Kaksi kuvaa, toisessa muotiluomuksiin pukeutunut ryhmä, toisessa bändi seisoo järvessä.

Boienbill Fashion, kuva Nina Ekonoja. Tinyhawk & Bizzarro, kuva Jukka Ollikainen.

Kulttuuri-ilmastonmuutoksen tuulet puhaltavat Taiteiden yössä 2026

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi Kemin Taiteiden yö nuortuu ja lähtee liikkeelle! Kulttuurikeskuksen perinteisen päivätapahtuman lisäksi lauantaina 24.10. tapahtuu eri puolilla Kemiä aamupäivästä pikkutunneille asti. Nuoret artistit ja bändit saavat oman tapahtumansa vasta valmistuneessa KemiBar X:ssä. 

Kulttuurikeskus on avoinna aamukymmenestä iltakuuteen, ja kaupungin järjestämään tapahtumaan on tuttuun tapaan vapaa pääsy. Historiallinen ja taidemuseo järjestävät aamukahviopastuksen heti ovien auettua. Päivätapahtuman ohjelmassa on moninaisten musiikki- ja tanssiesitysten lisäksi työpajoja lapsille sekä Taidebasaari täynnä paikallisten taiteilijoiden tuotantoa.

Ohjelmaa lapsille ja perheille

Erityisesti lapsiperheille suunnattua ohjelmaa riittää Kulttuurikeskuksella iltapäivän kello kolmeen asti.

Historiallisessa museossa pääsee osallistumaan Lastenkulttuurikeskuksen taidetoimintaan. Taidemuseossa voi tutustua sadunomaiseen drag-hahmoon The Enigmaan ja ottaa pienen hennatatuoinnin. Kirjastossa toteutetaan Matikkasurinan matematiikkateemainen Leppis pop-up työpaja alle kouluikäisille.

Kulttuurikeskuksen lapsille suunnatun osuuden jälkeen voi suunnistaa Takajärven toimintakeskus Takitsulle Kontionkadun asukaspuiston järjestämään lasten ja perheiden discoon. Myös taideyhdistys Meän Periferian Taiteiden yön ruletti ja arvonta houkuttelevat monen ikäisiä!

Kulttuurikeskuksessa monitaiteellista ilotulitusta

Ison auditorion ohjelmassa kello yhdestätoista yhteen kuullaan kiinnostava yhdistelmä eri musiikkityylejä. Kimaran aloittaa Pohjan mieslaulajien komea kuorolaulu, jonka jälkeen jatkaa nuori rap-artisti Omalepe. Rapmusiikin jälkeen on Kivalo-opiston kansanmusiikkiryhmän vuoro, ja kimaran päättää merilappilainen pop- ja R&B-artisti Yenna. Rakastettu tanssispektaakkeli päättää ison auditorion osuuden.

Taidemuseon iltapäivässä kuullaan Kaisla Huovisen syvällisiä tulkintoja pianon säestyksellä sekä palkitun indie-rockryhmän Tinyhawk & Bizzarron mielikuvituksellista kitaramusiikin liihottelua. Taidemuseon osuuden päättää Elisha Boien Fashion Beyond Borders -muotinäyttely.

Oulu2026-kulttuuriohjelman osallistuva Elisha keskittyy kestävään ja kokeilevaan muotiin, joka korostaa materiaalien uudelleenkäyttöä sekä kulttuurin, identiteetin ja ympäristön välistä yhteyttä. Malleissa hylätyt materiaalit ja käytetyt vaatteet muuntuvat puettaviksi taideteoksiksi, joissa yhdistyvät suunnittelijan afrikkalainen tausta ja kokemus elämästä Pohjois-Suomessa.

Kulttuurikeskuksen ohjelman sinetöi kemiläisen Dethropia-metalliyhtye vanhassa teatteriravintolassa. Yhtye aloittaa keikkansa kello 17.

Kemiläisyrittäjät osallistuvat Taiteiden yöhön luovasti kohderyhmänsä huomioiden

Myös kaupungilla tapahtuu monenlaista. Kemin Lemmikkitukussa ihmisen parhaat ystävät pääsevät osallistumaan koirien taidepajaan. Studio Iloa savesta puolestaan järjestää keramiikkaharrastajille Avoimen Keramiikkapajan Kaamoskarkelot. Meri-Lapin Matkaoppaat johtavat urheimmat Karmivalle kummituskävelylle, jonka aikana kuulee hyytäviä, vähemmän tunnettuja tarinoita Kemin historiasta.

Taiteiden yön ikärajaton musailta nuorille järjestetään alkuillasta uudessa KemiBar X -ravintolassa. Nuorisotyön mahdollistamassa tapahtumassa esiintyy peräti kuusi paikallista nuorten rock-bändiä sekä rap-artisti Dilemma. Kaupungin yritykset toteuttavat perinteiseen tapaan elävän musiikin juhlan kulttuurinnälkäisille.

Päivän aloittaa aamukymmeneltä Café Hertta, missä Kari Koistinen soittaa tuttuja melodioita huuliharpulla ja 12-kielisellä kitaralla. Illalla on musiikin ystävillä vaikean valinnan paikka, sillä eri artisteja esiintyy yhtä aikaa ja vuorotellen Ankkurissa, Sataman Krouwissa, CafeBar Chilloutissa ja Oluthuone Kukossa. Lisäksi KemiBar X:ssä nähdään myöhäisillassa vielä Dilemman K18-keikka. Karaokebar Ramonassa juhlitaan aamuyöhön asti Heme & Suomirock Superstarsien kanssa.

Lisätiedot:

  • Nina Ekonoja, tapahtumakoordinaattori, 044 494 5301
  • Tuomas Laajoki, tapahtumatuottaja, 040 751 8013
  • Tanja Kavasvuo, museonjohtaja, 040 357 6991