Ihmekaupunkilainen kiittää

Itselläni vaihtuu paikkakunta vasta loppukesästä ja päinvastoin kuin Santerilla, perheemme kulku käy tuolloin takaisin Kemiin päin. Veikkaan katsovani Kemiä silloin uusin silmin ja melko eri lailla kuin koskaan tähän mennessä. Eri lailla kuin edes vielä joulukuussa, jolloin tämän eteläisemmän ja itäisemmän Suomen kotiseututurneen starttasimme. Onhan meillä nyt tuomisinamme tänne lähtiessämme vasta kolmen kuukauden, mutta loppukesästä Kemiin palatessamme jo melkein vuoden ikäinen lapsemme. Hänen kanssaan temmeltäessä kemiläisestä arjestakin syntyy varmasti kirjoitettavaksi juttu jos toinenkin, mutta näin ollen ne tulevat nyt luettavaksi ja seurattavaksi jotain muuta kautta. Olen ilokseni huomannut, että teitä ihmekaupunkilaisia on tarttunut matkaani myös henkilökohtaisiin somekanaviini.

Jos maailmantilanne sen sallii, on tarkoituksenamme aloittaa syksyllä joku mukava yhteinen harrastus päiviemme iloksi. Olenkin jo etukäteen tsekkaillut – myönnettäköön, että äideille tyypillisesti toki jo raskausaikanani – Kemin tarjontaa aina muskareista värikylpyihin ja äiti-lapsi-jumppiin. Jos koronaa ja sen vaikutuksia mahdollisesti vielä syksyynkin ei olisi olemassakaan, olisi viikko-ohjelmassamme jo useampikin merkintä, mikäli tänäkin vuonna harrastusryhmiä alkaa aikatauluiltaan ja sisällöiltään suht entisen kaltaisina. Niin, mainitsinhan juuri, että niitä on tullut tsekkailtua jo hyvissä ajoin ennen kuin koko lasta vielä edes oli tässä maailmassa… Saa nähdä, mitä kaikkea syksyllä keksimmekään tehdä, kun taapero mahdollistaa ikänsäkin puolesta jo paljon kaikkea muuta kuin pelkkää ”vauvailua”.

Mutta ei mennä asioiden edelle. Nyt nautimme loppukeväästä ja kesästä Itä-Suomessa ja kun sen aika on, kurvaamme kimpsuinemme ja kampsuinemme takaisin Kemiin. Uskokaa tai älkää, niin tässä alkaa kuplia jo tietynlainen uutuudenviehätys: vähän samanlainen fiilis kuin pian pari vuotta sitten Kemiin muuttaessamme. Kun kaikki oli vielä kokonaan uutta enkä tiennyt kaupungista käytännössä katsoen yhtään mitään tai ketään: paitsi tietysti kirkon, jota (lue: jonka lempiväriäni) tuossa ylläolevassa tutustumismatkallamme kesäkuussa 2018 otetussa kuvassa olen ihmettelemässä. Harmi, että kaupungin verkkosivu-uudistuksen myötä Ihmekaupungin ihmisten vanhoja blogitekstejä ajalta ennen kuluvan vuoden helmikuuta ei ole näkyvillä: omani taidan kaivella koneeni syövereistä ja tehdä pienen muistia virkistävän tutustumiskierroksen kaupunkiimme ennen kuin on aika palata. Ja toki jään seuraamaan silmä tarkkana uusia tänne ilmestyviä tekstejä, pitäähän tässä pysyä kemiläisessä elämänmenossa mukana muutenkin kuin uutisia lukemalla.

Kiitos ajastasi, jonka olet käyttänyt tekstieni lukemiseen Ihmekaupungin ihmisissä. Nyt toivotan aurinkoista alkavaa kesää ja moikataan kun tavataan!

Anna