Eija Kinnunen: Oodi hiihdolle

Isommissa kaupungeissa asumisen jälkeen nautin Kemin pienuudesta. Jämpti ruutukaava tekee keskustasta silti selkeästi kaupungin. Asumislähiöidenkin rooli on selkeä: siellä asutaan ja sieltä voi ostaa päivittäistarvikkeensa, mutta muille asioille lähdetään keskustaan. Jonne ei ole pitkä matka mistään. Pyörällä hurauttaa melkein samassa ajassa kuin autollakin. Ja jos lähtee autolla, ei tarvitse jonottaa ruuhkissa eikä etsiä parkkipaikkaa. Arki on siltä osin helppoa ja sujuvaa, kuten Kemin brändi lupaakin.

Lyhyet välimatkat ja kattava pyörätieverkosto kannustavat (velvoittavat?) hyötypyöräilemään ympärivuotisesti. Talvipyöräily on kuitenkin aivan eri laji kuin kesäpyöräily. Talvipyöräily on erittäin tehokasta liikuntaa, sillä yhden kilometrin talvipyöräily vastaa noin 10 kilometrin kesäpyöräilyä. Tämä tieto on akateemisesta lähteestä eli ihan itse olen tuon päätellyt.  Se ei siis aivan välttämättä ole absoluuttinen totuus.

Koska varsinainen pyöräilykausi on vasta aluillaan ja hiihtokausi sen sijaan lopuillaan, tässä jokunen sana Kemin hiihto-olosuhteista, joihin olen erityisen ihastunut. Enkä ole ainoa. Latuverkosto on loistava. Kaupunki tekee viisaasti satsatessaan liikuntapaikkoihin, jotka ovat käyttäjilleen maksuttomia ja joita niin monet eri-ikäiset kemiläiset käyttävät. Se jos joku on satsausta asukkaiden sekä fyysisen että psyykkisen terveyden edistämiseen.

Itse käytän alkutalvesta metsälatuja, kevättalvella houkuttaa enemmän merenjää. Netistä kemi.fi:n liikuntapalveluista voi kätevästi tarkistaa, koska ladut on viimeksi ajettu. Latuverkostoa täydentää upea laavuverkosto, jota käytämme runsaasti. Perheellämme oli kova hiihtomaine, kun lapsemme olivat pieniä. Tuttavamme, johon törmäsimme usein laavulla, päätteli meidän hiihtävän todella paljon. Täytyi tunnustaa hänelle, että startteja niinkin kertyy, mutta koska kotoamme on Laitakarin laavulle noin puoli kilometriä matkaa, saattaa runsashiihtoisen talven kokonaissaldo olla luokkaa 15 km plus paistettu makkara joka reissulla. Mutta joka reissusta saa sentään myös raitista ilmaa ja punaiset naamat.

Laavu meren rannalla talvella

Viime vuosina talviimme on kuulunut vähintään yksi Tour de Perämeri per talvi. Se sisältää saariston ja rannikon laavuille hiihtelyä, makkaranpaistoa, mahdollisesti terassikahvit LumiLinnalla tai muussa latukahvilassa ja viimeisenlaavunkaakaot Laitakarissa. Tour de Perämeri –päivän sää on aurinkoinen ja keli kantava, jolloin ihminen voi hiihdellä omia reittejään. Minä toimin jarrumiehenä, sillä jos mieheni saisi päättää, hiihtäisimme niin kauas kuin jaksaisimme ja kääntyisimme sitten takaisin. Emme ole koskaan ainoat jäällä taivaltavat, varsinkaan Tour de Perämeri –päivinä. Kulkijoita on joka lähtöön hiihtäjistä pyöräilijöihin, potkuttelijoista lumileijailijoihin, kävelijöistä moottorikelkkailijoihin, Tesloista ilmatyynyaluksiin – välillä on suorastaan ruuhkaista, mikä ei ole Kemissä muuten aivan tavallista.

Laavuilla tapaa paljon ihmisiä ja laavujutustelussa on oma viehätyksensä. Yleensä jutellaan niitä näitä säästä, kelistä, polttopuiden koosta ja makkaran oikeaoppisesta viiltelystä. Joskus keskustelut menevät vieläkin yhteiskunnallisemmiksi ja syvällisemmiksi. Laavuilla istuu joka tapauksessa aina mukavia ihmisiä – kemiläisiä ja muualta tulleita.

Ystävämme Helsingistä ihastuivat merelliseen hiihtoretkeemme todeten Selkäsaaren olevan Saariselkä ilman vaarallisia laskuja. Eli helpompi ja sujuvampi – kuten brändi lupaa.

Eija

Olen virkaiältäni nuori Vihreä ja kestävä Kemi hankkeen projektipäällikkö Eija Kinnunen, kierrätys-Kinnusena tai Vihreänä Kyylänäkin tunnettu. Synnyin jonkin verran Kemiä myöhemmin eli 57 vuotta sitten Simossa, josta koukkasin mieheni kanssa Oulun, Vaasan ja Helsingin kautta kolmisenkymmentä vuotta sitten Kemiin enkä ole katunut paluumuuttoamme päivääkään. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri eli ekonomi ja aiemmin olen työskennellyt pääasiassa IT-alalla. Helsingissä asuvat kolme lastamme alkavat olla kanssamme samanikäisiä. Harrastan puuhastelua, rentoilua yksin tai ystävien kanssa, pyöräilyä, hiihtelyä ja niistä kirjoittamista.

Anna Huhtilainen: Hyvä palvelu palkitaan

Mitä pienempi paikkakunta, sitä paremmat palvelut. Tai ainakin laadukkaammat. Näin olen ilokseni huomannut useamman kerran Kemissäkin.

Siinä missä isommissa kaupungeissa ja ketjuliikkeissä on vara (vai oikeasti, olisiko vara?– tätä lienee syytä pohtia!) myydä eioota vaikka vähän nyrpeämmälläkin naamalla, pienemmillä paikkakunnilla jokainen asiakas ja tämän yritykseen jättämä euro tuntuu tuplasti arvokkaammalta. Ymmärrettävästi.

Yksityisyrittäjän leipä on usein suoraan verrannollinen siihen, kuinka usein hänen liikkeensä oven avaa ostava asiakas. Onnekseni olen huomannut, että tietoisuus tästä heijastuu useimmiten myös palvelukulttuuriin. Jos jotain ei löydy hyllystä juuri nyt, se tilataan. Jos asiakkaalla tuntuu olevan muutakin asiaa kuin vain tietyn tuotteen ostaminen, muutaman minuutin mittaisen rupattelutuokion arvo selvästi tunnetaan. Jutellaan vaikka päivän säästä, kunhan asiakas saadaan poistumaan – ja entistä varmemmin myös palaamaan – tyytyväisenä.

Oma erityisen hyvä kokemukseni sijoittuu Kemin keskustassa sijaitsevaan Aito hyvän olon kauppaan parin viikon taakse. Tiesin liikkeen aukeavan kello 10, mutta lähetin tuotetiedusteluviestin Facebookin Messengerissä jo aamukahdeksan maissa. Asiani ei sinänsä ollut kiireellinen; kunhan saisin tiedon muutamasta tuotteesta ja ehtisin käydä ostamassa ne saman päivän aikana. Olisihan heillä ollut aikaa vastata ja minulla käydä ostoksilla kaupan aukioloaikojen puitteissa aina alkuiltaan asti.

Ilokseni, ja myönnettäköön, että positiiviseksi hämmennyksekseni vastausviesti kilahti jo muutaman minuutin päästä. ”Hei Anna, tiedustelemasi tuotteet X ja Y löytyvät hyllystämme hintaan Z. ps. Tuotteesta X on tarjous voimassa vielä pari päivää!”

Ostopäätökseen voi vaikuttaa moni asia, mutta tuossa tilanteessa muuta ei tarvittu. Nopea ja erittäin ystävällinen vastausviesti jo reilusti ennen myymälän aukeamista lukitsi ajatukseni siitä, että haluan kannattaa paikallista enkä naputella tilausta nettikauppaan. Itse asiassa vastaus tuli niin salamana, että kerrankin voin todeta kivijalan olleen tällä kertaa paljon nopeampi! Ja mainittakoon, että myös edullisempi.

Eli pien- ja yhtä lailla isompikin yrittäjä: se on pienestä kiinni. Palvele potentiaalista asiakastasi kuten vuosia liikkeessäsi asioinutta. Asiakas kiittää liikkeeseesi jättämiensä eurojen lisäksi usein myös laittamalla hyvää sanaa eteenpäin, mikä kertautuu kassanauhan lisäksi uskoakseni myös oman työsi merkitykselliseksi kokemisen lisääntymisenä.

Kiitosterveisin,
Anna

 


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Santeri Lindholm: Huhtikuu

Riekonpyytäjä tähtää lumisessa maisemassa puussa olevaa riekkoa.Kun minua pyydettiin kirjoittamaan ”Ihmekaupungin ihmisiä” -blogiin, niin menin vastaamaan myöntävästi vaikka en ole koskaan kirjoittanut blogia, mielipidekirjoituksia tai oikeastaan mitään muutakaan julkaistavaksi tarkoitettua tekstiä. Facebookkiakin olen päivittänyt viimeksi noin puoli vuosikymmentä sitten. Toki tämän hetkisen työni puolesta kirjoituksiani joskus julkaistaan, mutta ne ovat sellaisia, että suuri yleisö niitä ei huvikseen jaksaisi lukea. Tai minä en ainakaan.  Koska blogin aiheena ovat ihmekaupungin ihmiset, niin se ilmeisesti tarkoittaa, että minun pitäisi kirjoittaa itsestäni. Siispä yritetään!

Olen asunut nyt noin kolme vuotta Kemissä ja sitä ennen Kauniaista lukuun ottamatta kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa sekä Rovaniemellä. Kun muutimme Kemiin, niin suurin osa tuttavistani ihmetteli asiaa mutta totesi yleensä aina vastausta odottamatta, että sehän on varmaan harrastusmahdollisuuksien puolesta hyvä paikka minulle, kun se on pohjoisessa. Olen vastannut kaikille, että ei tämä nyt harrastusmahdollisuuksien puolesta minulle välttämättä perillä ole, mutta on tämä 700 kilometriä lähempänä. Toki Kemissä voi metsästää ja kalastaa ja olen sitä paljon tehnyt. Onnistumisia ja oikeastaan suuria yllätyksiäkin on mahtunut mukaan jopa pienen kaupunkimme rajojen sisäpuolelta. Mutta niin on voinut metsästää ja kalastaa kaikkialla muuallakin missä olen asunut, lähes takapihalla ja jopa Helsingissä, joten ei siinä niin suurta eroa ole. Kemissä mahdollisuuksia on kuitenkin enemmän ja kaikille tarjolla olevia paikkoja on ilahduttavan paljon.

Ainakin näin Etelä-Suomesta kotoisin olevalle huhtikuu täällä on piinallista aikaa. Aurinko toki paistaa (jos paistaa) ja räystäät tippuvat mutta jäät on ja pysyy sekä meressä että joissa. Lisäksi takatalvi ja sakea lumisade yllättää yleensä vielä moneen kertaan aina kun kuvittelee, että kohta harjakone lakaisee tiet puhtaaksi ja saa kaivaa pyörän esille. Asiaa sen tarkemmin tutkimatta väittäisin perstuntumalla, että kevät etenee täällä noin kuukauden myöhemmin kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla.

Ei keväässä tietysti itsessään mitään vikaa ole. Kyllä lämmittävässä auringonpaisteessa on aivan mukavaa istua vaikka pilkillä, mutta kun huhtikuun puoliväliin mennessä aurinko on paistanut lämmittävästi hankien keskellä jo kuukauden. Liika on liikaa varsinkin, kun hieman tuloskeskeisenä ihmisenä en osaa käydä pilkillä vain huvikseen enkä ole ehtinyt Kemissä asumisen aikana etsiä pilkkipaikkoja, joista saisi hyvällä todennäköisyydellä järkevän kokoista ahventa. Lisäksi ahvenpilkki vaatii yleensä yli kolme tuntia aikaa ja nimenomaan aamupäivästä, eikä se yleensä myöhäisiltaan osuva niin sanottu henkilökohtainen vapaa-aika kohtaa tämän sesongin kanssa.

Keväällä myös hiihtokelit olisivat hienoimmillaan ja latukin lähtee meren jäälle sadan metrin päästä kotiovelta mutta jotenkin en vain ole tänäkään talvena ehtinyt edes aloittamaan. Kävin kuitenkin viime viikolla riekon pyynnissä Käsivarressa (kuva) ja viidessä päivässä tuli hiihdettyä sen verran, että voin hyvällä omalla tunnolla ilmoittaa hiihtäneeni tänäkin talvena vähintään sata kilometriä. Pyytämiseksi reissu muuten menikin, sillä neljä päivää kestänyt yhtäjaksoinen kova tuuli ja toistuvat lumipyryt pitivät linnut arkoina, eikä niitä saatu kuin sen verran, että tarkoituksella alimitoitetut eväät saatiin täydennettyä. Retken onnistumista ei onneksi kuitenkaan mitata sillä, paljonko lihaa tai kalaa sieltä pystyy raahaamaan kotiin.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin Kemissä asumisessa hyviä puolia on ehdottomasti se, että kaikki on lähellä. Maaliskuiselle riekkometsällekin pääsee reilun viiden tunnin ajamisella ja kotiin ehtii yöksi nukkumaan, vaikka aamulla olisi herännyt kämpästä, joka on niin kaukana maantiestä, että puhelinkin löytää vain Norjan puhelinverkon, jos sitäkään. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulta lähteneen matkaseurani reissu kesti kaksi täyttä ajopäivää kauemmin.

Seuraavaksi odottelen, että pälvet leviävät metsän reunoissa niin paljon, että kauriiden talviruokinnan voi lopettaa ja sula pitenee Isohaarassa niin, että siihen kehtaa työntää veneen ja alkaa soutamaan. Keväistä taimenen soutua en olekaan vielä ehtinyt kokeilemaan lainkaan ja tulevana keväänä tavoitteena on myös löytää kudun jälkeen paremman kokoista haukea jostakin. Jäät tuskin kuitenkaan lähtevät vielä ennen seuraavaa blogitekstiä, joka on toukokuun alussa.

Santeri

Santeri Lindholm kalansaalis sylissään joen rannalla.

Olen Santeri Lindholm, 35 -vuotias mieshenkilö. Olen kotoisin Vantaalta, opiskellut lakia Rovaniemellä ja valmistumisen jälkeen työskennellyt muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla ennen Kemiin muuttoa. Kemi on tähän mennessä viides kotikaupunkini.

Työkseni hoidan kaupunginlakimiehen virkaa kaupungintalolla. Muita juristin tehtävissä toimivia kaupungin palkkalistoilla ei olekaan. Harrastan metsästystä ja kalastusta ja ne oheistoimintoineen vievätkin kaiken vapaa-aikani, mitä työ ja perhe minulle suo. En harrasta mitään varsinaista liikuntaharrastusta eikä sellaiselle oikein aika riittäisikään mutta olen suuri arkiliikunnan kannattaja. Sulan maan aikaan kuljen työmatkat pyörällä (toisinaan myös naapurikuntiin) ja talvisin kävelen. Arkiliikuntaintoani kuvaa hyvin se, että koen esimerkiksi suurta henkistä pahoinvointia, jos ajaudun käyttämään hissiä alle kuuden kerroksen siirtymiin.

Anna Huhtilainen: Kahdeksan kuukautta Kemissä

”Vielä toissapäivänä tähän aikaan en yhtään tiennyt, millä mielellä olisin nyt palaamassa Kouvolaan. Sillä, että: a) voi kunpa voitaisiin jo jäädä tänne Kemiin, vai b) voi kunpa meidän ei sittenkään tarvitsisi muuttaa tänne. Onneksi a:n ja b:n välilläkin on vaihtoehtoja ja voin ilokseni todeta, että Kemi oli todella positiivinen yllätys! Sää pisti ihan parastaan ja kaupunki näytti kesänsä parhaimmat puolet. Miehelläni on joitakin tuttuja Kemissä entuudestaan, ja jokainen tapaamani ihminen oli todella mukava! Tällaisena Kitteen tyttönä, ei mitenkään hiljaisena itsekään, tuli todella tervetullut olo. Ihan niinku kaltaisteni joukkoon olisin päässyt ja pääsemässä. Toki ajettiin pienet sightseeingit myös Keminmaan, Tornion ja Haaparannan puolella, mutta Kemissä oli sitä jotain ainakin näin ensivaikutelman perusteella.

Viikonlopun aikana sain vastata usean kerran kysymykseen, että: ”Miltäs tää Kemi vaikuttaa?” Vastaukseni oli poikkeuksetta: ”Tosi hyvältä.” Mie niin paljon enemmän näen meidät muuttamassa pienempään kaupunkiin kuin vaikka Helsingin keskustaan. Myös Kemiä ympäröivät vesialueet tuntuvat meille molemmille suurimman osan elämästään veden äärellä kasvaneille ja eläneille todella kotoisilta. Vaikka onhan tämä meri-ilmasto tietysti oma lukunsa, mutta vesi kuin vesi. Sanoisin, että jos fyysinen välimatka kotipaikkakunnillemme ja sitä kautta läheisiimme ei olisi näin pitkä, niin minuu ei mietityttäisi muutossa juuri mikään. Oma asenne ja avoin mieli, olenkohan joskus aiemminkin maininnut niistä? 😉

Itse ajattelen nimittäin niin, että ihan mistä tahansa paikasta saa joko miellyttävän tai epämiellyttävän hyvin pitkälti sillä, miten itse asiaan suhtautuu. On myös etuoikeus (ja toki helpottava asia!) saada jakaa tämäkin seikkailu itselle rakkaan ihmisen kanssa, jonka kanssa tiedän hommamme toimivan ns. vaikka maailmannavalla!”

Näin kirjoitin henkilökohtaiseen blogiini kesäkuussa 2018 otsikolla ”Ensikosketukseni Kemiin”. Matka oli itselleni ensimmäinen tulevaan kotikaupunkiimme ja ylipäätään näin pohjoiseen Länsi-Suomeen. Seuraava reissumme tänne Perämeren pohjukan ihmekaupunkiin olikin jo elokuinen muuttomatkamme. Ensivaikutelma siis vakuutti – ja toki myös puolisoani täällä odottanut työpaikka.

Ja niin vierähti loppukesä, syksy ja talvi. Jo kahdeksan kuukautta! Kemi tuntuu tuolloin kesäkuussa vielä turistin silmin kaupunkia katsoneen – ja valokuvanneen – lisäksi edelleen hyvältä paikalta. Pienen kaupungin kasvattina koen olevani täällä kuin kala vedessä ja maailmaa Helsinkiä ja Sydneya myöten asuneena olen nähnyt myös sen, että loppumattomista virikkeistä huolimatta isommassakin kaupungissa arki on juuri niin hyvää kuin siitä itse tekee. Kokemukseni mukaan pienemmässä kaupungissa kenties vielä parempaa.

Tällä hetkellä odotan ensimmäistä kevättäni Kemissä. Vaikka virallista kaamosta täällä ei paikallisilta kuulemani mukaan olekaan, tuntuu lisääntynyt ja lisääntyvä valo erittäin ansaitulta. Ainakin päivän ja hiihtokauden pituudessa Kemi on jo tässä vaiheessa lyönyt laudalta eteläisemmän Suomen, eli ei tämä nykyinen kotikaupunkini yhtään hullumpi ole!

Mahdollisimman paljon kevätaurinkoa toivoen ja toivottaen

Anna


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.