Mies istuu kivellä korkealla vaaran päällä.

Pentti Korpela

15.1.2021

Olen paljasjalkainen kemiläinen, hitaasti kypsynyt ja viiveellä viisastunut puolimatkan krouvin saavuttanut, luontoon leimautunut liikunnallinen, retkeilevä, kirjoittava, kuvaava ja videoiva retki- vaan ei retku -toimittaja. Minusta löytyy sosiaalinen ekstrovertti ja samalla yksin viihtyvä introvertti erakko. Koulutuksesta mainittakoon, että valkolakki tuli aikoinaan hankittua, samoin instrumenttiasentajan paperit. Muutama vuosi kului taiteen ja seikkailukasvatuksen opintojen parissa. Olen erikoistunut retkioppaiden tekoon ja juuri ilmestyi Lounais-Lapin retkiopas. Mutta olenko valmis? En tietenkään, aina keskeneräinen mutta en toki keskenkasvuinen. Olen kirkkoon kuulumaton ja uskonnoton, mutta pohjimmiltani hengellisyyttä pohtiva pakana, jonka pyhättö on luonto.

Kaikki joukolla jäätä särkemään

Vaikka talvi on nyt ankarimmillaan, niin laivaliikenne jatkuu häiriöttä Ajoksen ja Veitsiluodon satamiin. Ajoksen eteläpuolella merenjäällä vallitsee suorastaan arktiset olosuhteet.
Ulappa kutsuu kävelijää Ajoksen eteläpuolella KUVA: PENTTI KORPELA
Jäinen ”Riemukaari”. KUVA: PENTTI KORPELA

Kävelyretkellä kirpeässä pakkasessa voi kuvitella olevansa Grönlannissa. Suuria jäätelejä on noussut kiviä vasten. Iltapäivän taivaanranta leimuaa purppuranpunaisena. Valkoinen jääkenttä jatkuu taivaanrannan taakse. Etäisimmät pilvet näyttävät vuorilta. Kävelyalusta on enimmäkseen pehmeän miellyttävä. Saarten rannoilla ja suurten kivien ympärillä on paljasta jäätä. Lumi muuttuu kuvissa siniseksi. Tällaisia värejä voi nähdä vain keskitalven pakkasilla. Perämerellä on nyt 15-35 cm paksua kiintojäätä, joka jääkartan mukaan ulottuu noin 40-50 kilometriä Ajoksesta lounaaseen, missä alkaa avovesi. Normaalitalvena tähän aikaan koko Perämeri on jäässä. Nyt se on keskeltä vielä sula.

Kontio ankkuripaikalla KUVA: PENTTI KORPELA
Inakarin jäävallit ja Kontio. KUVA: PENTTI KORPELA

Kontio jäänmurtaja on asettunut parkkiin jääkentälle. Hyvällä tuurilla voi bongata avustettavia rahtilaivoja. Kontio lähti Helsingin Katajanokalta 20 hengen miehistöineen pohjoista kohti joulupäivänä kauden ensimmäisenä murtajana. Miehistö vaihtuu 10 vuorokauden välein, jolloin alukseen tankataan polttoainetta 720 000 litraa. Lisäksi tankataan käyttövesi ja täydennetään muonavarastot. Kontion sisaralus Otso on myös tällä hetkellä Perämerellä.

Prykärin saaren merimerkki. KUVA: PENTTI KORPELA
Kävelijä Kursunkallion luona, takana Keminkraaselin majakka. KUVA: PENTTI KORPELA
Murtaja jääulapalla. KUVA: PENTTI KORPELA

Mies jäissä

Kontioon liittyy myös jännittävä tarina, joka tapahtui helmikuussa 1998 Suomenlahdella. Lahtelainen 41-vuotias matruusi oli Nesteen säiliöalus Suulalla puolenyön jälkeen kiinnittämässä luotsitikkaita, kun hän nykäisi kiinnijäätyneestä köydestä saadakseen sen irti. Köyden irrotessa matruusi luiskahti laidan yli mereen keskelle laivaväylää. Matruusi sai pudotessaan vain pintanaarmuja ja tämä kömpi vedestä puolittain pienen jäälautan varaan ja vain nähdäkseen, miten Suula katosi pimeyteen.

Kotkaan matkalla olleen kappaletavaralaiva Claran filippiiniläinen laivamies sattui olemaan kannella ja hän kuuli pimeydestä avunhuutoja. Laivamiehen hälytyksen jälkeen Claralta kysyttiin radiolla Suulalta puuttuuko sieltä ketään. Radioliikenne kuultiin myös Kontiolla, joka oli kolmen kilometrin päässä onnettomuuspaikalta. Kontion sillalle hälytettiin lisää väkeä tähystämään, sillä vilkkaasti liikennöidyn väylän ränni oli leveä alue, jossa oli jäälauttoja ja sohjoa. Kontion 20 metrin korkeudella olevalta sillalta oli helpompi havainnoida merta neljän valonheittimen loisteessa. Sitten yhtäkkiä perämies näki kiikarillaan jotain harmaata, joka näytti liikkuvan. Lähempänä näkyi matruusin pää ja kaksi kättä.

Kontio iltahämärissä pakkasväreissä. KUVA: PENTTI KORPELA

Puolittain vedessä liki puoli tuntia kellunut kohmeinen matruusi nostettiin merestä Kontion keulanosturilla. Murtajalla ollut merivartioston helikopteri kuljetti miehen Helsingin Meilahden sairaalaan. Seikkailustaan naarmuilla selvinneellä matruusilla oli paljon onnea matkassaan: paitsi että hänen avunhuutonsa kuultiin, oli hänen onnensa, että lumisade oli lakannut, sillä lumisateessa hänen löytämisensä olisi ollut paljon vaikeampaa. (Wikipedia/Kontio)

Jääsalo on palvellut Kemissä 45 vuotta KUVA: PENTTI KORPELA
Nykyään laivoissa on Bulbi eli keulapaksunnos. KUVA: PENTTI KORPELA
Hollantilainen Oranjeborg on tuttu alus Ajoksessa KUVA: PENTTI KORPELA
159 -metrinen Oranjeborg laiturissa. KUVA: PENTTI KORPELA

Täyttä höyryä jäitä päin

Jään murtamisen Suomessa voi katsoa alkaneen vuonna 1890, jolloin Suomen ensimmäinen varsinainen jäänmurtaja ”Murtaja” valmistui. Se rakennettiin Ruotsissa ja se oli tuolloin Euroopan voimakkain jäänmurtaja. Hiilellä käyvä höyrykone kehitti peräti 1600 hevosvoimaa, mutta se ei vielä riittänyt, jotta laiva olisi päässyt ahtojäävallien läpi. Murtaja romutettiin vasta vuonna 1958 auttamattomasti vanhentuneena.

Ajoksen satama oli ensi kertaa auki talven yli 1970-1971. Siihen aikaan muun muassa ”uusi Sampo”, ”uusi Tarmo”, Hanse, Varma ja Apu avustivat laivoja Perämerellä. Esimerkiksi vuosina 1900-1930 Kemin sisäsataman liikennekausi oli keskimäärin vain noin 160 vuorokautta, kerrotaan Ossi Hedmanin kirjoittamassa Kemin Historian kakkos-osassa. Perä-Pohjolainen otsikoi 14.11.1901: Jäänmurtaja Kemissäkin. Höyryalus ”Woima”, jonka omistaa herrat Nylander, Castren ja Walmari, avasi eilen väylän Kemistä sulaan veteen asti lähelle Ajoksen Pitkääkaria, käyden samalla Heben haaksirikkopaikalla. Woiman murtama jää oli alkumatkalla aina 5 tuumankin (12,7 cm) paksuista.

Sampo ja Kontio tuulimyllyjen katveessa. KUVA: PENTTI KORPELA
Kontio lähdössä avustamaan. KUVA: PENTTI KORPELA

Laivojen suurentuessa ja tullessa vahvemmiksi laivauskausikin alkoi pidentyä. Kahdensadan vuorokauden raja ylitettiin vuonna 1937. Ensimmäinen varsinainen jäänmurtaja, joka vieraili Kemissä, oli Sisu toukokuun lopulla 1939.

Vuodesta 1945 Ajoksen syväsatama korvasi saksalaisten tuhoaman sisäsataman ja kausi pidentyi, koska meri jäätyi Ajoksessa myöhemmin kuin sisäsatamassa. 1950-luvulla kausi oli jo vähintään 220 vuorokautta. Silloin muun muassa Sisu, Tarmo, Voima, Murtaja, Karhu ja ”vanha Sampo” avustivat liikennettä Perämerellä ja Suomenlahdella. Taisto Saaren toimittamassa mielenkiintoisessa kirjassa ”Laivoja Kemiin” kerrotaan, että vuodesta 1952 alkaen satamaliikennettä avusti myös hinaaja-satamajäänmurtaja Ajos, joka oli hankittu Amerikoista. Sitä sanottiin Aku Ankka -tyypin alukseksi korkean kannen vuoksi. Jäissä Ajos oli heikko. Sen korvasi Ruotsissa rakennettu satamajäänmurtaja Jääsalo vuonna 1975. Vuotta aiemmin Veitsiluoto hankki oman satamajäänmurtajansa, Ullan. Se oli rakennettu 1965 Ruotsissa. Nykyään Ullan laituripaikka on Ajoksessa. ”Uusi” Sampo valmistui Helsingin Wärtsilästä vuonna 1960 ja 1987 se siirtyi matkailukäyttöön. Vuonna 2014 satamajäänmurtoa tuli Perämeren satamiin täydentämään Uudessakaupungissa rakennettu Ahto. Naapurin puolella Luulajan satamaan johtavia väyliä avaavat Suomessa rakennetut jäänmurtajat Atle, Ale, Frej ja Ymer.

Jäätelejä Inakarin eteläpuolella ja Kontio. KUVA: PENTTI KORPELA
Murtaja tammikuisella jäälakeudella. KUVA: PENTTI KORPELA

Nykyään Arctian jäänmurtajiin kuuluvat: Voima, (rakennettu 1954/79), Urho (1975), Sisu (1976), Otso (1986), Kontio (1987), Fennica (1993), Nordica (1994) ja Polaris (2016). Polaris on ensimmäinen, joka pystyy käyttämään nesteytettyä maakaasua eli LNG:tä polttoaineenaan.

Polaris parkissa Koivuhaudan ankkuripaikalla. KUVA: PENTTI KORPELA
Polaris parkissa Koivuhaudan ankkuripaikalla. KUVA: PENTTI KORPELA
Polaris ja Veitsiluodon väylän poiju KUVA: PENTI KORPELA
Urho avustaa KUVA: PENTTI KORPELA

Laulu, jossa sanottiin ”Kaikki joukolla jäätä särkemään” oli Simon ja Speden vuonna 1966 levyttämä versio Beatlesin Yellow Submarine-kappaleesta. Simon ja Speden versio menestyi Suomessa paremmin kuin alkuperäinen Beatlesin versio.

Takaisin listaukseen