21.10.2020

Suosituksia Kemin liikuntapaikkojen harjoituskäyttöön koronapandemian aikana

  • Saavu harjoituksiin vain ollessasi terve.

  • Suositellaan koronavilkku –sovelluksen käyttöä.

  • Noudata ja seuraa viranomaisten sekä oman lajiliiton ohjeita harjoittelun ja kilpailutoiminnan järjestämisessä.

    Harjoitusvuoron vastuuhenkilö vastaa eri ohjeistuksien noudattamisesta harjoitusvuorolla.

    Ohjeistukset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi on käytävä läpi etukäteen koko harjoitusvuororyhmän kanssa. Vuoron haltijan on huolehdittava, että lasten ja nuorten perheet saavat tiedon ohjeista etukäteen.

    Jokainen harjoituksiin osallistuva osallistuu omalla vastuullaan. Korostamme jokaisen toimijan ja aikuisen vastuuta noudattaa ohjeita hygienia- ja muista käytettävistä järjestelyistä. Aikuisten vastuulla on huolehtia, että myös lapset noudattavat ohjeita.

    Kaikessa harjoittelutoiminnassa vältetään toimintatapoja, jotka lisäävät tartuntariskiä.

  • Harjoituspaikkakohtaiset yhtäaikaiset enimmäiskävijämäärät ovat suosituksia, joissa tulee huomioida lajikohtaiset erityispiirteet. Esimerkiksi tapahtuuko harjoittelu pysyvästi jumppamatolla vai liikutaanko harjoitustilassa ja ollaanko fyysisessä kontaktissa.
    Listaus liikuntatilojen enimmäismääristä sivun lopussa.

    Harjoituksissa kokoontuvat vain tarvittavat henkilöt. Näin rajoitetaan henkilökontaktien määrää. Valmentajat, toimihenkilöt ja huoltajat käyttävät kasvomaskia aina kun se on mahdollista.

  • Mikäli mahdollista, harjoituksiin osallistujat eivät käytä pukuhuone- tai muita sosiaalitiloja, vaan saapuvat liikuntapaikalle harjoitusvarustuksessa.

    Jos pukuhuoneita käytetään, on huolehdittava turvavälien noudattamisesta pukuhuoneessa ja rajattava pukuhuoneitten käyttäjämäärä niin, että turvavälejä voidaan noudattaa.

  • Harjoitusvuorojen väliin suositellaan vähintään 5 minuutin siirtymäaikaa. Harjoitustilaan ei saavuta ennen oman harjoitusvuoron alkua, eikä tilaan jäädä myöskään harjoituksen päätyttyä.
  • Lasten ja nuorten harjoitusvuorojen yhteydessä toivotaan erityisesti, että vanhemmat eivät odota lapsia/nuoria sisäliikuntatiloissa. Välttämättömät vanhempien käynnit lasten harjoituksissa tapahtuvat kasvomaskia käyttäen.

  • Kaikkien harjoitusvuoroon osallistujien on huolehdittava käsihygieniasta ja pestävä kädet tai käytettävä desinfiointiainetta ennen ja jälkeen harjoitusten.
    Lisäksi suositellaan, että jokaisella harjoitusvuorolla on käytössä joukkueen/ryhmän omaa desinfiointiainetta käsien desinfiointiin.

  • Jos joukkueen/ryhmän jäsenellä ilmenee koronavirusinfektioon viittavia oireita, edellisenä 1-2 päivänä lähikontaktissa olleet asettavat itsensä karanteeniin, kunnes testitulos on selvillä.

    Jos tulos on negatiivinen, altistuneiden karanteeni voidaan lopettaa.
    Jos koronavirustesti on positiivinen, tartuntatautilain mukaisesti alueen tartuntataudeista vastaava lääkäri tekee epidemioiden selvitystä ja tartunnan jäljittämistä sekä määrittää karanteeniin asetettavat henkilöt.

LIIKUNTATILOJEN ENIMMÄISHENKILÖMÄÄRÄT

  • Tervahallin liikuntasali
    48 henkilöä koko sali / 12 henkilöä lohko

  • Tervahallin kuntosali
    6 henkilöä

  • Tervahallin seniorikuntosali
    5 henkilöä

  • Tervahallin painisali
    14 henkilöä

  • Tervahallin tatamisali
    14 henkilöä

  • Hepolan koulun liikuntasali
    48 henkilöä koko sali / 16 henkilöä lohko

  • Syväkankaan koulun liikuntasali
    32 henkilöä koko sali 16 henkilöä lohko

  • Sauvosaaren koulun liikuntasali
    22 henkilöä

  • Karihaaran koulun liikuntasali
    36 henkilöä

  • Kivikon koulun liikuntasali
    22 henkilöä

  • Sauvotalon liikuntasali
    26 henkilöä

  • Sauvotalon nyrkkeilysali
    14 henkilöä

  • Sauvosaaren kuntosali
    7 henkilöä

  • Hepolan kuntosali
    5 henkilöä

  • Uimahallin kuntosali
    12 henkilöä
Takaisin listaukseen