3.4.2023

Osallistava budjetti 2023

Tänä vuonna Kemissä järjestettiin osallistava budjetti jo kahdeksatta kertaa.

Eniten kannatusta kaupunkilaisilta saivat seuraavat kohteet:

  • Penkkien ja pöytien hankkimiseen keskustan puistokaduille ja puistoihin 13 000 euroa
  • Hiilinielujen ja niittyalueiden lisäämisen 7000 euroa
  • Meripuiston leikkikentän liukumäkeen 10 000 euroa

Muita kuntalaisilta esille nousseita ja laajaa kannatusta saaneita kehittämisideoita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan osana kaupungin kehittämistä ja  tulevia investointeja.

Takaisin listaukseen