Elinkeinopalvelut

Kemi on oikea paikka yrityksellesi. Tervetuloa menestymään Kemiin!

Kemin vahva rooli teollisessa toiminnassa tarjoaa valtavasti liiketoimintamahdollisuuksia erilaisille yrityksille.

Erityistä tarvetta on esimerkiksi kiertotalouden, teollisuuspalvelujen, infrastruktuurin ja logistiikan aloilla.

Tutustu Invest In Kemi sivustoon tämän linkin kautta!

Asiantuntemusta ja apua yrityksille ja/tai yrittäjäksi aikovalle

Tarjoamme Kemin elinkeinopalveluissa asiantuntemusta ja apua yritysten kehitys- ja kasvupalveluihin, toimintaympäristön kehittämiseen, markkinointiin ja tapahtumatuotantoon liittyvissä asioissa. Asiakkainamme ovat pääasiassa yritykset, yrittäjät sekä yrittäjyydestä kiinnostuneet henkilöt ja tapahtumajärjestäjät.

Yrityspalvelujen avulla haluamme auttaa aloittavaa yrittäjää yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa, kehittämään jo olemassa olevia yrityksiä sekä löytämään Kemiin sijoittuville yrityksille tarkoituksenmukaiset tilat toiminnan harjoittamiseen. Etsimme aktiivisesti uusia yrityksiä, yrittäjiä ja muita elinvoimaa lisääviä tekijöitä kaupunkiimme.

Kemi on elinvoimainen kaupunki, jonka elinkeinorakenne kasvaa ja monipuolistuu. Kemissä sijaitsevat vetovoimaiset ja potentiaaliset yritysalueet sekä hyvät julkiset ja kaupalliset palvelut. Kaupungin vahvuuksiin kuuluu erinomainen logistinen sijainti Ruotsin rajan läheisyydessä, jonka lisäksi Kemi on Pohjois-Suomen alueellinen logistinen risteyskohta. Käytössä ovat kaikki tärkeimmät logistiikan kanavat eli lentokenttä, rautatiet, satama ja moottoritie, jotka kohtaavat toisensa Kemissä ennen jakautumistaan muualle Pohjois-Kalottiin.

Otathan rohkeasti yhteyttä meihin alla olevien yhteystietojen tai sähköisen yhteydenottolomakkeemme kautta!

Yhteydenottolomake


Meillä on päätöksenteossa käytössä yritysvaikutusarviointimenetelmä (YRVA).

Kesäkirpputori v. 2019

Kesällä 2019 on kirpputoritoimintaa vanhalla Kauppatorilla 25.5.- 1.9 välisenä aikana keskiviikkoisin klo 16.00 - 20.00 ja lauantaisin klo 9.00 - 16.00. Keskiviikkoisin voi myydä myös suoraan peräkontista.

Ilmaiset kirpputoripaikat on tarkoitettu yli 12 –vuotiaille yksityishenkilöille ja niitä on käytettävissä sen verran mitä torille kulloinkin mahtuu maksullisen toripaikan varanneiden lisäksi. Kirpputorille ei tarvitse ilmoittautua. Tutustuthan kirpputorin toimintaohjeisiin ennen myynnin aloittamista.

Tervetuloa!

KIRPPUTORIN TOIMINTAOHJEET KEMISSÄ 2019

 

 

Yhteystiedot

Osoite: Kaupungintalo 6 krs., Valtakatu 26, 94100 Kemi.
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kemi.fi

Nimike Nimi Palvelualue Gsm
Elinkeinopäällikkö Jukka Feodoroff Elinkeinopalvelut 040 480 1067
Hankinta-asiantuntija Kati Tervo Elinkeinopalvelut 050 590 8368
Suunnittelija Tarjamaarit Kyllönen Elinkeinopalvelut 040 537 9051
Kehittämiskoordinaattori Ella Saarenpää Kemin Osaajat osuuskunta 040761 2174

Yrittäjien palkitseminen

Kemin Yrittäjät ry ja Kemin kaupunki valitsevat yhteistyössä Vuoden Kemin Nuoren Yrittäjän. Valinta tapahtuu hakemusten perusteella. Yrittäjä voi hakea palkintoa itse tai hakemuksen voi myös tehdä yrittäjän puolesta. Valinnan suorittaa Kemin Yrittäjien hallitus ja voittaja julistetaan yhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa.

Palkitut yrittäjät:
Kemin Vuoden Yrittäjä 2016
Kemin Vuoden Yrittäjä 2015
Kemin Vuoden Nuori Yrittäjä 2013
Aiemmin palkitut yrittäjät