3.6.2022

Koirankakkatarroja Kemin keskustan roska-astioihin 

Meri-Lapin Koiraklubi ry ja Kemin kaupunki tekevät yhteistyötä keskustan alueen yleisen viihtyvyyden ja siisteyden edistämiseksi. Osana Vihreä Lappi-teemaviikkoa Meri-Lapin Koiraklubi ry ja Kemin kaupungin puisto-osasto ovat sopineet, että keskustan alueen roskakoreihin kiinnitetään koirankakkatarrat kertomaan kuntalaisille, että kakkapussin saa luvan kanssa laittaa kaupungin roskikseen. Koirankakkatarrat tähän tarkoitukseen on lahjoittanut mainostalo Teippari Oy.  

Kaupungin puisto-osasto huolehtii tarrojen kiinnittämisestä normaalin roska-astioiden tyhjennyskierroksen yhteydessä.  

– Yhteinen intressimme on, että koiranulkoiluttajat keräisivät koirien jätökset pois kulkuväyliltä ja niiden varsilta, toteaa Meri-Lapin Koiraklubi ry:n puheenjohtaja Maija Saarenpää. 

Myös laki velvoittaa koirakansaa jätösten siivoamiseen: Järjestyslain (27.6.2003/612) mukaan koirien jätökset on kerättävä taajamien hoidetuilta alueilta. Tällaisia alueita ovat kuntien ylläpitämät ja yksityishenkilöiden hoitamat alueet.  

– Tarroilla halutaan kiinnittää huomiota asiaan ja muistuttaa, että koirankakkapussin ja muutkin roskat saa laittaa kaikkiin kaupungin roska-astioihin, vaikkei tarraa olisikaan. Yleisen viihtyvyyden vuoksi on kuitenkin hyvä huomioida, että haisevaa jätöstä ei laiteta bussipysäkkien tai puistopenkkien roska-astioihin. Kaikki keskustan alueen roskiksiin kertyvä jäte menee poltettaviin jätteisiin, minkä vuoksi erillisiä koirankakkaroskiksia ei tarvita, painottaa puistomestari Katri Lassila Kemin kaupungin puisto-osastolta.  

Meri-Lapin Koiraklubi ry on kampanjoinut #paskajuttu-teemalla viime syksystä alkaen jakamalla koirankakkatarroja muun muassa Kemin Prisman ja Keminmaan City-Marketin edustalla. Tänä keväänä klubin jäsenet ovat jalkautuneet jakamaan oman asuinalueensa postilaatikoihin keväisen tarratervehdyksen: halutessaan kiinteistön omistaja voi kiinnittää tarran omaan jäteastiaansa viestiksi ohikulkevalle koiranulkoiluttajalle, että kakkapussin saa laittaa kyseessä olevaan roska-astiaan.

Saarenpään mukaan iIahduttavan paljon tarroja onkin ilmestynyt omakotialuiden roskiksiin –Ihan koko kaupunkialuetta emme ole vielä kiertäneet, mutta ajan kanssa pyrimme jakamaan tarroja mahdollisimman kattavasti eri asuinalueille. 

#paskajuttu-kampanjalla halutaan edistää ympäristön yleistä siisteyttä ja hillitä yleisöosastopalstoilla ja somessa joka kevät riehuvaa kakkaraivoa. – Tänä keväänä on ollut jo havaittavissa, että kommentointi on ollut maltillisempaa, toteavat Katri Lassila ja Maija Saarenpää. 

Lisätietoja:  
Maija Saarenpää, Meri-Lapin Koiraklubi ry:n puheenjohtaja
puhelinnumero 045 314 0890 
mlkoiraklubi@gmail.com

Takaisin listaukseen