Säkenöivä joulu

Säkenöivä!-kuoron joulukonsertti Kemin kirkossa. 14.12.2018 klo 18.00

Ovet avautuvat yleisölle klo 17.00.
Kuoronjohtajana Tuomas Lampela.

Lipunmyynti alkaa to 8.11. Kemissä Cafe Hertassa ja Tornion Musiikissa.
Kaikki liput myydään ennakkoon.
Varauduthan käteismaksuun.
Lipun hinta 15€/aikuinen sekä 5€/alle 12-v. Liput vaihdetaan konserttiin tullessa ovella käsiohjelmiin.

Säkenöivän aiemmat konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä, joten hankithan lippusi ajoissa. Tervetuloa!

Jarkko Ahola – Joulun Klassikot 2018

Kemin kirkossa 7.12.2018 klo 19

Komeaääninen tenori Jarkko Ahola käynnistää tänä vuonna jo perinteeksi muodostuneen Joulun Klassikot -kirkkokiertueensa Helsingistä joulukuun ensimmäisenä päivänä. Aholan upeaa tulkintaa joulun klassikoista sisältävä kiertue vierailee kahdeksassa eri kaupungissa ympäri Suomen. Tällä kertaa mukaan on saatu myös pitkään toivottuja esiintymisiä Pohjois-Suomen kirkoissa. Joulun Klassikot 2018–kiertue on maamme arvostetuimpiin laulajiin lukeutuvan Aholan kuudes kirkkokiertue. Kiertueet ovat olleet suosittuja ja pääosin loppuunmyytyjä.

 

Janne Raappana Joulukonsertti

Janne Raappana esittää tuttuja ja tunnelmallisia joululauluja Kemin kirkossa 5.12. klo 19.00
Ohjelma 15 €.
Lapset alle 12v ilmaiseksi.
Lippujen myynti alkaa tuntia ennen konserttia kirkon ovelta.

Janne Raappana, laulu
Timo Rehtonen, kitara
Vesa Norvanto, piano
Hannu Raudaskoski, kontrabasso

Joulun kosketus – Kemin Suuri Kuninkaallinen Joulukonsertti

Perinteinen Kemin Kuninkaallisten hyväntekeväisyyskonsertti, jossa runsaasti esiintyjiä ja orkesterina Men in Black. 16:sta vuosi. Tänä vuonna konserttitulot Kemin alueen vanhusten hyväksi. Käsiohjelman hinta 10 euroa, vain käteismaksu kirkon ovelta klo 17.00 lähtien, ei ennakkomyyntiä (Ei maksukortteja).  Esiintymässä mm. Lapin tangokuningatar Jaana Turpeinen, Vox Mirum lauluyhtye, Päivi Pulkkinen ja Kairos yhtye, Ramina Vaara, Hannele Taiska Kauppinen, Eemeli Pehkonen, Suvi Zhang, sekä kirkkoherra Tuomas Töllin jouluinen sana. TERVETULOA.

Oi jouluyö!

Tenori Mika Nisula ja urkutaiteilija Jimi Järvinen Kemin kirkossa. Vapaa pääsy, ohjelma 15€.