Nuori nainen istuu auton takaluukun päällä.

Fanni Frant

31.12.2020

Olen Fanni, vielä 16-vuotias ihan syntyperäinen kemiläinen ja käyn tällä hetkellä lukion toista vuotta. Olen entinen joukkuevoimistelija, ja laji on säilynyt elämässäni valmentamisen merkeissä. Nykyään harrastan tankotanssia ja teatteria. Lisäksi valokuvaan ja kirjoitan jonkin verran omalla ajallani. En juuri jaksa olla päiviä kotona, koska elän muiden ihmisten seuralla, joten olen joka päivä jossain liikkeellä.

Vuoden viimeinen päivä

Toivottavasti kaikilla oli mukava joulu, vaikka sekin oli varmasti nyt hyvin erilainen. Joulufiilis oli kadoksissa vielä jouluaattonakin. Johtui ehkä todella erikoisesta ja raskaasta vuodesta.

Lyhty lumihangella
KUVA: FANNI FRANT

Ihmettelin järkyttävää ruuhkaa joulun lähestyessä. Ruuhka Kemissä, jossa harvoin oikeasti näkee sellaista. Korona tuntui taas kerran unohtuneen kokonaan, sillä kaupat tietysti tulvivat ihmisiä jouluostoksilla. Luulen kuitenkin, että tilanne vaikutti siitä huolimatta monien joulunviettoon. Me esimerkiksi vietimme koko joulun kotona, niin kuin varmasti moni muukin. Eihän sitä saanut esimerkiksi mummolaan lähteä. Toisaalta kyseenalaistan tämän sen verran, että joillakin saattaa vain olla tärkeänä tapana ja perinteenä viettää joulu sukunsa kanssa esimerkiksi mummolassa ja jos yhtäkkiä lyödään päälle 10 hengen kokoontumisrajoitus, saattaa perinne silti pysyä. Tietysti jos nämä kokevat sitten ajattelevansa fiksusti, he porrastavat sukulaisten näkemisen, mutta eihän sekään ole fiksua, sillä kuitenkin tulee sitten nähtyä montaa eri ihmistä, vaikka he eivät samaan aikaan olisikaan samassa tilassa.

Havupallo valoineen roikkuu katosta
KUVA: FANNI FRANT

Myös uusivuosi tuntuu nyt todella oudolta. Kemissä ei järjestetä ilotulitusta ollenkaan, joka on tilanteeseen nähden ymmärrettävää, mutta kyllä sekin tuntuu oudolta, kun siihen on vain täällä asuessa tottunut. Pakko myöntää, että tulee varmasti olemaan tyhjä olo ilman sitä, vaikka se onkin vain yksi osa koko uudenvuoden aattoa.

Mitenhän tästä sitten vuoteen 2021? En tiedä ollenkaan. Pääsemme eroon tästä kamalasta vuodesta. Koronarokotteet on jo aloitettu, mutta ei niistäkään vielä voi täysin tietää ovatko ne toimivia. Osassa Kemin kouluista varmaankin jatkuu maskisuositus ja luulen, että ihmiset muutenkin tulevat käyttämään niitä vielä senkin jälkeen kun ovat mahdollisesti jo rokotteen saanut.

Värivalot talon räystäällä
KUVA: FANNI FRANT

Tämä oli nyt vähän lyhkäisempi teksti mutta minulla on terveisiä kaikille ketkä tätä lukevat. Kemiläiset on kyllä kovia tyyppejä. Urheiluseurat, teatteri, yritykset sekä eri yritykset ovat pysyneet pääosin pystyssä kaikesta huolimatta. Siitä voimme kiittää Kemiläisiä. Ihmekaupungin ihmisiä. Vuosi on ollut varmasti raskas kaikille, mutta yhdessähän me olemme taas siitä selvinneet. Pysytään kaikki vielä turvassa, kyllä tämä korona tästä alkaa pikkuhiljaa hellittämään. Kiitos, että jaksoitte yrittää. Kiitos, että välititte toisistanne. Kiitos vuodesta 2020.

Takaisin listaukseen