Lapset tutustuvat miekkailuun Kemin Harraste- ja järjestömessuilla 3.9.2026

Kemi satsaa lasten ja nuorten liikuttamiseen – liikunnallinen elämäntapa näkyy jokaisessa koulupäivässä

Kemi tunnetaan rohkeudesta tehdä asioita omalla tavallaan. Kun liikunnallisen elämäntavan edistäminen tuli osaksi perusopetuksen lakisääteisiä tavoitteita 1.8.2026 alkaen, Kemin kouluissa ei tarvinnut miettiä, mistä aloittaa. Työtä oli tehty jo pitkään, ja uusia tavoitteita lähdettiin toteuttamaan vahvalta pohjalta.

Kemissä liikunta ei ole irrallinen hanke, kampanja tai teemapäivä. Se on osa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulun arkea, oppimista ja hyvinvointia. Liikunnallista elämäntapaa rakennetaan määrätietoisesti osana leikkiä, ulkoilua, opetusta, välitunteja, harrastustoimintaa ja koko kouluyhteisön toimintakulttuuria. Kaupungin tasolla huomioidaan hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kaikkien ikäryhmien osalta hyvinvointisuunnitelmien mukaisesti.

– Haluamme, että jokainen lapsi löytää liikunnan ilon ja saa mahdollisuuden liikkua joka päivä. Kyse on hyvinvoinnista, oppimisesta ja ennen kaikkea lasten tulevaisuudesta, sanoo Kemin hyvinvointitoimialan johtaja Piia Hulkkonen.

Kaupunki panostaa henkilöstön osaamiseen. Syksyn aikana koko Kemin perusopetuksen henkilöstö koulutetaan tukemaan liikunnallista elämäntapaa ja toteuttamaan toiminnallista oppimista osana koulupäivää yhteistyössä Lapin Liikunnan asiantuntijan kanssa. Lisäksi syksyn VESO-koulutuksessa henkilöstöä koulutti Opetushallituksen Liikkuva opiskelu -ohjelman johtava asiantuntija, kemiläinen Pekka Tiitinen, joka korosti liikunnallisen toimintakulttuurin merkitystä oppimiselle, hyvinvoinnille ja kouluyhteisön toimintakyvylle. Hänen mukaansa Kemin Hepolan koulussa aikanaan kehitetty aktiivisen koulupäivän malli ja Personal Trainer -ohjaus on ollut omalta osaltaan suunnannäyttäjänä valtakunnallisellekin kehitykselle.

Liikunnallisen elämäntavan edistämistä ohjaa koulujen yhteinen Liikkuva koulu- ja MOVE-kehittämisryhmä, jossa toimintaa suunnitellaan, arvioidaan ja kehitetään yhdessä henkilöstön, oppilaiden ja huoltajien kanssa. Työ näkyy kouluissa konkreettisina tekoina, jotka lisäävät lasten ja nuorten mahdollisuuksia liikkua jokaisen koulupäivän aikana.

Myös oppilaat ovat aktiivisesti mukana rakentamassa liikunnallisempaa koulupäivää. Kemin kouluissa koulutetaan vuosittain välkkäreitä, jotka järjestävät liikunnallista toimintaa välitunneille ja innostavat muita oppilaita mukaan liikkumaan. Samalla oppilaat saavat kokemuksia vaikuttamisesta, vastuunkannosta ja yhteisöllisyydestä.

Monipuoliset liikuntamahdollisuudet eivät rajoitu koulupäivään. Kemi tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten liikuntaseurojen kanssa, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori löytäisi itselleen mielekkään harrastuksen. Harrastamisen Suomen mallin harrastukset, koulujen kerhotoiminta sekä seurojen tarjoamat mahdollisuudet muodostavat laajan kokonaisuuden, joka madaltaa osallistumisen kynnystä ja tukee aktiivista elämäntapaa.

Yhteistyötä vahvistetaan myös vuosittaisilla Kemin harrastemessuilla, joissa lapset, nuoret ja perheet pääsevät tutustumaan paikallisiin harrastusmahdollisuuksiin yhden tapahtuman aikana. Tavoitteena on auttaa jokaista lasta löytämään oma juttunsa, olipa kyse liikunnasta, kulttuurista tai muusta mielekkäästä vapaa-ajan tekemisestä.

Liikkumisen iloa tuodaan esille myös koko kaupungin yhteisissä tapahtumissa. Kemin koululaiset osallistuvat vuosittain kansainväliseen BeActive-kampanjaan kuuluvaan liikuntatapahtumaan, jossa lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja ja kokemaan yhdessä tekemisen riemua. Tapahtuma on muodostunut tärkeäksi osaksi kaupungin liikunnallista toimintakulttuuria ja muistuttaa siitä, että aktiivinen elämäntapa rakentuu ennen kaikkea myönteisistä kokemuksista.

Kaupunki tukee lasten ja nuorten hyvinvointia myös tarjoamalla maksuttoman uintimahdollisuuden Kemin uimahallissa kolmena iltapäivänä viikossa. Tämä on saanut paljon kiitosta, sillä se tarjoaa yhdenvertaisen tavan harrastaa liikuntaa riippumatta perheen taloudellisesta tilanteesta.

Osalle lapsista ja nuorista liikuntaharrastuksen aloittaminen vaatii enemmän tukea. Kemin kouluissa on tarjottu jo 14 vuoden ajan henkilökohtaista liikunta- ja elämäntapaohjausta. Personal Trainer -ohjaaja Jari Poikela auttaa lapsia ja nuoria löytämään omat vahvuutensa ja liikkumisen ilon sekä rakentamaan terveellisiä elämäntapoja pienin askelin.

Kemin tavoitteena on olla kaupunki, jossa lasten ja nuorten hyvinvointiin panostetaan konkreettisin teoin. Liikunnallinen elämäntapa ei jää strategioihin, hankkeisiin tai opetussuunnitelmien sivuille, vaan näkyy koulun käytävillä, välitunneilla, oppitunneilla, harrastuksissa ja koko kaupungin yhteisessä tekemisessä.

Kemi satsaa lasten liikuttamiseen. Koska hyvinvoiva lapsi oppii, kasvaa ja uskaltaa unelmoida.

Teksti Heli Veijola, Pedagoginen asiantuntija, Kemin kaupunki

Kuvat Heli Veijola