13.4.2021

Kemin kaupunginteatterin ja kirjaston yhteisessä Satupankissa neljä suoraa lähetystä kevään aikana

Kemin kaupunginteatteri ja Kemin kirjasto ovat perustaneet yhteistyössä alle kouluikäisille lapsille suunnatun Satupankin. Luvassa on kevään aikana neljä suoraa lähetystä, joissa lapset pääsevät satujen maailmaan. Kukin jakso sisältää satujen lukemista, kirjaston lukuterveisiä sekä osion, johon lähetystä seuraavat lapset voivat osallistua.

Satulähetyksiin voi osallistua neljänä torstaina 15.4.–6.5. aina klo 9–9.30 ja ne ovat katsottavissa osoitteessa Satupankki – YouTube. Lähetysten taltioinnit jäävät myös YouTubeen katsottaviksi.

Ensimmäisen 15.4. klo 9 avautuvan Satupankin aiheena ovat eläinaiheiset kansansadut, joita lukevat näyttelijät Johanna Ahonen ja Johanna Virsunen. He ottavat mielellään vastaan lasten piirustuksia, maalauksia, kollaaseja, kaikkea mahdollista ja mahdotonta luettuihin satuihin liittyvää. Ensimmäiseen lähetykseen toivotaan eläinaiheisia teoksia.

Teokset voi toimittaa Kemin kaupunginteatterin toimistoon Tullimakasiinille, Kauppakatu 27. Toimisto on avoinna arkisin klo 9–14. Ovikelloa soittamalla pääsee sisään. Viimeistään tiistaina toimitetut teokset pääsevät mukaan seuraavaan Satupankin lähetykseen. Materiaalia voi lähettää myös sähköisesti: Kommentoi Kemin teatterin facebooksivun Satupankki-aiheista päivitystä teoksen kuvalla (https://www.facebook.com/keminkaupunginteatteri).

Lisätiedot: Sarianne Paasonen, teatterinjohtaja puh. 040-529 4019

.

Takaisin listaukseen