
Vaalit
-
Osallistu ja vaikuta, Vaalit
Alue- ja kuntavaalien 2025 ennakkoäänestys alkaa 2.4.2025
Alue- ja kuntavaalien 2025 ennakkoäänestys toteutetaan kotimaassa 2.-8.4.2025 ja ulkomailla 2.-5.4.2025. Jokainen äänioikeutettu voi käydä äänestämässä ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Kemin kaupungin yleiset ennakkoäänestyspaikat Kulttuurikeskus Kauppakeskus Corona / Prisma Palvelukeskus Purola Syväkankaan koulu Hepolan koulu Alue- ja kuntavaalien 2025 varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13.4.2025. Varsinaisen vaalipäivänä jokainen äänioikeutettu voi äänestää vain…
-
Vaalit
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan nimeäminen alue- ja kuntavaaleihin 2025
Alue- ja kuntavaalit ovat sunnuntaina 13.4.2025. Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokkaan puoliso, lapsi, sisar tai vanhempi voi olla vaalilautakunnan jäsen, mutta…
-
Vaalit
Alue- ja kuntavaalit 2025
Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025. Äänestämällä vaikutat siihen, ketkä päättävät tärkeistä, jokaisen arkea koskevista asioista seuraavat neljä vuotta. Äänioikeus aluevaaleissa Aluevaaleissa äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävä henkilö, joka on Äänioikeus kuntavaaleissa Kuntavaaleissa äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävä henkilö, joka on Vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien aikataulu Alue- ja…
-
Vaalit
Europarlamenttivaalien 2024 ennakkoäänestys päättyy 4.6.2024
Vuoden 2024 europarlamenttivaalien viimeinen ennakkoäänestyspäivä on tiistaina 4.6.2024. Jokainen äänioikeutettu voi äänestään ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Kemin kaupungin yleiset ennakkoäänestyspaikat ovat avoinna viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä seuraavasta: Europarlamenttivaalien 2024 varsinainen vaalipäivä on 9.6.2024. Varsinaisena vaalipäivänä äänioikeutettu voi äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka hänelle on merkitty äänioikeusrekisteriin ja äänestäjälle lähetettyyn ilmoituskorttiin.
-
Vaalit
Europarlamenttivaalien 2024 ennakkoäänestys alkaa 29.5.2024
Europarlamenttivaalien 2024 ennakkoäänestys toteutetaan kotimaassa 29.5.-4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.-1.6.2024. Jokainen äänioikeutettu voi käydä äänestämässä ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Kemin kaupungin yleiset ennakkoäänestyspaikat Kulttuurikeskus Kauppakeskus Corona / Prisma Palvelukeskus Purola Syväkankaan koulu Hepolan koulu Europarlamenttivaalien 2024 varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9.6.2024. Varsinaisen vaalipäivänä jokainen äänioikeutettu voi äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on…
-
Vaalit
Europarlamenttivaalit 2024
Euroopan parlamenttiin valitaan 720 jäsentä eli meppiä, jotka edustavat Euroopan unionin kansalaisia unionin tasolla. Suomesta parlamenttiin valitaan 15 jäsentä. Valituksi tultuaan parlamentin jäsenet yleensä liittyvät johonkin Euroopan laajuiseen poliittiseen ryhmään. Euroopan parlamentti on Euroopan unionin kansanedustuslaitos, joka säätää lait ja hyväksyy EU:n talousarvion yhdessä Euroopan unionin neuvoston kanssa. Lisäksi parlamentti valvoo komissiota ja EU:n virastoja.…
-
Osallistu ja vaikuta, Vaalit
Presidentinvaalin 2024 toisen kierroksen ennakkoäänestys on alkanut
Jokainen äänioikeutettu voi käydä äänestämässä ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Presidentinvaalin 2024 toisen kierroksen ennakkoäänestys toteutetaan kotimaassa 31.1.-6.2.2024 ja ulkomailla 31.1.-3.2.2024. Kemin kaupungin yleiset ennakkoäänestyspaikat Kulttuurikeskus Kauppakeskus Corona / Prisma Palvelukeskus Purola Syväkankaan koulu Hepolan koulu Presidentinvaalin 2024 toisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 11.2.2024. Varsinaisen vaalipäivänä jokainen äänioikeutettu voi äänestää vain…
-
Osallistu ja vaikuta, Vaalit
Kemin Coronan kauppakeskuksen ennakkoäänestyspaikalla havaittu puutteellisia äänestyslippuja
Olemme havainneet, että yhdellä Kemin kaupungin ennakkoäänestyspaikoista on ollut yhtenä päivänä jaossa pieni määrä virheellisiä äänestyslippuja. Olemme olleet asiasta yhteydessä oikeusministeriöön ja saaneet tänään oikeusministeriöltä tiedon, että kahdessa kunnassa jotkut äänestäjät ovat omasta mielestään saaneet äänestyslipun, jossa ei ole ollut painatusta tai jossa on ollut painatusta vain osittain taikka lipun, joka on ollut eduskuntavaalien äänestyslippu.…
-
Osallistu ja vaikuta, Vaalit
Presidentinvaalin 2024 ennakkoäänestys on alkanut
Jokainen äänioikeutettu voi käydä äänestämässä ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Presidentinvaalin 2024 ennakkoäänestys toteutetaan kotimaassa 17.-23.1.2024 ja ulkomailla 17.-20.1.2024. Kemin kaupungin yleiset ennakkoäänestyspaikat Kulttuurikeskus Kauppakeskus Corona / Prisma Palvelukeskus Purola Syväkankaan koulu Hepolan koulu Presidentinvaalin 2024 varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28.1.2024. Varsinaisen vaalipäivänä jokainen äänioikeutettu voi äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on…
-
Vaalit
Kotiäänestys presidentinvaalissa 2024
Presidentinvaalit 2024 järjestetään 28.1.2024. Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Kotiäänestys toteutetaan ennakkoäänestyksen aikana 17.–23.1.2024. Tarkempi aika ilmoitetaan kotiäänestykseen ilmoittautuneille ilmoittautumisajan umpeutumisen jälkeen. Vuoden 2024 presidentinvaalissa äänestäjän on ilmoitettava…