Vapaa-aika ja kulttuuri

Arkisto

15.6.2020  

Liikunta ja luonto   

Laavuilla tulenteko kielletty metsäpalovaaran vuoksi – polttopuut kerätty pois

Polttopuut on maanantaiaamuna kerätty pois kaikilta kaupungin ylläpitämiltä laavuilta metsäpalovaaran vuoksi. “Näin tehdään aina, kun metsäpalovaroitus on voimassa. Tuli voi levitä kuivaan maastoon pienestäkin kipinästä”, ...

4.6.2020  

Kulttuuri   

Mars museoon! Näyttelyissä on ehditty vierailla jo Vantaalta asti

Kemin taidemuseon ja historiallisen museon upeisiin näyttelyihin voi nyt tutustua turvallisesti kulttuurikeskuksessa. Valvojat huolehtivat, että väljyys säilyy. Museoiden ja kirjaston aukiolot eivät ole toisiinsa sidoksissa, ...

2.6.2020  

Lastenkulttuurikeskus   

Kemin sarjakuvakilpailun taso oli jälleen korkea

Kemin valtakunnallinen lasten ja nuorten sarjakuvakilpailu järjestettiin tänä vuonna jo 21. kerran. Kilpailuun osallistui 160 työtä ympäri Suomea. Tämän vuoden teema oli “Jos osaisin taikoa”. ...

28.5.2020  

Liikunta   

HeiaHeia Kemi! -kuntokampanjassa ohjattuja tapahtumia

HeiaHeia Kemi! -kuntokampanjasovelluksen käyttäjille on kesäkuussa tarjolla ohjattuja tapahtumia. Tapahtumissa opastetaan HeiaHeia-hyvinvointisovelluksen käytössä ja päästään mukaan kuntosalien ryhmäliikuntatunneille. Keskiviikkona 3.6. kello 18.00–19.30, Takajärvenrannan kuntoilutelineet Crosstraining ...

28.5.2020  

Kirjasto   

Kirjaston palvelut laajenevat maanantaina 1. kesäkuuta

Kirjastopalvelujen hallittu ja asteittainen avaaminen jatkuu. Kemin kirjasto laajentaa aukioloaikojaan ja tilojaan seuraavasti: Kirjaston aukioloajat 1.–21.6.2020 Maanantaista tiistaihin kello 14–19.Keskiviikosta perjantaihin kello 9–14.Viikonloppuisin ja juhannusaattona ...

26.5.2020  

Liikunta   

Liikuntapaikkojen varaukset kesän aikana

Liikuntapaikat varataan kesäkaudella 2020 poikkeavasti: Ulkoliikuntapaikat: Kenttien ottelu- ja kilpailuvaraukset sähköpostitse ulkoliikuntapaikat@kemi.fi tai puhelimitse 040 867 7083. Sisäliikuntapaikat: sähköpostitse liikunta@kemi.fi tai puhelimitse 050 427 6460. ...

25.5.2020  

Kulttuuri   

Kemissä aloittaa taidelainaamo

Kemin taidemuseon sisääntuloaulassa aloittaa tiistaina 2.6.2020 Lapin alueen taiteilijoita ja taiteen hankkijoita merkittävästi lähentävä taidelainaamo. MeriNapa-niminen taidelainaamo toteutetaan yhteistyössä Lapin taiteilijaseuran kanssa. Lainaamon teokset ovat ...

15.5.2020  

Liikunnan paikat ja tilat   

Karihaaran ison tekonurmen käyttövuorot 25.5.2020 alkaen

Karihaaran ison tekonurmen (entinen City Sport Areena) harjoitusvuorot ja otteluvaraukset ovat haettavina. Vuorot otetaan käyttöön 25.5.2020 alkaen. Hakemuksen voi tehdä: Sähköpostitse: liikunta@kemi.fi Hakeminen lomakkeella Harjoitusvuorot ...

15.5.2020  

Kirjasto   

Kirjasto avaa ovensa varausten noudoille maanantaina 18.5. kello 9

Kemin kirjastossakin mennään pienin askelin kohti normaalioloja. Aluksi supistetuin palveluin ja tiloin noudattaen annettuja ohjeita. Ensin kirjasto avaa ovensa vain varausten noutoa varten (Take away-palvelu) 18.–29.5.2020 ...