18.5.2021

Koronarokotukset

Miten voi olla mahdollista, että joka paikkakunnan pitäisi saada saman verran suhteessa rokotuksia, ja silti Kemissä on rokotettu vasta reilut 30%, kun osassa paikkauntia jo yli 60%. Muualla rokotetaan +40-vuotiaita jo, Kemissä vasta +60-vuotiaita. Mistähän johtuu Kemin hidas rokotustahti?

Johtava lääkäri Tea Taskila vastaa

Kiitokset yhteydenotostasi. Mikäli vertaat Kemin rokotuskattavuuslukua valtakunnan keskiarvoon, huomaat, että Kemissä rokotukset etenevät aivan maan keskiarvovauhtiin. Se, miksi esimerkiksi Helsinki rokottaa jo 40-44v täytyy selvittää Helsingistä sekä Terveyden ja Hyvinvoinnin laitokselta (THL). Yksi selitys rokotusten eritahtiseen etenemiseen on alueiden erilainen väestörakenne ja sairastavuus. Kemissä rokotettiin juuri loppuun kaiken ikäiset riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat henkilöt. Kemin sairastavuus indeksi on 130, kun maan keskiarvo on 100. Tämä tarkoittaa sitä, että riskiryhmään kuuluvia on Kemissä paljon enemmän kuin keskimäärin Suomen kunnissa. Tämä vaikuttaa rokotusnopeuteen. Tämän lisäksi Kemissä on vanhusväestöä suhteessa enemmän kuin monessa muussa kunnassa. Myös tämä luonnollisesti vaikuttaa rokotusten etenemiseen. Tämän lisäksi THL halusi antaa yli 65-vuotiaillle mahdollisuuden valita Astra Zenecan rokotteen sijaan mRNA-rokotteen (Comirnaty, Moderna), mikä myös omalta osaltaan hidastaa Kemin rokotusten etenemistä.

THL:n sivuilta löytyy ajantasainen tilanne koko Suomen rokotusten etenemisestä seuraavasta linkistä: https://www.thl.fi/episeuranta/rokotukset/koronarokotusten_edistyminen.html Tältä sivustolta on helppo seurata rokotusten etenemistä aivan muutaman päivän viiveellä.

Takaisin listaukseen