27.11.2020

Ensilumenlatu on avattu

Ensilumenlatu Kemin Jungossa. KUVA: PEKKA HAAPANIEMI

Ensilumenlatu on tehty Karihaaran Visan säilölumesta Jungon hiihtomaasta Takajärven suuntaan. Latu-uran pituus on yhteensä noin 2,5 kilometriä. Kemin kaupunki on murskannut ja tampannut latukoneella säilölumen, jonka Karihaaran Visan talkoolaiset ovat levittäneet reitille.

Latu-uran käytöstä voi maksaa vapaaehtoisen ensilumenladun käyttömaksun Karihaaran Visalle.

Latureitejä on pohjattu

Kemin kaupunki on pohjannut Pertajärven ja Ajoksen latureitit. Simon kunta vastaavasti on pohjannut Hepola-Paavonkari-Kirnuvaara reitin ja näillä hätäisimmät voivat jo käydä kokeilemassa luisteluhiihtoa. Reittejä ei ole vielä virallisesti avattu ja niillä liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla. Ladut reiteille tehdään, kun lunta sataa lisää.

Latukone murskaamassa säilölunta ensilumenladulle Jungossa marraskuussa 2009. KUVA: PEKKA HAAPANIEMI
Takaisin listaukseen