
Osallistava budjetointi
-
Osallistava budjetointi, Osallistu ja vaikuta
Näin osallistavan budjetin varat käytetään vuonna 2026
Kaupunginhallitus valitsi eniten kannatusta saaneiden ehdotusten joukosta Mansikkanokan uimarannan kohentamisen/kehittämisen. Rannalle hankitaan uusia kalusteita, parannetaan itse rantaa ja rannalla olevia pukusuojia (30 0000 euroa). Lisäksi kaupunginhallitus päätti edistää pyöräilyä hankkimalla keskusta-alueelle runkolukitukseen soveltuvia pyörätelineitä (10 000 euroa). Kaikista eniten kannatusta saanut rantareitin rakentaminen Pajarinrannasta Kraaselin sillalle asti ei ole tällä hetkellä mahdollinen, koska kaupunki ei…
-
Osallistava budjetointi, Osallistu ja vaikuta
Mikä idea ansaitsee mielestäsi kannatusta?
Kemin kaupungin vuoden 2026 osallistava budjetointi on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Ideoita kerättiin kemiläisiltä nettilomakkeella tammikuun aikana. Kaupunginhallitus on päättänyt, että tänä vuonna osallistavaan budjetointiin käytettävä summa on 40000 euroa. Nyt on aika kannattaa jätettyjä ideoita! Ideoita voi kannattaa 8.3.2026 asti. Eniten kannatusta saaneiden ideoiden joukosta Kemin kaupunginhallitus valitsee määrärahalla toteutettavan idean/ideat. Näistä tiedotamme päätöksenteon jälkeen.
-
Asuminen, Osallistava budjetointi, Osallistu ja vaikuta
Osallistava budjetointi 2026
Kemi jatkaa osallistavaa budjetointia vuonna 2026 – asukkaat päättävät 40 000 euron käytöstä Kemin kaupunki jatkaa osallistavaa budjetointia myös vuonna 2026. Toimintamallissa kuntalaiset osallistuvat verovarojen käyttöä koskevaan ideointiin ja päätöksentekoon. Vuoden 2026 talousarvioon on varattu osallistavaan budjetointiin 40 000 euroa. Osallistava budjetointi vahvistaa demokratiaa, avoimuutta ja luottamusta päätöksentekoon sekä kannustaa asukkaita mukaan kaupungin kehittämiseen. Kyse…
-
Osallistava budjetointi, Osallistu ja vaikuta, Palaute
Osallistava budjetointi 2025 – kannata mielestäsi hyvää ideaa!
Kemin kaupungin osallistava budjetointi on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Ideoita on kerätty kaupunkilaisilta ja toisen asteen opiskelijoilta nettilomakkeilla tammikuussa 2025. Kaupunginhallitus on päättänyt, että tänä vuonna ideoita kerätään kahdessa osassa – kuntalaisten ideoiden toteuttamiseen on varattu 30000€ ja toisen asteen opiskelijoiden ideoiden toteuttamiseen on varattu 10000€. Nyt on aika kannattaa näitä ideoita! Ideoiden kannatuslomakkeet ovat on…
-
Osallistava budjetointi, Osallistu ja vaikuta
Osallistava budjetointi 2025 – toisen asteen opiskelijat
Osallistava budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistuva budjetointi tarkoittaa talouden ja demokratian yhdistämistä. Asukkaat otetaan siinä mukaan pohtimaan ja myös päättämään siitä, mihin määrätyt taloudelliset resurssit käytetään. Osallistuva budjetointi on demokraattinen prosessi: se on kuntalaisten avointa keskustelua, vuoropuhelua ja intressien yhteensovittamista sekä yhteistyötä asukkaiden kanssa. Sen…
-
Osallistava budjetointi, Osallistu ja vaikuta
Osallistava budjetointi 2025
Osallistava budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistuva budjetointi tarkoittaa talouden ja demokratian yhdistämistä. Asukkaat otetaan siinä mukaan pohtimaan ja myös päättämään siitä, mihin määrätyt taloudelliset resurssit käytetään. Osallistuva budjetointi on demokraattinen prosessi: se on kuntalaisten avointa keskustelua, vuoropuhelua ja intressien yhteensovittamista sekä yhteistyötä asukkaiden kanssa. Sen…
-
Osallistava budjetointi, Osallistu ja vaikuta
Osallistava budjetointi 2024 – kannata mielestäsi hyvää ideaa!
Kemin kaupungin osallistava budjetointi on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Ideoita on kerätty kaupunkilaisilta nettilomakkeella helmikuussa 2024. Nyt on aika kannattaa näitä ideoita! Eniten kannatusta saaneiden ideoiden joukosta Kemin kaupunginhallitus valitsee 30000€ määrärahalla toteutettavan idean/ideat.
-
Osallistava budjetointi, Osallistu ja vaikuta
Osallistava budjetointi 2023
Osallistava budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistuva budjetointi tarkoittaa talouden ja demokratian yhdistämistä. Asukkaat otetaan siinä mukaan pohtimaan ja myös päättämään siitä, mihin määrätyt taloudelliset resurssit käytetään. Kemin kaupunki jatkaa jo useita vuosia kaupungissa käytössä ollutta ja hyväksi koettua osallistuvaa budjetointia vuonna 2023. Kaupunki pyytää kemiläisiltä…
-
Osallistava budjetointi, Osallistu ja vaikuta
Osallistava budjetointi 2022 – kaupunginhallitus päätti kohteista ja ideoiden kannattajien kesken arvottiin retkeilytarvikkeita
Osallistavan budjetoinnin määräraha 30 000€ käytetään tänä vuonna seuraavasti: 20 000 euroa keskustan nuorisotilalle kulttuurin ja liikunnan lisäämiseksi sekä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Määrärahan käyttöä tulee valmistella yhteistyössä nuorisovaltuuston kanssa. 10 000 euroa frisbeegolfolosuhteiden parantamiseen. Kaupunginhallitus teki päätöksen asiasta (21.2.2022 § 54) kuntalaisilta saadun palautteen pohjalta. Ideoiden kannattajien kesken arvottiin retkeilytarvikkeita ja arvonnassa onnetar suosi Hennaa (setti…
-
Osallistava budjetointi, Osallistu ja vaikuta
Osallistava budjetointi 2022 – kannata mielestäsi hyvää ideaa!
Kemin kaupungin osallistava budjetointi on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Ideoita on kerätty kaupunkilaisilta nettilomakkeella 11. – 26.1.2022 välisenä aikana, niitä tuli yhteensä 74 kpl. Nyt on aika kannattaa ideoita! Eniten kannatusta saaneiden ideoiden joukosta Kemin kaupunginhallitus valitsee 30000€ määrärahalla toteutettavan idean/ideat. Lomake on avoinna 13.2.2022 asti. Vain nimen ja yhteystiedon (sähköposti ja/tai puhelinnumero) jättäneiden tekemät kannatukset…