28.5.2021

Koronarokotusten hidas eteneminen

Eteneekö Kemin koronarokotukset etanavauhtia siksi ettei juuri Kemiin saada rokotteita, siksi että Kemi on päättänyt rokottaa ennen muuta työikäistä väestöä kaikki perus- ja lähihoitajat (huhutaan kaupungilla) vai siksi ettei Kemi ole esim. aatteellisista tai periaatteellisista syistä ottanut yksityisiä toimijoita kuten Mehiläinen, Terveystalo mukaan ? Mehiläinen rokottaa työterveyshuollon asiakkaita käytännössä kaikissa muissa kaupungeissa. Keminmaa ja Tornio etenevät rokotuksissaan omin voimin huomattavasti nopeammin koko ajan ja rokotusaikojakin on hyvin saatavilla. Kemissähän ei aikoja ole vapaana edes kuukauden päähän.

Vastaava lääkäri Tea Taskila vastaa

Kiitokset yhteydenotostasi.

Kemissä rokotukset etenevät sitä mukaa kun ikäryhmien rokotuskattavuus on riittävän suuri eli kun suurin osa kyseisestä ikäryhmästä on rokotettu, jolloin siirrytään seuraavan ikäryhmän rokottamiseen. Koronarokotusten nopeus riippuu ikäryhmien koosta ja saapuvien rokotteiden määrästä. Kemissä on tehty koronarokotussopimukset yksityisten työterveyshuollon palveluntuottajien kanssa ( Pihlajalinna, Mehiläinen sekä Terveystalo). Myös Kemin kaupunki on tehnyt oman sopimuksensa kaupungin henkilöstön koronarokotusten osalta työterveyshuollon kanssa (Mehiläinen). Työterveyshuollot eivät kuitenkaan voi alkaa rokottaa asiakkaitaan, ennen kuin heille on antaa rokotteita eikä myöskään ole mahdollista, että työterveyshuollot rokottaisivat asiakkaansa nopeammin kuin Kemin muu väestö rokotetaan.

Kemissä suurin osa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä on rokottamatta, koska Kemissä rokotuksissa edetään THL:n rokotusjärjestyksen mukaisesti.

Kemissä rokotusaikoja avataan niin, että pystytään huomioimaan aiemmin rokotettujen ikäryhmien rokotuskattavuus ennen kuin päätetään seuraaviin ikäryhmiin siirtymisestä. Tämä siksi, että rokotuksissa edettäisiin pääsääntöisesti THL:n rokotusjärjestyksen mukaisessa ikäryhmä-määrittelyssä. Näin ei ole kaikissa muissa kunnissa toimittu. Ikä on kuitenkin koronavirusinfektion ja vaikean tautimuodon suurin riskitekijä, ja sen vuoksi on tärkeää, että ikäihmisten ja riskiryhmään kuuluvien rokotusten jälkeen muu väestö rokotetaan ikäjärjestyksessä vanhimmasta päästä.

Rokotusten etenemistä eri ikäryhmissä koko maassa ja aivan kaupunkitasolla voi seurata lähes reaaliajassa seuraavasta linkistä: https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/vaccreg/cov19cov/summary_cov19ageareacov

ystävällisin terveisin, Tea Taskila, johtava lääkäri

Takaisin listaukseen