
Asuminen
-
Asuminen, Harrastaminen, Järjestöt, Kivalo-opisto, Kulttuuri, Liikunta ja luonto, Meri-Lapin musiikkiopisto, Nuoret, Varhaiskasvatus ja opetus
Harraste- ja järjestömessuilla 2026 mukana huippu-uimari Ronny Brännkärr ja valtakunnallisesti palkittuja merilappilaistoimijoita
Torstai-iltana 3.9.2026 on luvassa säpinää Kemi Areenalla! Silloin järjestetään Harraste- ja järjestömessut, joilla pääsee tutustumaan paikalliseen harrastustoimintaan sekä alueelliseen seura- ja yhdistystoimintaan. Näytteilleasettajia on ilmoittautunut yli 60. Luvassa on mielenkiintoisia, toiminnallisia esittelypisteitä ja sekä osallistavia harrastuskokeiluja ja -näytöksiä. Tapahtumassa osallistujat pääsevät käytännössä kokeilemaan useita eri lajeja ja innostumaan niistä. Toimintaa on monipuolisesti sekä Areenan sisätiloissa…
-
Asuminen, Kaupunki ja hallinto
Kemin kaupungin aloite kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamiseksi
Valtiovarainministeriölle Kemin kaupunki esittää, että kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia (618/2021) muutetaan siten, että kunnan peruspalvelujen valtionosuuden alarajaksi säädetään nolla euroa. Esitys Kemin kaupunki esittää, että lakiin lisätään säännös, jonka mukaan kunnalle määräytyvä peruspalvelujen valtionosuus ei voi siihen tehtävien vähennysten, tasausten tai muiden valtionosuuden määräytymiseen vaikuttavien erien yhteisvaikutuksesta muodostua negatiiviseksi. Jos valtionosuuden laskennallinen määrä muodostuu…
-
Asuminen
Ajankohtaista jätehuollossa
Jätehuollon perusmaksulaskut lähetetään kemiläisille kiinteistöille viikolla 35. Vaarallisten jätteiden ja sähkölaitteiden keräyskierros järjestetään 15.-17.9.2026. Syksyiset ekoasemien lauantain poikkeusaukioloajat ovat taas tulossa syys-lokakuun vaihteessa. Jätekeskus Jäkälä Torniossa, Vilmilän ekoasema Kemissä ja Ylitornion ekoasema ovat normaalien aukioloaikojen lisäksi avoinna myös: lauantaina 26.9. kello 9-14lauantaina 3.10. kello 9-14 Lisätietoja:Perämeren Jätehuolto OyKalkkimaantie 61495460 TORNIOwww.jakala.fiinfo@pmjh.fi
-
Asuminen, Kadut ja liikenne, Matkailu, Yrittäjille ja sijoittajille
Brussels Airlines aloittaa suorat lennot Kemiin
Brussels Airlines aloittaa talvikaudella suorat reittilennot Brysselistä Kemiin. Lentoja tulee kaksi kertaa viikossa 25.12.2026–10.3.2027. Aiemmin lentoja on ollut lähinnä tilauslentoina. Nyt kysyntä on niin kovaa, että Kemi saa ihan säännöllisen kansainvälisen yhteyden.
-
Asuminen, Joukkoliikenne, Kadut ja liikenne
Kemin kaupunkiliikenteen talviaikataulut astuvat voimaan keskiviikkona 12.8.2026 – huomioi muuttuneet linjanumerot
Talviaikataulut ovat voimassa 12.8.2026-31.5.2027 välisenä aikana. Kemin kaupunkiliikenteen liikennöinnistä vastaa Heiskasen Liikenne Oy, asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 8-15 välisenä aikana, puhelinnumero 040 756 6262. Aikatauluissa ja linjanumeroissa on tapahtunut muutoksia. Ota huomioon seuraavat tärkeät muutokset:
-
Asuminen, Kulttuuri, Matkailu, Puistot ja leikkikentät, Savupirtti, Tapahtumatoimisto
Easy Living in Kemi 2026 rikkoi ennätyksiä Einin myötä
Kemiläisten kaupunkifestari Easy Living in Kemi 10.-12.7.2026 veti ennätysyleisön. Koko viikonlopun aikana Meripuistossa kävi yleisöä arviolta yli 3200 henkeä, esiintyjiä oli bändileirin päättökonsertin nuoret mukaan laskettuna yli 180. Viikonlopun huipentuma oli ikinuoren diskokuningatar Einin esiintyminen, joka houkutteli paikalle liki 2000-päisen yleisön. Eini oli otettu sekä yleisön määrästä että mahtavasta tunnelmasta ja energiasta. Koko tapahtuman onnistumiseen…
-
Asuminen, Kulttuuri, Kulttuuripääkaupunki 2026, Nuoret, Tapahtumatoimisto
Easy Living in Kemi 2026 -festarin tähtinä loistavat Eini ja Slow Fall
Kemiläisten oma kaupunkifestaria Easy Livingiä vietetään jälleen kuluvalla viikolla. Artistitarjonta lupaa sekä laatua että määrää, sillä viikonlopun aikana nähdään 27 esitystä, joissa esiintyy yhteensä yli 170 eri ikäistä taiteilijaa. Kovimmat nimet ovat diskokuningatar Eini ja metallimusiikkia soittava Slow Fall. Tapahtuman aloittaa perinteisesti Meri-Lapin bändileirin päätöskonsertti. Porukassa on jo kokeneempia muusikoita, jotka ovat ehtineet esiintymään aiemminkin,…
-
Asuminen, Historiallinen museo, Kulttuuri, Kulttuuripääkaupunki 2026, Matkailu, Savupirtti, Tapahtumatoimisto
Savupirtin perjantaisävel kutsuu pysähtymään musiikin äärelle heinäkuussa
Ylijaakheikin Savupirtti kutsuu kaupunkilaisia ja Kemissä vierailevia nauttimaan kesäisistä musiikkihetkistä Savupirtin tunnelmallisessa miljöössä Meripuistossa heinäkuussa 2026. Perjantaisävel järjestetään Easy Living -viikkoa lukuun ottamatta joka perjantai kello 15, eli 3.7., 17.7., 24.7. ja 31.7. Musiikkihetkissä esiintyy kemiläinen muusikko Jani Kotajärvi, joka esittää hanurimusiikin ikivihreitä kappaleita. Kauniilla säällä Perjantaisävel järjestetään Savupirtin pihalla, ja voit halutessasi lainata pirtiltä…
-
Asuminen, Kulttuuri, Kulttuuripääkaupunki 2026, Matkailu, Meri-Lapin jousikvartetti, Tapahtumatoimisto
Vid samma hav – osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden alueellista ohjelmaa
Vid samma hav – Saman meren äärellä järjestetään 25.–28. heinäkuuta 2026. Kyseessä on rajat ylittävä kulttuurihanke, joka toteutetaan yhdessä Kemin, Tornion ja Haaparannan kaupunkien kanssa. Tapahtumaviikonloppu tarjoaa vierailijoille neljä päivää monipuolisia kulttuurielämyksiä saaristossa, kylissä ja kaupungeissa. Tapahtuman keskiössä ovat yhteinen Perämeri ja sen saaret, kohtaamiset, perinteet sekä kulttuurielämykset. Oma päivä lapsille ja nuorille Kaikenikäisille suunnattujen…
-
Asuminen, Asuminen ja ympäristö, Kadut ja liikenne, Kulttuurikeskus, Matkailu, Rakentaminen ja ympäristö, Työ ja yrittäminen
Nahkurin- ja Sairaalankadun hulevesilinjan rakentaminen
Hulevesilinjan rakentaminen on aloitettu Nahkurinkadulta. Linja kulkee Nahkurinkadun ja Marina Takalonkadun risteyksestä kulttuurikeskuksen takaa Sairaalakadulle ja siitä rantaan. Työmaa-alue on aidattu. Työ valmistuu 10/2026. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa. Lisätiedot:Yhdyskuntatekniikan päällikkö Petri Nevanperä 0449027325Maansiirto J&J Kinnunen Oy Työnjohto Risto Simoska 0400 921 923