Reittiopasteita Sivakkavaarassa talvella 2019. KUVA: Pekka Haapaniemi

26.2.2021

Sivakanlatu avattu

Valaisemattomista latureiteistä pisin Sivakanlatu on avattu. Reitin pääsee hiihtämään ympäri Ristikankaalta Pertajärven latureitille tai päin vastoin. Sivakan latu yhdistyy Keminmaan latuverkostoon, jota pitkin hiihdettävää löytyy Sivakasta eteenpäin kymmeniä kilometrejä lisää.

Runsaiden sateiden myötä lunta on reitillä paljon. Muutamiin kohtiin on jäänyt lumikasoja, mutta niiden ohitse pääsee jatkaman matkaa. Reitin kunnostus viimeistellään ensi viikolla, jonka jälkeen koululaisten hiihtolomien alkaessa latujen luvataan olevan paraatikunnossa.

Kemin latujen, luistelukenttien sekä kelkkareittien kunnostustiedot löytyvät Fluent -nimisestä palvelusta.

Takaisin listaukseen