanne voi muuttua nopeasti, harrastuksissa tulee varautua äkillisiin ohjeiden muutoksiin.

Pandemiatyöryhmä arvioi uudelleen suosituksia ja rajoituksia 3.3. kokouksessaan .

Uudet suosituksen astuvat voimaan 18.2.2021 ja ovat voimassa toistaiseksi.

Takaisin listaukseen