Harrastustoiminta koulussa
Harrastamisen Suomen mallia toteutetaan kaikissa Kemin kouluissa. Kemiläisittäin toiminta on nimetty Harrastusten jäänmurtajaksi, jonka tarkoitus on tarjota mielekästä harrastamista niille lapsille joilla vielä ei ole harrastusta.

Tavoitteena on mahdollistaa kemiläisille lapsille ja nuorille maksuton ja mieluisa harrastus osana turvallista koulupäivää.
Kouluissa ohjataan koulupäivänsä myöhemmin aloittavien lasten aamuharrastuksia, järjestetään välituntiliikuntaa pitkille välitunneille sekä aktivoidaan ja kannustetaan oppilaita, joilla ei ole harrastusta mukaan kouluilla toimiviin harrastusryhmiin.
Harrastustoiminta toteuttaa Kemin kaupungin strategiaa luoda ihmisläheistä ja sujuvaa arkea myös koululaisille.
Harrastusryhmät toimivat viikoittain koulujen työaikoina toukokuun loppuun saakka.
Osaan ryhmistä on rajallinen määrä paikkoja ja niihin ilmoittaudutaan etukäteen. Osa harrastuksista toimii koulun ulkopuolella; Kemin uimahallilla, Kemin Keila- ja tennishallilla sekä Jäähalli Timitec-areenalla, joihin järjestetään linja-autokuljetus.
Harrasteohjaaja tulee toimimaan kouluilla kiertävänä aktivoijana ja järjestämään ohjattuja liikuntatuokioita ja välituntiohjelmaa.
Harrastusten jäänmurtajan ohjatut toiminnat kouluissa
Harrasteohjaajan ohjaamat harrasteryhmät kouluilla
Harrasteohjaaja toimii seuraavalla kiertävällä viikkolukujärjestyksellä. Näihin voi ilmoittaa osallistumisen Wilman kautta harrasteohjaaja Sonja Jankkilalle.
- kello 8.15-9.00 liikuntakerho 1 luokka juhlasalissa/ulkona
- kello 9.15-10.00 liikuntakerho 2 luokka Iltsuntilat/liikuntasali/ulkona
- kello 10.15-11.45 liikuntatunti 6 luokka
- kello 12.15-12.30 välkkätoiminta
- kello 14.15-15.30 liikuntakerho 5 luokka
- kello 8.15-9.15 Temppuilukerho 1-3 luokat liikuntasali/ulkona
- kello 9.45-10.15 pitkävälkkä-toiminta
- kello 11.00-11.30 pitkävällkä-toiminta
- kello 13.15-14.00 Temppuilukerho 1-4 luokat liikuntasali/ulkona
- Eläinkerho kello 14.15-15.15.(alkaa 21.2.)
- kello 8.15-9.50 Liikuntakerho 1-2 luokat liikuntasali/ulkona
- kello 11.05-11.30 välkkätoiminta liikkasalissa 6 luokka
- kello 11.50-12.30 välkkätoiminta liikkasalissa 7-9 luokat
- kello 13.15-13.30 välkkätoiminta
- kello 13.30-15.30 iltsussa liikunnallista toimintaa pienryhmissä
- kello 8.15-9.00 liikuntakerho 1-2 luokat liikuntasali/ulkona
- kello 9.50-10.15 välkkätoiminta
- kello 11.00-11.30 välkkätoiminta
- kello 11.50-12.30 välkkätoiminta
- kello 13.00-14.00 Liikuntakerho 1-2 luokat liikuntasali/ulkona
- kello 14.00-15.30 liikuntakerho 3-4 luokat liikuntasali/ulkona
- kello 9.50-10.15 Pitkänvälkän toiminta
- kello 11.15-11.30 välkkä toiminta
- kello 12.15-12.30 välkkä toiminta
- kello 13.15-14.30 liikuntakerho 2-6 luokat
- kello 8.15-9.00 Liikuntakerho 1 luokka Liikkasali/ Ulkona
- kello 9.15-10.00 Ukrainalaisten liikunta toiminta
- kello 11.30-12.15 Harrastekerho 3 luokka Iltsuntilat/ulkona
- kello 12.15-13.15 Liikuntakerho 2 luokka Liikkasali/ulkona
- kello 13.15-14.15 Liikuntakerho 4 luokka liikkasali/ulkona
- kello 14.15-15.00 Liikuntakerho 5 luokka liikkasali/ulkona
Harrastuskerhot kouluilla
Alta löytyvät toteutettavat harrastuskerhot kouluittain ja sen yhteydestä kerhokohtainen ilmoittautumislinkki, jonka kautta voi ilmoittautua.
- HOHTO-kerho, keskiviikkoisin kello 8.15-9.50 ja perjantaina kello 8.15-9.00, luokat 1-4, 5-6 ja 7-9 Ilmoittautumaan
- Kuntosali, maanantaisin kello 15.00-16.00, luokat 7 – 9 Ilmoittautumaan
- Palloilua, maanantaisin kello 14.00-15.00, luokat 3 – 6 Ilmoittautumaan
- Pienryhmien musiikkikerho, keskiviikkoisin kello 14.15-15.00, luokat 5-9 Ilmoittautumaan
- Salibandy, torstaisin kello 15.15-16 luokat 1-6 Ilmoittautumaan
- Kuviskerho, perjantaisin kello 13.30-14.15, luokat 1 – 3 Ilmoittauttautumaan
- Keilailu, torstaisin kello 14:15 – 15:15 Keilailuliitto, Kemin keila- ja tennishallilla (sisältää kuljetuksen) luokille 7-9 Ilmoittautumaan
- Kuvataideharrastus, maanantaisin kello 15:00-15:45, luokat 1-4 Ilmoittautumaan
- Musiikkiharrastus, perjantaisin klo 12.15-13.00, luokat 1-4, Ilmoittautumaan Aloitusaika muuttuu 27.1.2023 kello 12.15 alkavaksi.
- Pingis, torstaisin kello 14:15 – 15:15, Kemin pöytätennisseura, Keila-ja Tennishalli (sisältää kuljetuksen) 5-6 luokat Ilmoittautumaan
- Ruokaa ja korvakoruja, tiistaisin kello 15-16, Nuorisotyö luokat 7-9 Ilmoittautumaan
- Askartelu, maanantaisin kello 14:15-15.15 Ilmoittautumaan
- Breakdance/HipHop, torstaisin kello 14.15-15.15 Ilmoittautumaan
- Jäähallilla jääharrastukset 3.-6. luokkalaisille 19.1.2023 alkaen torstaisin kello 14.15-15.30 ilmoittautumaan tästä
- Kuvataideharrastus, perjantaisin kello 12:15-13.15, luokat 1-4 Ilmoittautumaan
- Uintikerho, tiistaisin kello 13:30-15.30, Uimahalli (sisältää kuljetuksen), 3-5 luokat Ilmoittautumaan
- Uintikerho lisäryhmä, perjantaisin kello 13:30-15.30, Uimahalli (kuljetus), 3-5 luokat (tiistain varalla oleville ensisijaisesti)
- Pelienpelaamisharrastus, torstaisin kello 14.15-15.15 Ilmoittautumaan
- Kivikon pelikerho 2. keskiviikkoisin kello 15.00-16.00 luokat 2-6 Ilmoittautumaan
- Breakdance/HipHop, 5.9. alkaen maanantaisin kello 14.15-15.00 Ilmoittautumaan
- Kuvataideharrastus, 5.9. alkaen maanantaisin kello 13:30-14.30, luokat 1-4 Ilmoittautumaan
- Uintikerho, 6.9. alkaen tiistaisin kello 13:30-15.30, Uimahalli (kuljetus), 3-5 luokat Ilmoittautumaan
- Uintikerho lisäryhmä, 23.9. alkaen perjantaisin kello 13:30-15.30, Uimahalli (kuljetus), 3-5 luokat (tiistain varalla oleville ensisijaisesti)
- Breakdance/HipHop, tiistaisin kello 14.15-15.15 luokille 2-6 Ilmoittautumaan
- Saukkiart 1, tiistaisin kello 13.15-14.15, 3-4 luokat Ilmoittautumaan
- Saukkiart 2, maanantaisin kello 14.15-15.15, 5-6 luokat Ilmoittautumaan
- Saukki hop, tiistaisin kello 13.15-14.15, 1-3 luokat Ilmoittautumaan
- Saukkikoris, torstaisin kello 14.15-15.15, 4-6 luokat Ilmoittautumaan
- SaukkiLatela, maanantaisin kello 14.15-15.15, 4-5 luokat
- ilmoittautumaan
- Breakdance/HipHop, maanantaisin kello 15.15-16.00 lukille 2-6 ilmoittautumaan
- Jääharrastus jäähallissa 3.-6.- luokkalaisille torstaisin kello 14.15-15.00, Kemin Lämärit, Jäähalli (kuljetus) Ilmoittautumaan
- Kuvataideharrastus, tiistaisin kello 14.15-15.15, luokat 1-4 Ilmoittautumaan
- Kuntosali, keskiviikkoisin 5.10 alkaen luokat 7-9 uimahallin kuntosalissa Ilmoittautumaan
Kerhojen ilmoittautuminen tapahtuu Hellewi -ilmoittautumisjärjestelmää käyttäen. Suoraan kerhojen perästä pääset vain kyseiseen kerhoon, mutta alla olevan painikkeen kautta voi tarkastella kaikkia Kemin kouluissa toteutettavia kerhoja.