
Perusopetus
-
Kemin lyseon lukio, Nuoret, Perhekeskus, Perusopetus, Varhaiskasvatus ja esiopetus
Tervehdys koteihin ja kouluille Vahvax-hankkeelta!
Kehitämme kaupungin asukkaiden ja työntekijöiden digitaalisten palveluiden käytön osaamista ja palveluiden saatavuutta Vahvax: digiosaamista ja –palveluja aikuisuuden ja vanhemmuuden vahvistamiseksi -hankkeessa. Digipalveluiden lisäksi kehitämme kaupungin perhekeskustoimintaa tiivistämällä eri perhepalveluiden toimijoiden yhteistyötä ja lisäämällä kaupunkilaisten tietoa saatavista palveluista mm. sähköisen perhekeskuksen kautta. Perhekeskuksen kehitystyöhön kuuluu myös perheiden kohtaamispaikka Pruntsin Poukaman toiminnan käynnistys. Hankkeen työntekijöiltä voit pyytää…
-
Harrastusten jäänmurtaja
Harrastustoiminta koulussa
Tervetuloa mukaan koulun kerhoihin ja harrastuksiin! Harrastamisen Suomen mallia toteutetaan kaikissa Kemin kouluissa. Kemiläisittäin toiminta on nimetty Harrastusten jäänmurtajaksi. Sen tarkoitus on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluinen ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää kunnille vuosittain avustusta Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen. Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on mahdollistaa kemiläisille lapsille ja nuorille maksuton…
-
Hepolan koulu, Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, Karihaaran koulu, Kivikon koulu, Koulut, Oppimisen ja koulunkäynnin tuki, Perhekeskus, Perusopetus, Sauvosaaren koulu, Syväkankaan koulu, Varhaiskasvatus ja esiopetus, Varhaiskasvatus ja opetus
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2022-25
Kemin uusi lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2022-25 on valmistunut ja siihen pyydetään kuntalaisilta mielipiteitä. Suunnitelmaan pääset tutustumaan alla olevan linkin kautta. Mielipidekyselyyn lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toimenpiteistä pääset vastaamaan alla olevan linkin kautta. Kyselyyn voi vastata 5.6.2022 saakka. Lisätiedot: Janne JylkkäHYTE-koordinaattoripuhelin 040 092 9048janne.jylkka@kemi.fi Riikka TolonenSuunnittelijapuhelin 040 355 7775riikka.tolonen@kemi.fi
-
Perusopetus
Peruskoulun päättävien ja toisen asteen opiskelijoiden kesätyöt
Kemiläisten peruskoulun päättävien sekä toisen asteen opiskelijoiden kesätyönhaku on ajankohtaista. Kemin kaupunki tarjoaa peruskoulun päättäville nuorille 250 euron arvoisen kesätyösetelin ja sen tarkoituksena on helpottaa nuoren työllistymistä ainakin lyhyeksi aikaa paikallisiin yrityksiin tai yhteisöihin. Toisen asteen opiskelijoiden kesätyöllistyminen on mahdollista joko kaupungin omille toimialoille tai kesätyösetelin muodossa opiskelijan itse järjestämään paikkaan. Lisätietoja ja tarkemmat ohjeet…
-
Perusopetus
Joukkoaltistuminen Karihaaran koululla
Karihaaran koululla on todettu joukkoaltistuminen koronavirusinfektiolle. Yksi luokka on asetettu karanteeniin. Koko koulun oppilaita sekä henkilökuntaa kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronavirustestiin, mikäli ilmaantuu lieviäkään koronavirusinfektioon viittaavia oireita.
-
Perusopetus, Varhaiskasvatus ja esiopetus
Vaikuta perhekeskuksen kehittämiseen
Kemin kaupunki kehittää vuosien 2020- 2021 aikana lasten ja perheiden palveluja niin, että niistä muodostuu perhekeskus, verkostomainen kokonaisuus, jossa jokainen saa tarvitsemansa tuen ja avun. Kemiläisiä lapsia, nuoria ja perheitä toivotaan mukaan palvelujen kehittämiseen! Voit vastata kyselyyn, vaikka et koksi olevasi juuri perhekeskusverkoston asiakas; voit siis vastata vaikkapa isovanhemman, kummin, ystävän näkökulmasta. Jokainen vastaus auttaa…
-
Perusopetus
Korona-altistus Syväkankaan koululla
Syväkankaan Koululla on todettu koronaviruksen aiheuttama tautitapaus, johon liittyy sekä oppilaiden että opettajien ja henkilökunnan mahdollista altistumista maanantaina 16.11. ja tiistaina 17.11.2020. Koulun opettajien, henkilökunnan ja oppilaiden perheenjäsenet eivät ole altistuneita. Vain sairastuneen henkilön lähellä olleet ovat saattaneet altistua. Sairastuneen henkilön kanssa työskennelleet opettajat ja muut henkilökunnan jäsenet on määrätty kotiin karanteeniin perjantaihin 27.11.2020 saakka.…
-
Perusopetus, Varhaiskasvatus ja esiopetus, Varhaiskasvatus ja opetus
Seuraa kuntalaisinfo Youtubesta – päiväkoti- ja kouluverkkoasiaa kello 17 alkaen!
Päiväkoti- ja kouluverkon uudistuksesta alkaa kuntalaisinfo striimattuna maanantaina 5. lokakuuta kello 17 kaupungin Youtube-kanavalla. Siirry kanavalle kaupungin Youtube-sivulta. Tilaisuus kestää kello 19.30:een. Se tallennetaan, joten voit katsoa sen myös myöhemmin. Kommentoi ja tutustu materiaaliin osoitteessa www.otakantaa.fi .
-
Koulut, Perusopetus, Varhaiskasvatus ja esiopetus, Varhaiskasvatus ja opetus
Kuntalaisinfot Kemin päiväkoti- ja kouluverkon uudistuksesta 5.–6. lokakuuta
Tule kuntalaisinfoon kuulemaan ja keskustelemaan päiväkoti- ja kouluverkon uudistuksesta maanantaina 5. lokakuuta tai tiistaina 6. lokakuuta kello 17–19! Tilaisuudet järjestetään samansisältöisinä Kemin kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa. Auditorioon otetaan enintään 50 henkilöä. Voit osallistua maanantain tilaisuuteen myös striimauksen kautta livenä kaupungin YouTube-kanavalla. Tilaisuuden materiaali sekä keskustelualusta löytyvät otakantaa.fi-sivulta. Voit aloittaa keskustelun jo tänään. Taltiointi jää katsottavaksi YouTube-kanavalle. Ohjelma Kemin päiväkoti- ja kouluverkon uudistaminen Nykyistä varhaiskasvatus- ja kouluverkkoa Kemissä täytyy muokata uudelleen laadukkaampaan, tehokkaampaan ja toimivampaan suuntaan. …
-
Heiaheia-hyvinvointisovellus, Koulut, Liikunta, Liikunta ja luonto, Perusopetus
Euroopan urheiluviikko Kemin peruskouluissa 23.–30.9.2020
Kaikki Kemin peruskoulut osallistuvat Euroopan urheiluviikon #beactive-kampanjaan omilla kouluillaan 23.–30.9.2020 välisenä aikana. Oppilaat haastavat toisiaan hyvinvointi- ja liikuntatekoihin ja saavat vinkkejä hyvinvointinsa kehittämiseen fysioterapeutti Jari Poikelalta. Hyvinvointi- ja haastevideot julkaistaan päivittäin Kemin liikuntapalveluiden facebook-sivulla. Tehdyt suoritukset tallennetaan hyvinvointisovellus HeiaHeiaan.Luvassa on myös palkintoja!