30.3.2022

Tilojen terveysturvalliseen käyttöön velvoittavaa päätöstä jatketaan 30.4.2022 asti Lapissa

Koronatautitilanne jatkuu vaikeana Lapissa ja sairaalahoidossa on edelleen paljon koronapotilaita. Lapin aluehallintovirasto jatkaa kuukaudella päätöstä tilojen terveysturvallisesta käytöstä.

Lapin aluehallintoviraston päätös velvoittaa järjestämään toiminnan erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa niin, että osallistujien ja seurueiden välillä voidaan ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä esimerkiksi

  • edellyttämällä kasvomaskin käyttöä
  • tehostamalla ilmanvaihtoa
  • rajoittamalla asiakasmäärää
  • porrastamalla kävijöiden osallistumista tai
  • sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.

Toimijan on tehtävä kirjallinen suunnitelman siitä, millä toimilla se estää lähikontaktin aiheuttamaa tartuntariskiä. Suunnitelma on pidettävä nähtävillä.

Päätös ei koske oppilaitosten toimintaa, varhaiskasvatusta, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Aluehallintovirasto muistuttaa, ettei koronapandemia ole vielä ohi. Turvavälit, hyvä käsihygienia, kasvomaskin käyttö ja oireisena kotiin jääminen ovat edelleen tärkeitä keinoja taudin leviämisen estämisessä.

Takaisin listaukseen