Kirjailijavieraana Pekka Pudas

Perjantaina 20.11.2026 kello 16.30 alkaen Kulttuurikeskuksen Kohtaamo Stagella kirjailijavieraana Pekka Pudas! Luvassa juttelua Pekan kirjoista Jälki ja Viides Polvi sekä yleisesti kirjoittamisesta, luovuudesta ja kirjoittajayhteisön tärkeydestä. Myös taitavana muusikkona tunnettu Pekka esittää jutustelun lomassa muutaman cover-kappaleen.

Tapahtuman kesto noin 1 tunti 30 minuuttia. 

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Pekka Pudaksen kuva: Joni Autio

Kirjailijasta

”Olen vuonna 1989 syntynyt kokkolalainen, alun perin Ylivieskasta. Lapsesta saakka olen ollut kiinnostunut kirjoittamisesta ja tarinoista, ja suurimmat opit ovat tulleet lukemalla ja kertomuksiin uppoutumalla.

Päivätyössäni olen toiminut yli kymmenen vuoden ajan ihmisten muutosvaiheiden parissa. Työskentelyalueina ovat olleet muun muassa päihde- ja rikostaustaiset henkilöt, lähisuhdeväkivalta, perheiden tukeminen, vanhemmuus, työllistyminen ja syrjäytymisen ehkäisy. On sanottu, että teoksissani näkyy vahva ymmärrys ihmisten sisäisistä kamppailuista ja psykologisista kehityskausista.

Musiikki on kulkenut elämässäni mukana myös pienestä pitäen. Sain ensimmäisen kitarani 10-vuotiaana, mutta soittamisen alkeita pidemmälle opettelin paljon myöhemmin. Laulutaitojani olen pyrkinyt kehittämään laulutunneille osallistumalla. Nykyisin keikkailen kitarani kanssa säännöllisesti palvelutalolla sekä satunnaisesti erilaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa.

Radiotyö tuli osakseni useiden sattumien kautta. Yksi asia on johtanut toiseen ja tällä hetkellä juonnan radio Hiekalla kirjallisuuteen paneutuvaa Kirjoita se Hiekkaan -ohjelmaa sekä metallimusiikin erikoisohjelmaa Raskasmetallityömiehet.

Vapaa-ajallani nautin luonnosta, historiasta, kulttuurista ja elämän ihmettelystä sekä tietenkin voimaurheilun harjoittelemisesta.”

Teoksista

Jälki (2026) on psykologisesti herkkä romaani, joka kuvaa maaseudun tavallisia ihmisiä elämänsä taitekohdissa, heidän sisäistä maailmaansa ja motiivejaan ymmärtäen. Pekka Pudas tuntee isät, pojat ja monen sukupolven itkemättömiksi jäävät itkut. Hänelle ihminen on enemmän kuin tekonsa – ja jokaisen miehen takaa löytyy kantavana voimana nainen.

Pudaksen esikoisromaani Viides polvi sanoitti sota-ajan ja sen jälkeisten suomalaisten tuntoja, “sitä, mille ei aikanaan ollut sanoja… kun lempeät sanat tuntuivat sydämessä, mutta juuttuivat kurkkuun”. Uusi romaani Jälki on itsenäinen teos mutta jatkaa Viidennen polven henkilöiden tarinaa sekä mielenterveyden, ylisukupolvisuuden, vanhemmuuden, anteeksiannon ja yli pääsemisen teemoja.

Viides polvi (2025) käsittelee mieheksi kasvamista Suomessa. Kirja on jaettu neljään osaan: ensimmäinen ja kolmas kertovat Kaarle Mattilasta, joka jäi vuonna 1935 nelivuotiaana äidittömäksi ja vuonna 1944 täysin orvoksi. Hänen matkansa riittämättömyyden tunteen alta suuren perheen isäksi ja merkittäväksi kehittäjäksi kotipitäjässään piirtää koskettavan kuvan elämän peruskysymyksistä. Toinen osa pureutuu Urho Joenmutkan ja hänen poikansa Kauko Joenmutkan ristiriitaisiin väleihin. Tässä osassa myös Kaukon poika Tarmo kasvaa 13-vuotiaaksi saakka. Lopulta suvut yhdistyvät.

Koko kirja rakentuu syntymän ja kuoleman vuoropuhelusta. Kantava ajatus on, että kuolema ei ole elämän vastakohta, vaan syntymän. Elämällä ei ole vastakohtaa, se vain on.

Tapahtumasta lisää :

https://www.facebook.com/events/1816952296014722

Edellinen tapahtuma

Seuraava tapahtuma