14.4.2023

Pajarinrannan päiväkodille suunniteltu valo- ja äänitaideteos julkistettiin

Pajarinrannan päiväkodin Valtakadun puoleiseen julkisivuun on valmistunut 14.4.2023 Kemin kaupungin uusin julkisen taiteen teos, joka on valo- ja äänitaideteos Flumen (lat. Virta). Se koostuu ulkoseinälle asennetuista merellisiin muotoihin leikatuista ja pikselöidyistä rosterilevyistä ja kuparilevyistä, jotka heijastelevat ja läpäisevät valoa eri tavoin. Meren eliömaailmaa kuvastavat ympyräelementit ja aaltomuodot kuvaavat vettä, ilmaa sekä maan kohoamista. Levyt valaistaan pimeän aikaan pikseliohjattavalla valonauhalla, jotka saavat teokseen rauhallista liikettä. Teokseen kuuluu myös äänimaailma, joka ulottuu teoksen ympäristöön. Valoteoksen ovat suunnitelleet taiteilijat Mia Erlin ja Heini Myllyoja. Äänen on suunnitellut Mia Erlin ja ääninauhalla eri instrumentteja soittavat Jone Takamäki ja Mia Erlin. Teoksen valaistus syttyy iltaisin, auringon laskun jälkeen ja sammuu aamun koitteessa. Äänimaailma soi päivittäin aamuseitsemästä ilta yhteentoista.

Taiteilijat kertovat teoksestaan:

”Kemin kaupungin uusin prosenttitaideteos yhdistää viitteellisesti meren aaltomuodot ja elävän valon sekä äänen yhdeksi kokonaistaideteokseksi. Teoksen nimi Flumen viittaa aaltojen virtaan sekä konkreettisesti että ajallisena ilmiönä. Se on saanut inspiraationsa päiväkodin merellisestä sijainnista ja Kemin alueen luonnosta. Teoskonseptin ydinteemana on paikallisen luonnonympäristön jatkuva muutos ja orgaanisen maailman sopeutuminen muutokseen. Flumen peilaa ympäristöään ja muodostaa valaistuksen avulla elävän heijastusten ja epäsuorasti valaistujen pintojen kudelman. Valaistuksen liike on muuttuvaa, kuten aaltoliikkeet.  Äänimaailma tukee teosta luoden sille oman dynaamisen kerroksensa. Teoksen äänimaailmassa soivat tutut paikalliset luonnon elementit mitkä yhdistyvät akustisiin instrumentteihin siten, että ne muodostavat yhdessä saumattoman kokonaisuuden. Teoksen ääni vahvistaa katsomiselämystä antaen samanaikaisesti varaa myös katsojan omille tulkinnoille.”

Valo- ja äänitaide valikoitui Pajarinrannan päiväkodin prosenttitaidemuodoksi talon sisustamisesta vastanneen työryhmän ja arkkitehdin toiveesta. Lisäksi kaupunginhallituksen toiveena oli, että hankinta kohdistuisi julkiseen taiteeseen ulkotilassa, josta pääsisivät nauttimaan myös kaupungin asukkaat. Valo- ja äänitaide sopii niin valoisaan kesään kuin pitkään pimeään talveenkin päiväkodissa, joka on toiminnassa jokaisena vuoden päivänä. Taiteilijat valikoituivat portfoliohaulla eli heidän ansioluettelonsa ja aiemman tuotantonsa pohjalta keväällä 2022. Hakemuksia tuli 47 kappaletta ympäri Suomen, sisältäen kansallisesti ansioituneimpia valo-, ääni ja videotaiteilijoita. Taiteilijavalinta tehtiin työryhmässä, jossa oli mukana päiväkodin johtaja, varhaiskasvatuksen päällikkö, Kemin taidemuseon johtaja, aluevastuumuseon intendentti, Taiteenedistämiskeskuksen prosenttitaidehankinnan asiantuntija sekä kaupunginarkkitehti. Taiteilijat valmistivat teoksesta kaksi eri versiota, joista Kemin ympäristölautakunta valitsi toisen toteutettavaksi, joka julkistettiin perjantaina 14.4.2023.

Kemin kaupunki on yhdessä Taiteenedistämiskeskuksen kanssa mahdollistanut uusimman prosenttitaideteoksen hankinnan. Kemin kaupunki on ollut edelläkävijöitä Suomessa toteuttamassa niin sanottua prosenttiperiaatekäytäntöä, jossa prosentti uudisrakentamisen kustannuksista käytetään taiteeseen. Kemin kaupunginvaltuustossa kirjattiin prosenttiperiaatesuositus jo 1960-luvulla.

Tilaaja: Kemin kaupunki
Taiteilijat: Mia Erlin, Heini Myllyoja
Teoksen valo- ja äänitekniikka sekä tekninen toteutus: Sun Effects, Riku Sourama
Teoksen rakenneosat ja teräs- ja kuparielementtien valmistus: LaVe Oy, Markus Ahokas
Teoksen äänimaailma, äänitys ja miksaus: Mia Erlin
Asennukset: Kemin kaupunki ja Jataki Oy

Lisätietoa: Tanja Kavasvuo, Kemin taidemuseo, 040 357 6991, tanja.kavasvuo@kemi.fi

Kuvat: Heini Myllyoja
Takaisin listaukseen