7.1.2022

Koronarokotukset

Onko todellista, että Kemi ei saa rokotteita? Miten kuulostaa, että muualla rokotteita on vaikka kuinka. Ilmoititte sivuillanne, että rokotusaikoja vapautuu lisää 5.1. Nuo ajat oli varattu jo ennen klo 10 aamulla. Lisäksi teidän nettisivuilla lukee vielä klo 16, että rokotusaikoja on saatavilla. Miksi ette päivitä noita tietoja, jos rokotteita ei ole. Miten ihmiset voivat saada tarvittavat rokotteet ja oikeana ajankohtana, jos tänäänkin aikoja sai vasta 29.1. päivälle??? Toivoisin jonkinlaista ajankohtaista tiedotetta asiasta, miksi rokotteita ei ole.

Johtava lääkäri Tea Taskila vastaa

Kiitokset yhteydenotostasi. Kemissä rokotetaan koko ajan. Esimerkiksi tällä viikolla on ollut 3 rokotuspäivää. Ensi viikolla on massiivinen 1000 ihmisen rokotuspäivä. Kaikki rokotteet, jotka saadaan, rokotetaan. Rokotteita tulee rajallinen määrä kerrallaan, minkä vuoksi olemme joutuneet rajaamaan massiiviset 1000 ihmisen rokotuspäivät joka toiselle viikonlopulle (jotta rokotteet riittävät). Pyrimme saamaan lisää rokotteita, jotta saisimme viikolle 3 järjestettyä vielä lisää rokotuspäiviä.

Rokotustilana toimii terveyskeskuksen ja neuvolan tilat, jotka ovat virka-aikana vastaanottokäytössä. Tämän vuoksi massiivisemmat rokotuspäivät on suunniteltava viikonlopuille. Ajoittain käytämme lisäksi vanhan terveysaseman tiloja rokotuskäytössä.

Takaisin listaukseen