Kielkylypyterveissii Kitteeltä

Viime syksynä kuuntelin kemmii ja kerroin, millaisia hauskojakin tilanteita ”murremuureja” ylittäessä kohdalleni oli sattunut. Ja kah, nyt mie ajattelinkin lähettöö teille tasapuolisuuvven nimissä terveisii tällä ihelleni tutummalla kielellä ja kirjottoo vähän pohjoiskarjalloo. Tai emmietiiä mitä tää virallisesti on mutta sellasta kitteetä ainaki, mitä mie elämäni ensmäiset kaheksantoista vuotta totuin kuuulemmaan.

Meijän perreen vanhempainvappaajärjestelyihen takkii myö ollaan vietetty alkuvuosi kotiseuvvuilla Pohjois-Karjalassa ja käyty vähä reissuumassaki ulukomailla. Aika on männy tosi rattossaan, mutta Kemmiiki oon lämmöllä muistana. Oon miettinä usseempaan kertaan, että kyllä meilä on hyvä paikka mihin palata sitten ku tää parraillaan männeillään oleva ajanjakso tiällä päin Suomee on eletty.

En mie tiiä voipko tätä varsinaiseks ikäväks sannoo, mutta kyllä mie oon tällasina vesisaipäivinä kuten tännään oikiita talvii kaivanna. Niin mie sanonkii teille kemiläiset, jotta nauttikkee. Erityisesti hiihtäkkee. Kuluttakkee niitä latusia miunnii puolesta. Kun omat hiihtoni tältä talavelta näyttää pyöreetä nolloo, vuuen takkaiset saat kilometrit on ennee…no, männeen talaven lumija. Tiällä Pohjois-Karjalassakii on totuttu kunnon talaviin, mutta annas olla nyt ku miekii varustauvvuin tänne suksiin kanssa. Ei niitä paljoo kehtoo tuonne laulle männä pilloomaan. On hiekkoo ja roskoo, mutta lumsaitta huutais että ois mitä sivakoijja.

Että kyllä mie oon tiällä tutuille kertona, jotta Kemissä se on kunnon talavi. Ja siitä oonnii niin onnellinen teijjän puolesta että ette arvookkaan!

Ja kyllä mie muutennii oon pitänä tiällä Kemin lippuu korkiilla. Oon kehuna ja kertona että ihan hyvin sitä ihminen siellä pohjosemmassaki pärjevvää. Että ei siellä missään jumalan selän takana olla ja samala tavala arki rullovvaa ylä- ja alamäkineen. Paitsi että Kemissähän meillä on hyvinnii tasasta. Siitäki ku nimittäin suap aina muistuttoo etelämmän eläjee, että Lappi se on iso muakunta ja ei meillä Kemissä vielä tunturrii oo. Mutta noppeesti sieltä tunturriin piässöö: ei tarvii autossa istuu koko päivee, vaan muutama tunti riittää. Tietäsitte kuulkaa miten tällekkin assiille tiällä huokaillaan niin haltijoissaan. ”Voi hyvän tähen, kyllä teijjän siellä kelepovvaa!” Helppo on nyökkäillä että niin kelepovvaakin. Onhan meiltä sitten etelään matkoo, mutta tarvijjaakos sitä kaikkee aina niin piäkaupunkikeskeisesti sottailla. Elämee kun on niin paljon muuallakkii. Sellasta rauhallisempoo ja letkeempöö, ainakin just miulle ihelleni sopivoo. Ehkä sen takkii viihyn tiällä Itä-Suomessakkii niin hyvin. Suap vaikka erakoituu ommiin olloihisa jos siltä tuntuu ja ruuhka on se ku keskustassa raktorin perässä ajeloo yks auto ennen sinnuu ihtiis.

Että kyllä mie taijjan sielultain olla tällanen pienempiin paikkakuntiin naine. Liekkö senkin takkii elämä on ajanakkii minnuu aina tämmössiin omantuntussiin paikkoihin. Tässä samalla oon miettinä myös sitä, että on aika hienoo ku koin tuntuu löytää eri paikoista: oonpa mie Kitteellä tahi Kemissä, niin on hyvä olla. Juuret voip olla jossain, mutta niihen ei tarvii liikoo määrittee elämän suuntoo. Aina voip vähän käyvvä kahtomassa ja kokkeilemassa elämee er paikoissa ja poimii ne parraat assiit mukkaasa. Katotaan mitä kaikkii mie tiältä Kitteeltä sitten tuon mukanain ja mitä kaikkii Kemillä on vielä oman elämäin eväsreppuun antoo.

Näihen sottailujen myötä hyvvee viikonloppuu ja terveyttä meille kaikille: sitä ku ei tässä maaliman ajassa voi pittee ihestäänselevyytenä entistä vähhee.

Anna