Museon näyttelymestari Janne Kuoppala lähikuvassa.

Janne Kuoppala

18.6.2021

Olen 36-vuotias kemiläisen kulttuuriperinnön puolustaja. Työskentelen Kemin historiallisessa museossa ja olen koulutukseltani filosofian maisteri. Olen syntynyt ja viettänyt suurimman osan elämästäni Kemissä. Päädyin opiskelemaan historiaa Oulun yliopistoon. Se oli minulle luonnollinen vaihtoehto koska ei minulla ei ollut juuri muita kiinnostuksen kohteita. Historia on kiehtonut minua jo lapsesta saakka enkä kouluaikoina juuri muuta osannut. Opintojen aikana minulle syntyi ajatus suuntautua museoalalle. Kotiseuturakkaana ihmisenä oli onnenpotku, että valmistumiseni jälkeen kotikaupunkini museossa oli avoimena työpaikka. Työkseni painin menneisyydessä, mutta vapaa-aikana pyrin olemaan mukana myös nykyhetkessä. Harrastukseni ovat lähinnä luontohenkisiä. Kesäisin teen pitkiä vaelluksia erämaissa ja soutelen lohta joella. Syksyin metsästän hirviä ja poimin marjoja. Talvisin hiihtelen metsissä ja istuskelen pilkkimässä meren jäällä. Kevään tullen narrailen ahvenia jääpeitteen sulaessa. Kaikkiin näihin onneksi löytyy mahdollisuus ihan läheltä. Se on varmasti suurin syy, miksi palasin takaisin kotikaupunkiini.

Tuhansien museoiden maa

Suomi tunnetaan tuhansien järvien maana, mutta tiesitkö, että Suomessa on myös yli tuhat museota. Voikin sanoa, että Suomessa on vähintään yksi museo melkein jokaisessa pitäjässä.  

Suomen reilusta tuhannesta museosta noin 300 on säännöllisesti avoinna yleisölle. Valtaosa on vain kesäisin avoinna olevia pienempiä museoita. Ensin mainittuihin säännöllisesti oviaan auki pitäviin ammatillisesti hoidettuihin museoihin kuuluvat myös meidän omat museomme. Kemi onkin museolaitoksen arvojärjestyksessä melko korkealla, koska kaupunkimme taidemuseo on alueellinen vastuumuseo. Tämä tarkoittaa sitä, että museon tehtävänä on museon perustehtävien lisäksi toimia taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön asiantuntijana sekä kehittää ja edistää museotoimintaa vastuualueellaan. Kemin taidemuseon vastuualue on laaja ja se käsittää maantieteellisesti alueen Simosta Muonioon asti. 

Kemin Savupirtti ulkoa Kuva: Janne Kuoppala 2021

Museot Kemissä ja muualla on tarkoitettu ihan kaikille. Niiden tehtävänä on esittää yleisölle kiinnostavalla ja opettavaisella tavalla omaa aihealuettaan ja tarjota kävijälle unohtumattomia kulttuurisia elämyksiä.

Kotimaanmatkailijoiden parissa Suomen lukuisat isot ja pienet museot ovat suosittuja käyntikohteita. Nyt kun Suomen kesä on kauneimmillaan, käy museoissa kova vilske. Sattuneesta syystä kotimaanmatkailun saralla eletään nousukautta ja matkailijat kiertävät mielellään matkakohteittensa museoita. Monilla on kesäisin tapana vierailla toisilla paikkakunnilla asuvien sukulaisten ja ystävien luona. Paikalliset ihmiset tutustuttavat vieraansa myös alueen museoihin ja muuhun kulttuuritarjontaan. Kunnissa museot koetaankin hyvin arvokkaina vetovoimatekijöinä. Museot ovat hyviä käyntikohteita, jotka houkuttelevat alueelle ihmisiä ja kertovat kunnasta paljon arvokasta tietoa. Museoilla on kyky vahvistaa kunnan asukkaiden kotiseuturakkautta ja parhaassa tapauksessa houkutella paikkakunnalle paluumuuttajia ja uusia asukkaita ja helpottaa uudelle alueelle kotoutumista.

Kemin Savupirtti sisältä Kuva: Natalia Zakharenko 2021

Kemissäkin museokesä on alkanut nyt suurin odotuksin. Näyttelyissämme on vieraillut jo lukuisia museokävijöitä ja tahdin odotetaan vain kiihtyvän lomakauden edetessä. Kaupunkimme suosituimpia kesäkohteita oleva Yli-Jaakheikin savupirtti on juuri avannut ovensa ja siellä on tuttuun tapaan ollut kuhinaa. Kemin taidemuseon ja historiallisen museon tarjonnasta löytyy myös paljon kiinnostaa kesänähtävää ja mikä sen mukavampaa on kuin käydä hetki vilvoittelemassa hyvin ilmastoidussa museossa. Teimme tälle kesälle Kemin museoista hauskan museopassin, johon leimoja keräämällä osallistuu arvontaan. Kannattaa siis käydä! Parhaiten tietoa museoiden toiminnasta saa seuraamalla sometilejä Facebookissa ja Instagramissa.

Kemin lähialueilla Simossa, Keminmaassa, Tervolassa ja Torniossa on myös monia mielenkiintoisia museokohteita, joissa on syytä myös vierailla. Paikalliset ja lähimuseot muodostavat yhdessä toisiaan täydentävän kokonaisuuden, jotka ovat yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Vierailemalla kaikissa saa varmasti kattavan kuvan koko seutukunnan perinteestä ja enemmän. 

Kemin työläismuseo Kuva: Natalia Zakharenko 2021

Jos mielii matkustella kotimaassa laajemmin niin tässä seuraa kesälomavinkki! Kannattaa harkita museokortin hankkimista. Museokortti toimii pääsylippuna yli 300 museokohteeseen ympäri Suomea. Museokorttisovellus tekee museovierailuista kiinnostavan pelin. Sovellus antaa vierailuista pisteitä ja vuoden aikana on mahdollista nousta messinkitasolta timanttitasolle asti.  

Kannattaa myös vierailla Kemin alueen lukuisilla muinaismuistoilla. Muinaismuistot sijaitsevat usein kauniilla paikoilla ja niillä vierailun voi yhdistää esimerkiksi retkeilyyn. Rovan ja Länkimaan kohteet sijaitsevat sopivasti lenkkipolun ja retkeilyreitin läheisyydessä. Kaunista kesäpäivää voi mukavasti viettää luonnon helmassa ja samalla helposti tutustua Kemiin kauan ennen kaupungin perustamista. Jos käytössä on vene, niin kannattaa ehdottomasti tutustua myös Kemin edustan hienoihin saariin, jotka ovat pullollaan historiaa.

Vaikka nyt museohammasta varmasti kolottaa, niin kannattaa yhä muistaa kaikki annetut turvallisuusohjeet. Näin mahdollistamme kaikille yhdessä turvallisen museokesän! 

Jatulintarha Keminkraaselissa. Kuva: Janne Kuoppala 2021
Takaisin listaukseen