
Ajankohtaista
-
Asuminen, Kivalo-opisto, Meri-Lapin musiikkiopisto, Nuoret, Perusopetus, Vapaa-aika ja kulttuuri, Varhaiskasvatus ja opetus
Kemi satsaa lasten ja nuorten liikuttamiseen – liikunnallinen elämäntapa näkyy jokaisessa koulupäivässä
Kemi tunnetaan rohkeudesta tehdä asioita omalla tavallaan. Kun liikunnallisen elämäntavan edistäminen tuli osaksi perusopetuksen lakisääteisiä tavoitteita 1.8.2026 alkaen, Kemin kouluissa ei tarvinnut miettiä, mistä aloittaa. Työtä oli tehty jo pitkään, ja uusia tavoitteita lähdettiin toteuttamaan vahvalta pohjalta. Kemissä liikunta ei ole irrallinen hanke, kampanja tai teemapäivä. Se on osa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulun arkea, oppimista…
-
Historiallinen museo, Museot, Taidemuseo, Vapaa-aika ja kulttuuri
Sateinen kesä ei hidastanut museoiden suosiota Kemissä
Kemin museoissa vieraili kesäkaudella 1.6.–31.8.2026 yhteensä 11024 kävijää, mikä on 791 enemmän kuin edellisenä kesänä. Taidemuseon kesänäyttely Heli Tuhkanen – Unessa mutta valveilla houkutteli 4 863 kävijää, ja Kemin historiallisen museon perusnäyttelyssä vieraili 3 986 kävijää. Yli-Jaakheikin savupirtillä kävi 1140 vierailijaa. Savupirtti oli avoinna 24.6.–9.8. – Kesän kävijämäärät osoittavat, että museot kiinnostavat sekä paikallisia että matkailijoita säästä…
-
Hankkeet, Kulttuurikeskus, Vapaa-aika ja kulttuuri, Viestintä, Visit Kemi
AIDAmar tuo Kemiin noin 2 000 risteilyvierasta sunnuntaina 6.9.2026
Kemi saa sunnuntaina 6. syyskuuta kansainvälisiä vieraita, kun saksalainen risteilyalus AIDAmar saapuu kaupunkiin. Aluksen mukana Kemiin saapuu noin 2 000 matkustajaa ja vierailu tuo mukavasti vilskettä matkailutoimijoille ja alueen yrityksille. Vieraita odotetaan keskustaan, sisäsatamaan, nähtävyyksiin sekä paikallisiin yrityksiin ja kulttuurikohteisiin koko päivän ajan. Risteilypäivään on valmistauduttu yhteistyöllä ja useat paikalliset yritykset sekä toimijat pitävät ovensa…
-
Asuminen ja ympäristö, Kadut ja liikenne
Tietoa Satamankankaan alueen rakennustöistä
Kemin kaupunki ja Oulun Energia Kenve Oy aloittavat Satamankankaan asemakaava-alueen toisen urakkavaiheen rakennustyöt syksyllä 2026. Urakkaan sisältyy katujen, vesijohto- ja jätevesiverkostojen, katuvalaistuksen sekä kuivatuksen rakentamista. Alueella on jo toteutettu puuston raivaustöitä urakan valmisteluna. Varsinaiset rakennustyöt alkavat viikolla 37, maanantaina 7.9.2026. Rakennustyöt aiheuttavat tilapäisiä liikennejärjestelyjä alueella, mutta kulkuyhteydet säilyvät yleiselle liikenteelle koko urakan ajan. Urakan arvioidaan…
-
Osallistu ja vaikuta
Kaupunginvaltuuston kokous 8.9.2026
Kemin kaupunginvaltuusto kokoontuu kaupungintalon valtuustosalissa tiistaina 8.9.2026 kello 18.00. Yleisöllä on mahdollisuus seurata kokousta internetissä Kemin kaupungin YouTube-kanavalla tai tulla seuraamaan kokousta valtuustosalin yleisölehterille, lehterin ovet avautuvat kello 18. Kaupungintalon osoite: Valtakatu 26, 9 kerros. Kokouksen pöytäkirja pidetään yleisön nähtävänä yleisessä tietoverkossa 11.9.2026 alkaen. Kaupunginvaltuuston esityslista liitteineen on nähtävänä yleisessä tietoverkossa 3.9.2026 alkaen. Kemissä 2.9.2026…
-
Asuminen, Harrastaminen, Järjestöt, Kivalo-opisto, Kulttuuri, Liikunta ja luonto, Meri-Lapin musiikkiopisto, Nuoret, Varhaiskasvatus ja opetus
Harraste- ja järjestömessuilla 2026 mukana huippu-uimari Ronny Brännkärr ja valtakunnallisesti palkittuja merilappilaistoimijoita
Torstai-iltana 3.9.2026 on luvassa säpinää Kemi Areenalla! Silloin järjestetään Harraste- ja järjestömessut, joilla pääsee tutustumaan paikalliseen harrastustoimintaan sekä alueelliseen seura- ja yhdistystoimintaan. Näytteilleasettajia on ilmoittautunut yli 60. Luvassa on mielenkiintoisia, toiminnallisia esittelypisteitä ja sekä osallistavia harrastuskokeiluja ja -näytöksiä. Tapahtumassa osallistujat pääsevät käytännössä kokeilemaan useita eri lajeja ja innostumaan niistä. Toimintaa on monipuolisesti sekä Areenan sisätiloissa…
-
Asuminen, Kaupunki ja hallinto
Kemin kaupungin aloite kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamiseksi
Valtiovarainministeriölle Kemin kaupunki esittää, että kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia (618/2021) muutetaan siten, että kunnan peruspalvelujen valtionosuuden alarajaksi säädetään nolla euroa. Esitys Kemin kaupunki esittää, että lakiin lisätään säännös, jonka mukaan kunnalle määräytyvä peruspalvelujen valtionosuus ei voi siihen tehtävien vähennysten, tasausten tai muiden valtionosuuden määräytymiseen vaikuttavien erien yhteisvaikutuksesta muodostua negatiiviseksi. Jos valtionosuuden laskennallinen määrä muodostuu…
-
Uimahalli
Aikuisten alkeis-uimakoulu alkaa 2.9.2026
Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uimaan. Ilmoittaudu 2.9.2026 alkavaan aikuisten alkeisuimakouluun. Uimakoulu kokoontuu kuutena peräkkäisenä keskiviikkona 2.9. – 7.10.2026 kello 20-21 välisenä aikana. Lisätietoja: Sähköpostilla uimaopetus@kemi.fipuhelin 040 725 04 87
-
Asuminen
Ajankohtaista jätehuollossa
Jätehuollon perusmaksulaskut lähetetään kemiläisille kiinteistöille viikolla 35. Vaarallisten jätteiden ja sähkölaitteiden keräyskierros järjestetään 15.-17.9.2026. Syksyiset ekoasemien lauantain poikkeusaukioloajat ovat taas tulossa syys-lokakuun vaihteessa. Jätekeskus Jäkälä Torniossa, Vilmilän ekoasema Kemissä ja Ylitornion ekoasema ovat normaalien aukioloaikojen lisäksi avoinna myös: lauantaina 26.9. kello 9-14lauantaina 3.10. kello 9-14 Lisätietoja:Perämeren Jätehuolto OyKalkkimaantie 61495460 TORNIOwww.jakala.fiinfo@pmjh.fi
-
Historiallinen museo, Kulttuuri, Museot, Taidemuseo
Hehkuva kokoelma esittelee Kemin taidemuseon kokoelmien väriloistoa
Kemin taidemuseossa on perjantaina 21.8.2026 avautunut uusi kokoelmanäyttely Hehkuva kokoelma. Näyttely on esillä 24.10.2026 saakka. Näyttely kokoaa yhteen museon kokoelmista valittuja teoksia, joita yhdistävät vahva värien käyttö ja ilmaisun voima. Näyttelyssä väri on enemmän kuin sommittelun elementti. Se rakentaa tunnelmia, välittää tunteita ja kertoo tarinoita ihmisistä, luonnosta ja ympäristöstä. Näyttely kokoaa yhteen pääasiassa pohjoisten taiteilijoiden…