9.12.2022

Karihaaran koulun sisäilma

Kunnan sisällä erinäisillä viranomaisilla ja päättäjillä on ollut kysymykseeni erittäin eriävä näkemys ja tieto. Kysynkin, millä tavoin kunta reagoi Karihaaran koulun liikuntatilan sisäilmaongelmaan, josta on kouluverkon (nykyisen palveluverkon) työryhmä terveysviranomaisineen antanut lausuntonsa jo noin kymmenen vuotta sitten, eikä asia ole merkittävästi edennyt.Tilan käyttöä on rajoitettu sisäilmaongelmien vuoksi kahteen tuntiin kerrallaan, mutta hyvinvointikoordinaattori jakaa tiloja käyttöön sitä tietämättä. Eikö kunnan pidä huolehtia lakisääteisesti siitä, että heidän tarjoamansa tilat mm. ja erityisesti lapsille ovat terveysturvalliset ilman riskinottoa. Syyksi viivästelyyn kerrotaan kunnan väestökehityksen, jonka tilastojen valossa katsotaan laskevan vuoteen 2030 mennessä ja tätä silmälläpitäen tehdään rakentamis- ja uusimisratkaisut harkiten. Pitääkö kuntalaisten vielä seuraavat kahdeksan vuotta odotella ja sairastuttaa mahdollisesti lapsensa harrastuksissa, joille kunnalla ei ole tarjota terveitä inhimillisiä tiloja siksi, että lasten syntyvyys on tilastojen mukaan vähenemään päin, puhumattakaan kunnan vetovoimasta lasten harrastamisen suhteen? Tälläkö kunnan vetovoimaa lisätään?

Kaupunginarkkitehti Kaisa-Mari Immonen vastaa:

Ympäristöterveysvalvonta on suositellut Karihaaran koulun B-rakennuksen tilojen käytön rajoittamista. Tiloja voidaan käyttää, mutta mikäli henkilö epäilee saavansa oireita tai muuta herkistymistä oleskelustaan tiloissa, on henkilön syytä välttää tilojen käyttöä. Tilat eivät siis ole käyttökiellossa.

Tiloissa on tehty auttavia toimenpiteitä sisäilman parantamiseksi, muunmuassa ilmanvaihdon tasapainotuksella.

Karihaaran koulun tilat odottavat peruskorjausta. Karihaaran koulun peruskorjaus on ollut aikataulutettuna vuosille 2024-2026 viimeisimmän kouluverkkoon liittyvän valtuustonpäätöksen mukaisesti.

Takaisin listaukseen